2009-01-08 12:00:00 CET

2009-01-08 12:00:02 CET


REGULATED INFORMATION

English Finnish
Rautaruukki - Pörssitiedote

Rautaruukki ostaa norjalaisen teräsrunkorakentajan


Rautaruukki Oyj  Pörssitiedote 8.1.2009 klo 13.00

Rautaruukki ostaa norjalaisen teräsrunkorakentajan

Rautaruukki Oyj vahvistaa asemaansa pohjoismaisessa teräsrakentamisessa
ostamalla norjalaisen Skalles Eiendomsselskap AS:n osakekannan yhtiön
yksityisiltä omistajilta. Skalles Eiendomsselskap AS:n tytäryhtiö Skalles Mek
Verksted AS on Norjan johtavia teollisuus- ja liiketilojen
teräsrunkorakentajia. 

Skallesin kokonaistoimitukset kattavat teräsrakenteiden suunnittelun,
valmistuksen ja asennuksen. Yhtiön vuoden 2008 liikevaihdon ennustetaan olevan
noin 15 miljoonaa euroa, ja sen palveluksessa on noin 50 henkilöä. Vuonna 1950
perustettu yhtiö sijaitsee Oslon eteläpuolella Fredrikstadissa. "Skallesin osto vahvistaa Ruukin asemaa Pohjoismaissa ja erityisesti Norjan
teräsrakentamisessa. Asiakaskuntamme ja tuotteemme täydentävät toisiaan. Kauppa
edistää Ruukin tavoitetta tulla teräsrunkoliiketoiminnassa paikalliseksi
toimijaksi ja luo perustan markkina-asemamme vahvistamiselle”, kertoo Ruukki
Constructionin johtaja Saku Sipola. 

Osapuolet ovat sopineet, että kauppahintaa ei julkisteta. Kauppa edellyttää
kilpailuviranomaisten hyväksynnän, ja kaupan odotetaan toteutuvan helmikuun
2008 aikana. 

Lisätietoja: Jouni Metsämäki, johtaja, Pohjois- ja Itä-Eurooppa, Ruukki
Construction, puh. 020 592 9114 



Rautaruukki Oyj 

Anne Pirilä 
Viestintä- ja sijoittajasuhdejohtaja

Rautaruukki toimittaa metalliin perustuvia komponentteja, järjestelmiä ja
kokonaistoimituksia rakentamiseen ja konepajateollisuudelle. Metallituotteissa
yhtiöllä on laaja tuote- ja palveluvalikoima. Yhtiöllä on toimintaa 26 maassa
ja henkilöstöä 15 000. Liikevaihto vuonna 2007 oli 3,9 miljardia euroa. Osake
on noteerattu NASDAQ OMX Helsingissä (Rautaruukki Oyj: RTRKS). Yhtiö käyttää
markkinointinimeä Ruukki. 


JAKELU: 
NASDAQ OMX Helsinki 
Keskeiset tiedotusvälineet
www.ruukki.com