2012-12-28 10:30:00 CET

2012-12-28 10:30:03 CET


REGULATED INFORMATION

English Finnish
Outokumpu Oyj - Pörssitiedote

Outokumpu on toteuttanut Inoxum-yrityskaupan, uusi yhtiö aloittaa toimintansa ruostumattoman terästeollisuuden johtajana


OUTOKUMPU OYJ
PÖRSSITIEDOTE
28.12.2012 klo 11.30

Lyhyesti:

  -- Outokumpu ja ThyssenKrupp AG ovat toteuttaneet Inoxum-yrityskaupan
  -- Uusi Outokumpu aloittaa toimintansa 29.12.2012, jolloin astuvat voimaan
     myös uusi rakenne ja johtoryhmä
  -- Yhtiöiden yhdistäminen johtaa merkittäviin, 200 miljoonan euron
     vuosittaisiin synergiasäästöihin, joista 50 miljoonaa euroa odotetaan
     saavutettavan jo vuonna 2013 ja kumulatiivisesti lähes 150 miljoonaa euroa
     vuonna 2014
  -- ThyssenKruppista tulee suunnatun osakeannin myötä Outokummun merkittävä
     omistaja, jolla on hallussaan 29,9 % osakkeista
  -- Outokumpu julkaisee pro forma -luvut tammi-syyskuulta 2012
  -- ThyssenKruppin talousjohtaja Guido Kerkhoffista tulee Outokummun
     hallituksen jäsen

Outokumpu ilmoittaa saattaneensa tänään Inoxum-yrityskaupan päätökseen. Uusi
Outokumpu aloittaa toimintansa selvänä ruostumattoman teräksen ja
erikoismetalliseostuotteiden ykkösenä: Outokummun markkinaosuus on noin 40 %
Euroopassa ja 12 % maailmanlaajuisesti. Yhtiöllä on teollisuudenalan laajin
tuotevalikoima ja ylivertainen tekninen osaaminen sekä asiakkaiden tuntemus. 

“Perusteet uuden johtavan yhtiön rakentamiselle ovat pysyneet vahvoina:
tuotantorakenteen optimointi, tuotevalikoiman laajentaminen, markkina-aseman
vahvistaminen Amerikoiden ja Aasian kasvumarkkinoilla sekä noin 200 milj. euron
vuosittaisten synergiasäästöjen saavuttaminen”, sanoo Outokummun
toimitusjohtaja Mika Seitovirta. 

“Laajan tuotanto- ja tuotevalikoimamme sekä asiantuntemuksemme myötä voimme
olla asiakkaillemme innovatiivinen kumppani. Teknisen osaamisemme ja alan
tuntemuksen ansiosta voimme tarjota asiakkaillemme parhaita mahdollisia
ratkaisuja. Lisäksi voimme tarjota kilpailukykyiset toimitusajat ja paikallista
palvelua lähellä asiakkaita”, Seitovirta sanoo. 

Uusi organisaatiorakenne ja johto

Outokummulla on 29.12.2012 alkaen neljä liiketoiminta-aluetta - Stainless Coil
EMEA, Stainless Coil Americas, Stainless APAC sekä High Performance Stainless &
Alloys -  jotka tarjoavat täyden ruostumattoman teräksen valikoiman sekä
erikoismetalliseostuotteita. Outokumpu hyötyy omasta kromikaivoksesta ja
ferrokromituotannosta, mikä on yhtiölle merkittävä kustannusetu muihin
teräksentuottajiin verrattuna. 

Yhdistetyllä yhtiöllä on noin 16 900 työntekijää, ja sen liikevaihto on noin
9,6 miljardia euroa (2011 pro forma) ja vuosittainen kylmävalssauskapasiteetti
noin 2,8 miljoona tonnia. 

Uuden Outokummun johtoryhmän muodostavat:

  --  Mika Seitovirta, toimitusjohtaja
  -- Esa Lager, talousjohtaja
  -- Ulrich Albrecht-Früh, Euroopan, Lähi-idän ja Afrikan liiketoiminnoista
     vastaava johtaja
  -- Kari Parvento, Amerikan liiketoiminnoista vastaava johtaja
  -- Jarmo Tonteri, erikoisteräs- ja metalliseosliiketoiminnasta vastaava
     johtaja
  -- Austin Lu, Aasian liiketoiminnoista vastaava johtaja
  -- Reinhard Florey, strategia- ja integraatiojohtaja
  -- Kari Tuutti, markkinointi-, viestintä- ja sijoittajasuhdejohtaja
  -- Johann Steiner, henkilöstöjohtaja (nimitetty)

Pii Kotilainen jatkaa toistaiseksi vt. henkilöstöjohtajana ja johtoryhmän
jäsenenä Johann Steinerin aloitukseen asti. 

Synergiasäästöt

Yrityskauppa mahdollistaa sen, että uuden yhtiön tuotantokapasiteetit,
tuotantopaikat ja toimitusreitit voidaan optimoida. Lisäksi yrityskaupan myötä
hankinnoissa, logistiikassa, myynnissä, tietohallinnossa ja muissa
tukitoiminnoissa voidaan saavuttaa säästöjä. 

“Tiedostamme haasteemme ja otamme tarvittavat askeleet kestävän kannattavuuden
saavuttamiseksi. Noin 200 miljoonan euron vuosittaisista synergiasäästöistä
tavoittelemme 50 miljoonan euron säästöjä jo vuonna 2013 ja 150 miljoonan euron
tasoa vuoden 2014 loppuun mennessä. Nämä synergiasäästöt saadaan
suunnitelluista sulattojen sulkemisista, kapasiteetin käyttöasteen nostosta,
raaka-ainehankintojen skaalaeduista sekä myynnin, palvelukeskusten,
tietohallinnon ja muiden yleiskustannusten tehostamisesta. Kumpikaan yhtiö ei
olisi voinut yksin saavuttaa näin merkittäviä synergiasäästöjä”, Seitovirta
toteaa. 

Voidakseen tehostaa toimintaansa tavoitteiden mukaisesti yhdistetty yhtiö aikoo
vähentää sulatuskapasiteettiaan yhteensä noin 1,4 miljoonalla tonnilla. Kuten
kaupan julkistamisen yhteydessä 31.1.2012 kerrottiin, Outokummun,
ThyssenKruppin ja Saksan työntekijäliittojen solmiman sopimuksen mukaisesti
Krefeldin sulatto suljetaan vuoden 2013 loppuun mennessä, ja Bochumin sulatto
vuoden 2016 loppuun mennessä. Bochumin sulaton taloudellinen kannattavuus
arvioidaan vuonna 2015 ennen lopullista sulkemispäätöstä. Lisäksi Outokumpu
harkitsee Ruotsin ohutlevyjen kylmävalssauskapasiteetin vähentämistä vuodesta
2014 alkaen. 

Kaikkiaan uudelleenjärjestelyjen odotetaan johtavan enimmillään 2 000 työpaikan
vähenemiseen seuraavien neljän vuoden aikana. Nämä toimenpiteet vahvistavat
yhdistetyn yhtiön kannattavuutta ja turvaavat vuorostaan työpaikkoja
tulevaisuudessa. Kaikki muutokset toteutetaan vastuullisella tavalla ja siten,
että niiden vaikutus asiakkaisiin on mahdollisimman vähäinen. 

Hallituksen päätös suunnatusta osakeannista ThyssenKruppille

Ylimääräisen yhtiökokouksen 1.3.2012 tekemän päätöksen mukaisesti hallitus on
tänään päättänyt laskea liikkeeseen 621 042 572 uutta Outokummun osaketta
ThyssenKruppille osana Inoxumin kauppahintaa. Nämä osakkeet edustavat 29,9 %
kaikista Outokummun ulkona olevista osakkeista suunnatun osakeannin
toteuttamisen jälkeen. 

Uudet osakkeet odotetaan rekisteröitävän kaupparekisteriin 31.12.2012. Julkisen
kaupankäynnin uusilla NASDAQ OMX Helsinki Oy:n pörssilistalla odotetaan alkavan
3.1.2013 yhdessä olemassa olevien osakkeiden kanssa. Uudet osakkeet tuottavat
oikeuden osinkoon ja muut osakkeenomistajan oikeudet osakkeiden
kaupparekisteriin merkitsemisestä lukien. 

Pro forma -avainluvut

Täydet pro forma -luvut on julkaistu listalleottoesitteessä ja siihen
liittyvässä pörssitiedotteessa 28.12.2012. 

Uudet Outokummun avainluvut (pro forma, pois lukien myönnytyksenä myytävät
yksiköt): 

Milj. euroa  Tammi-syyskuu 2012  Vuosi 2011
-------------------------------------------
Liikevaihto               7 379       9 647
-------------------------------------------
EBITDA                   -43 1)   478 3, 5)
-------------------------------------------
Liiketulos              -365 2)  -207 4, 5)
-------------------------------------------

1) Sisältää kertaluonteisia kustannuksia 58 milj. euroa Inoxumista ja 50 milj.
euroa Outokummusta 
2) Sisältää kertaluonteisia kustannuksia 105 milj. euroa Inoxumista ja 60 milj.
euroa Outokummusta 
3) Sisältää kertaluonteisia kustannuksia 47 milj. euroa Outokummusta
4) Sisältää kertaluonteisia kustannuksia 251 milj. euroa Inoxumista ja 151
milj. euroa Outokummusta 
5) Sisältää 353 milj. euron negatiivisen liikearvon

Osa Inoxumin kauppahinnasta muodostuu ThyssenKruppille annetusta
lainainstrumentista. Lainainstrumentin arvo 28.12.2012 on noin 1 250 miljoonaa
euroa. Lainainstrumentin määrän kehitykseen yrityskaupan julkistamisen ja
toteutumisen välillä ovat vaikuttaneet pääosin Inoxumin käynnissä olevat
investointiohjelmat sekä lisäksi huono markkinatilanne. 

Guido Kerkhoffista Outokummun hallituksen ja nimitystoimikunnan jäsen

Varsinaisen yhtiökokouksen maaliskuussa 2012 tekemän päätöksen mukaisesti
kaupan toteuduttua ThyssenKruppin talousjohtaja Guido Kerkhoff nousee
Outokummun hallitukseen ja hallituksen palkitsemisvaliokuntaan 29.12.2012
alkaen. Guido Kerkhoff edustaa ThyssenKruppia myös osakkeenomistajien
nimitystoimikunnassa myös 29.12.2012 alkaen. 

Puhelinkonferenssi 7.1.2013 klo 15.00

Outokumpu järjestää sijoittajille ja analyytikoille puhelinkonferenssin
7.1.2013 klo 15.00. Puhelinkonferenssiin voi osallistua soittamalla 5-10
minuuttia ennen puhelun alkua numeroon (09) 5424 7159. Tilaisuuden salasana on
9534195. 

Tilaisuuden esitysmateriaali on katsottavissa suorana lähetyksenä internetissä
osoitteessa https://e-meetings.verizonbusiness.com/nc/join/. Tilaisuuden tunnus
on PA3199575 ja salasana 9534195. 

Tilaisuuden esitysmateriaali on katsottavissa myös ilman tunnusta ja salasanaa
osoitteessa 
https://e-meetings.verizonbusiness.com/nc/join.php?i=PA3199575&p=9534195&t=c.

Tilaisuuden tallenne on myöhemmin katsottavissa Outokummun verkkosivuilla.

Lisätietoja:

Sijoittajat:

Kari Tuutti,
puh. (09) 421 2432, matkapuh. 040 717 0830

Media:

Saara Tahvanainen,
puh. (09) 421 3265, matkapuh. 040 589 0223

Outokumpu Oyj



Outokumpu on ruostumattoman teräksen ja erikoisseosmetallituotteiden
markkinajohtaja maailmassa. Tuotteemme ovat omiaan vaativiin käyttökohteisiin
ruokailuvälineistä energialaitoksiin, siltoihin ja sairaalavälineisiin.
Ruostumaton teräs edesauttaa kestävää kehitystä, sillä se on 100-prosenttisen
kierrätettävä, korroosionkestävä ja vahva materiaali, jota ei tarvitse huoltaa.
 Outokummun palveluksessa on noin 16 000 ammattilaista yli 40 maassa. Konsernin
pääkonttori sijaitsee Espoossa ja osake on listattu NASDAQ OMX Helsingissä.
www.outokumpu.com