|
|||
2007-04-26 07:00:00 CEST 2007-04-26 07:00:00 CEST REGULATED INFORMATION Perlos - NeljännesvuosikatsausOsavuosikatsaus tammi-maaliskuu 2007: PERLOKSEN ALKUVUOSI SUUNNITELMIEN MUKAINENTammi-maaliskuun avainluvut: - Liikevaihto oli 126,7 milj. euroa (182,8 milj. euroa 1-3/2006). - Liiketulos ilman kertaluonteisia eriä oli -4,1 miljoonaa euroa (5,5 euroa). - Liiketulos mukaanlukien 38,9 miljoonan euron kertaluonteiset erät oli -43,0 miljoonaa euroa (-1,3 milj. euroa). - Katsauskauden tulos oli -48,4 milj. euroa (-0,7 milj. euroa). - Tulos/osake oli -0,91 euroa (-0,02 euroa). - Liiketoiminnan nettorahavirta oli 4,4 milj. euroa (12,2 milj. euroa). TOIMITUSJOHTAJA MATTI VIRTANEN: - Perloksen alkuvuosi on sujunut odotusten mukaisesti. Ensimmäisen vuosineljänneksen liikevaihto ja kannattavuus kehittyivät ennakoidusti ja tammikuussa käynnistämämme mittava tulosparannusohjelma on edennyt suunnitelmien mukaan. Tavoitteenamme on keventää yhtiön vuotuista kustannusrakennetta yli 100 miljoonalla eurolla vuoden 2007 aikana. Tavoite sisältää noin 4 000 henkilön vähennystarpeen globaalisti. - Saavutimme tulosparannusohjelmassa merkittäviä välitavoitteita maaliskuussa. Suomessa päättyneiden yhteistoimintaneuvottelujen tuloksena tuotannollisesta toiminnasta Suomessa päätettiin luopua syyskuuhun mennessä. Samassa yhteydessä myös globaalia organisaatiota uudistettiin ja kevennettiin. Konsernin henkilöstömäärä on vuoden alusta vähentynyt yli 2 300 henkilöllä, josta Suomen osuus on noin 200. Myös kustannusrakenteen keveneminen on jo nähtävissä muun muassa alhaisempina laatu-, alihankinta- ja henkilöstökustannuksina. - Ensimmäistä kertaa Perloksen historiassa Aasia on noussut yhtiön suurimmaksi markkina-alueeksi. Aasian osuus ensimmäisen neljänneksen liikevaihdosta kasvoi 43 prosenttin. Amerikan markkina-alueella liikevaihto pieneni palvelujemme laimean kysynnän vuoksi. Jatkamme kapasiteetin kasvattamista Aasiassa ja käynnissä olevat tehdashankkeet Kiinan Guangzhoussa ja Intian Chennaissa ovat edenneet aikataulun mukaisesti. - Näkymät kuluvalle vuodelle ovat aiemmin ilmoittamamme mukaiset. Tulosparannusohjelman vaikutukset alkavat näkyä kannattavuudessa toisen vuosipuoliskon aikana, ja ennakoimme koko vuoden liiketuloksen ennen kertaluonteisia eriä olevan merkittävästi parempi kuin vuonna 2006. Odotamme myös huhti-kesäkuun liiketuloksen ennen kertaluonteisia eriä paranevan hieman tammi-maaliskuusta. Koko vuoden liikevaihdon ennakoimme jäävän noin neljänneksen pienemmäksi kuin vuonna 2006. Huhti-kesäkuun liikevaihdon odotammme pienenevän noin kolmanneksen vuotta aiemmasta. Perloksen liikevaihto oli tammi-maaliskuussa 126,7 miljoonaa euroa (182,8 milj. euroa), mikä on 31 % vähemmän kuin vuotta aiemmin. Liikevaihdon kehitykseen ovat vaikuttaneet erityisesti BenQ Mobilen tuotannollisen toiminnan päättyminen Euroopassa sekä Perloksen palvelujen kysynnän pieneneminen Suomessa sekä Pohjois- ja Etelä-Amerikassa. Konsernin liikevaihdosta 43 % (32 %) muodostui Aasiasta, 41 % (38 %) Euroopasta ja 16 % (30 %) Pohjois- ja Etelä-Amerikasta. Liiketulos oli -43,0 miljoonaa euroa (-1,3 milj. euroa) ja katsauskauden tulos -48,4 miljoonaa euroa (-0,7 milj. euroa). Osakekohtainen tulos oli -0,91 euroa (-0,02 euroa). Kannattavuutta heikensivät merkittävästi katsauskaudelle kirjatut 38,9 miljoonan euron kertaluonteiset kustannukset, jotka liittyivät tuotannollisen toiminnan lakkauttamiseen Suomessa sekä globaalien toimintojen uudelleenjärjestelyihin. Kertaluonteisista kustannuksista noin 10,7 miljoonaa euroa on kassavirtavaikutteisia. Liiketoiminnan nettorahavirta oli 4,4 miljoonaa euroa (12,2 milj. euroa) ja rahavirta ennen rahoitusta -8,5 miljoonaa euroa (-2,2 milj. euroa). Alkuvuoden suurimpia investointikohteita olivat Kiinan Guangzhoun ja Intian Chennain uudet tehtaat. Uusien tehtaiden rakentaminen on edennyt suunnitelmien mukaisesti ja tehtaat valmistuvat kuluvan vuoden ensimmäisen puoliskon aikana. Chennain tehdas on kooltaan noin 20 000 neliömetriä ja Guangzhoun tehdas noin 35 000 neliömetriä. Konsernin rahavarat olivat tilikauden lopussa 25,0 miljoonaa euroa (27,5 milj. euroa) ja käyttämättomät komittoidut luottolimiitit 152,4 miljoonaa euroa (103,7 milj. euroa). Konsernin nettovelkaantumisaste oli 1,23 (0,89 ) ja omavaraisuusaste 27,9 % (35,8 %). Korollisten velkojen määrä oli 158,1 miljoonaa euroa (193,0 milj. euroa), joista lyhytaikaisten velkojen osuus oli 98,4 miljoonaa euroa (137,4 milj. euroa) ja pitkäaikaisten 59,7 miljoonaa euroa (55,6 milj. euroa). Korollisen nettovelan määrä oli 133,1 milj. euroa (165,5 milj. euroa). Kiinan Guangzhoussa rakenteilla olevaan tehdaskiinteistöön liittyvä 10,9 miljoonan euron vuokravastuu lisää katsauskauden korollisten velkojen määrää. Osana tulosparannusohjelmaa Perlos ilmoitti 5.3.2007 yksinkertaistavansa konserniorganisaatiotaan purkamalla Aasian, Euroopan sekä Pohjois- ja Etelä-Amerikan alueorganisaatiot. Valmistus- ja hankintatoiminnot on organisoitu yhdeksi globaaliksi organisaatioksi ja myynti- ja markkinointitoiminnot asiakaskohtaisesti. Lisäksi innovaatioiden kaupallistamista on tehostettu yhdistämällä tutkimus ja kehitys sekä suunnittelu teknologiapalvelutoiminnoiksi. Katsauskauden päättymisen jälkeen Perloksen hallitus vahvisti 25.4.2007 konsernin johtoryhmän kokoonpanon seuraavasti: toimitusjohtaja Matti Virtanen, talousjohtaja Juha Torniainen, teknologiajohtaja Timo Seppä, tuotantojohtaja Jari Varjotie, henkilöstöjohtaja Esa Vuorinen sekä myynti- ja markkinointijohtaja Vesa Vähämöttönen. Henkilöstöjohtaja Eila Mustala, kehitysjohtaja Tage Johansson, Aasian aluejohtaja Kari Häyrinen ja Amerikan aluejohtaja Eero Laak jättävät yhtiön. Kehitysjohtajalle kuuluvia tehtäviä hoitaa toistaiseksi talousjohtaja Juha Torniainen oman toimensa ohella. NEUVOTTELUT JATKAJIEN LÖYTÄMISEKSI OSALLE POHJOIS-KARJALAN TUOTANTOTOIMINNOISTA Perlos on neuvotellut useiden yhtiöiden kanssa niiden mahdollisuudesta jatkaa osaa Perloksen tuotannollisesta toiminnasta Suomessa ja neuvottelut ovat tuottaneet tulosta. Perlos allekirjoitti maaliskuun lopulla sopimuksen, jonka mukaan osia kokoonpanoautomaatioliiketoiminnasta myytiin jyväskyläläiselle Mecania Oy:lle. Kaupan seurauksena työllistyi 11 perloslaista. Arvio kyseisen liiketoiminnan liikevaihdosta vuodelle 2007 oli 0,5 miljoonaa euroa. Maaliskuussa allekirjoitettiin myös sopimus Ensolantie 6:ssa sijaitsevan kiinteistön myynnistä Joensuun Kauppa ja Kone Oy:lle. Kaupan kohteena olevan kiinteistön pinta-ala on noin 2 400 neliömetriä. Katsauskauden päättymisen jälkeen Perlos pääsi sopimukseen myös toisen toimintaa jatkavan yhtiön kanssa ja allekirjoitti 25.4.2007 sopimuksen ruiskuvalumuottien valmistukseen liittyvien toimintojen myynnistä joensuulaiselle Gritech Oy:lle. Tämän hetken arvion mukaan uusi yhtiö työllistää 42 perloslaista. Arvio tämän liiketoiminnan vuosittaisesta liikevaihdosta oli noin kaksi miljoonaa euroa. Edellä mainituilla järjestelyillä ei ole merkittävää vaikutusta Perloksen tulokseen. Yllä mainittujen järjestelyjen lisäksi Perlos neuvottelee edelleen erikoistuote- ja liitinliiketoiminnan myynnistä. Lisäksi Perlos käy edelleen keskusteluja myös muiden yhtiöiden kanssa mm. niiden mahdollisuuksista laajentaa toimintaansa Perloksen tiloihin ja työllistää Perloksen henkilöstöä. HENKILÖSTÖ Perlos-konsernin palveluksessa oli vuokratyövoima mukaan lukien maaliskuun lopussa 10 587 henkilöä, joista Aasiassa työskenteli 5 939 henkilöä, Euroopassa 3 440 ja Pohjois- ja Etelä-Amerikassa 1 208 henkilöä. YHTIÖKOKOUS Perlos Oyj:n varsinainen yhtiökokous pidettiin 28.3.2007. Kokous vahvisti yhtiön tuloslaskelman ja taseen sekä konsernituloslaskelman ja -taseen sekä myönsi hallituksen jäsenille ja toimitusjohtajalle vastuuvapauden tilikaudelta 1.1.2006-31.12.2006. Yhtiökokous päätti hallituksen ehdotuksen mukaisesti olla jakamatta osinkoa tilikaudelta 1.1.2006-31.12.2006. Perlos Oyj:n hallituksen jäseniksi valittiin Timo Leinilä, Jukka Rinnevaara, Andreas Tallberg, Kari Vuorialho ja Petteri Walldén, joista hallituksen puheenjohtajaksi valittiin Andreas Tallberg. Timo Leinilä valittiin hallituksen varapuheenjohtajaksi yhtiökokouksen jälkeen pidetyssä hallituksen järjestäytymiskokouksessa. Hallituksen jäsenten määrä muuttui näin ollen seitsemästä viiteen. Yhtiön tilintarkastajaksi valittiin Ernst & Young Oy, KHT-yhteisö, päävastuullisena tilintarkastajana KHT Harri Pärssinen. Yhtiökokous päätti uuden 1.9.2006 voimaantulleen osakeyhtiölain johdosta muuttaa yhtiöjärjestystä hallituksen ehdotuksen mukaisesti. Yhtiökokous päätti edelleen valtuuttaa hallituksen päättämään osakkeiden, optio-oikeuksien ja muiden osakkeisiin oikeuttavien erityisten oikeuksien antamisesta hallituksen ehdotuksen mukaisesti. Valtuutuksen perusteella annettavien osakkeiden määrä on yhteensä enintään 20 000 000 osaketta. Yhtiökokous päätti lisäksi valtuuttaa hallituksen päättämään omien osakkeiden hankinnasta tai pantiksi ottamisesta hallituksen ehdotuksen mukaisesti. Valtuutuksen perusteella voidaan hankkia tai ottaa pantiksi yhteensä enintään 5 000 000 omaa osaketta. Yhtiökokous päätti myös, että yhtiön 2002 ja 2005 optio-ohjelmien mukaisten optio-oikeuksien nojalla merkittävien uusien osakkeiden merkintähinnat kirjataan kokonaisuudessaan sijoitetun vapaan oman pääoman rahastoon. Perlos Oyj:llä oli katsauskauden päättyessä kaksi optio-ohjelmaa. Vuoden 2002 optio-ohjelman perusteella on merkittävissä 750 000 osaketta ja vuoden 2005 optio-ohjelman perusteella 1 000 000 osaketta. Vuosien 2002 ja 2005 optioilla ei ole tehty merkintojä. Vuoden 2002 optio-ohjelmaan liittyvät A- ja B-optio-oikeudet on listattu OMX Pohjoismainen Pörssi Helsingin päälistalla. Perlos Oyj:n hallitus päätti 2.3.2007 hakea myös vuoden 2002 optio-ohjelmaan liittyvien C-optioiden ja vuoden 2005 optio-ohjelmaan liittyvien A-optioiden ottamista OMX Pohjoismainen Pörssi Helsingin päälistalle. Kaupankäynti näillä optioilla alkoi 2.4.2007. Perlos Oyj:n osakepääoma 31.3.2007 oli 31 762 288,80 euroa ja liikkeeseen laskettujen osakkeiden lukumäärä 52 937 148 osaketta. Yhtiön hallussa ei ollut omia osakkeita katsauskauden lopussa. Perlos Oyj:n hallitus päätti 16.4.2007 uudesta konsernin avainhenkilöiden osakepohjaisesta kannustinjärjestelmästä. Järjestelmän piiriin kuuluu vuonna 2007 noin 10 avainhenkilöä. Järjestelmän ansaintajakso ajoittuu vuosille 2007—2009 ja mahdolliset palkkiot maksetaan vuosina 2008—2010 yhtiön osakkeina ja rahana. Palkkiona maksettuja osakkeita ei saa luovuttaa kahden vuoden kuluessa kunkin kalenterivuoden päättymisestä. Järjestelmässä maksettavat palkkiot vastaavat yhteensä enintään noin 1 620 000 Perlos Oyj:n osaketta sisältäen myös rahana maksettavan osuuden. Muita katsauskauden päättymisen jälkeisiä tapahtumia on selostettu kohdissa "Muutokset organisaatiossa ja johdossa" sekä "Neuvottelut jatkajien löytämiseksi osalle Perloksen tuotantotoiminnoista Pohjois-Karjalassa". Maailman matkapuhelinmarkkinoiden kasvu on jatkunut alkuvuonna 2007 ja useat matkapuhelinvalmistajat arvioivat kuluvana vuonna myytävän hieman yli miljardi matkapuhelinta, mikä on lähes 10 % enemmän kuin vuonna 2006. Perloksen liikevaihdon kehitykseen vaikuttavat kuluvana vuonna BenQ Mobilen tuotannollisen toiminnan päättyminen Euroopassa sekä Perloksen palvelujen kysynnän pieneneminen Suomessa ja Pohjois- ja Etelä-Amerikassa. Näiden seurauksena Perloksen koko vuoden liikevaihdon ennakoidaan jäävän noin neljänneksen pienemmäksi kuin vuonna 2006. Huhti-kesäkuun liikevaihdon ennakoidaan pienenevän noin kolmanneksen vuotta aiemmasta. Tammikuussa käynnistetyn tulosparannusohjelman seurauksena Perlos odottaa liiketuloksen ennen kertaluonteisia eriä olevan vuonna 2007 merkittävästi parempi kuin vuonna 2006. Toimenpiteiden odotetaan parantavan tulosta toisen vuosipuoliskon aikana. Toisen neljänneksen liiketuloksen ennen kertaluonteisia eriä arvioidaan paranevan hieman tammi-maaliskuusta. -------------------------------------------------------------------------------- | Osavuosikatsaus on tilintarkastamaton. | | | | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | KONSERNITULOSLASKELMA | | | | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | milj. e | 1-3/2007 | 1-3/2006 | Muutos,% | 1-12/2006 | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Jatkuvat toiminnot: | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Liikevaihto | 126,7 | 182,8 | -31 % | 673,6 | -------------------------------------------------------------------------------- | Myytyjä suoritteita | -154,1 | -165,1 | -7 % | -614,8 | | vastaavat kulut | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Bruttokate | -27,4 | 17,7 | | 58,8 | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Liiketoiminnan muut tuotot | 1,4 | 0,6 | | 3,5 | -------------------------------------------------------------------------------- | Myynnin ja markkinoinnin | -3,3 | -3,7 | | -13,1 | | kulut | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Hallinnon kulut | -13,6 | -15,5 | | -61,0 | -------------------------------------------------------------------------------- | Liiketoiminnan muut kulut | -0,1 | -0,4 | | -21,1 | -------------------------------------------------------------------------------- | Liiketulos | -43,0 | -1,3 | | -32,9 | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Rahoitustuotot ja -kulut | -2,8 | -0,5 | | -10,6 | -------------------------------------------------------------------------------- | Osuus osakkuusyhtiön | -0,3 | 0,0 | | -0,1 | | tuloksesta | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Tulos ennen veroja | -46,1 | -1,8 | | -43,6 | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Tuloverot | -2,3 | 0,7 | | 0,0 | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Jatkuvien toimintojen | -48,4 | -1,1 | | -43,6 | | tulos | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Lopetetut toiminnot: | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Lopetettujen toimintojen | 0,0 | 0,4 | | 18,3 | | tulos | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Katsauskauden tulos | -48,4 | -0,7 | | -25,3 | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Jakautuminen: | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Emoyhtiön omistajille | -48,4 | -0,7 | | -25,5 | -------------------------------------------------------------------------------- | Vähemmistölle | 0,0 | 0,0 | | 0,2 | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Emoyhtiön omistajille kuuluvasta | | | | | tuloksesta | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | laskettu osakekohtainen | | | | | | tulos | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Jatkuvat toiminnot: | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Tulos/osake, € | -0,91 | -0,02 | | -0,82 | -------------------------------------------------------------------------------- | Tulos/osake, laimennettu, | -0,91 | -0,02 | | -0,82 | | € | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Jatkuvien toimintojen liikevaihdon jakautuma alueittain, % | | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | | 1-3/2007 | 1-3/2006 | 1-12/2006 | | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Eurooppa | 41 % | 38 % | 44 % | | -------------------------------------------------------------------------------- | Pohjois- ja Etelä-Amerikka | 16 % | 30 % | 21 % | | -------------------------------------------------------------------------------- | Aasia ja muut maat | 43 % | 32 % | 35 % | | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | KONSERNITASE | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | milj. e | | | | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | VARAT | 3/2007 | 3/2006 | 12/2006 | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Pitkäaikaiset varat | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Liikearvo | 11,6 | 11,9 | 11,6 | -------------------------------------------------------------------------------- | Muut aineettomat hyödykkeet | 11,6 | 16,7 | 13,0 | -------------------------------------------------------------------------------- | Aineelliset hyödykkeet | 209,7 | 240,9 | 219,3 | -------------------------------------------------------------------------------- | Pitkäaikaiset myynti- ja muut saamiset | 0,8 | 0,4 | 1,3 | -------------------------------------------------------------------------------- | Osuudet osakkuusyhtiöissä | 1,3 | 0,3 | 1,6 | -------------------------------------------------------------------------------- | Myytävissä olevat sijoitukset | 0,1 | 0,1 | 0,1 | -------------------------------------------------------------------------------- | Laskennalliset verosaamiset | 7,0 | 9,3 | 7,0 | -------------------------------------------------------------------------------- | | 242,0 | 279,6 | 253,9 | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Lyhytaikaiset varat | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Vaihto-omaisuus | 48,5 | 117,4 | 65,6 | -------------------------------------------------------------------------------- | Myyntisaamiset ja muut saamiset | 75,2 | 115,9 | 75,5 | -------------------------------------------------------------------------------- | Johdannaisvarat | 0,6 | - | 0,4 | -------------------------------------------------------------------------------- | Rahavarat | 25,0 | 27,5 | 28,1 | -------------------------------------------------------------------------------- | | 149,3 | 260,8 | 169,7 | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Varat yhteensä | 391,3 | 540,4 | 423,6 | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | OMA PÄÄOMA JA VELAT | 3/2007 | 3/2006 | 12/2006 | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Oma pääoma | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Osakepääoma | 31,8 | 31,8 | 31,8 | -------------------------------------------------------------------------------- | Ylikurssirahasto | - | 48,8 | - | -------------------------------------------------------------------------------- | Käyvän arvon, suojaus- ja muut rahastot | 4,6 | 3,1 | 4,3 | -------------------------------------------------------------------------------- | Muuntoerot | 1,0 | 4,0 | 1,1 | -------------------------------------------------------------------------------- | Yhtiökokouksen hallinnoima rahasto | 48,8 | - | 48,8 | -------------------------------------------------------------------------------- | Kertyneet voittovarat | 21,5 | 99,0 | 69,6 | -------------------------------------------------------------------------------- | Emoyhtiön omistajille kuuluva oma | 107,7 | 186,7 | 155,6 | | pääoma yhteensä | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Vähemmistöosuus | 0,1 | 0,1 | 0,2 | -------------------------------------------------------------------------------- | Oma pääoma yhteensä | 107,8 | 186,8 | 155,7 | -------------------------------------------------------------------------------- | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Velat | | | | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Pitkäaikaiset velat | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Laskennalliset verovelat | 0,2 | 0,7 | 0,2 | -------------------------------------------------------------------------------- | Korolliset velat | 59,7 | 55,6 | 51,1 | -------------------------------------------------------------------------------- | Varaukset | 3,9 | 3,8 | 2,8 | -------------------------------------------------------------------------------- | | 63,8 | 60,1 | 54,1 | -------------------------------------------------------------------------------- | Lyhytaikaiset velat | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Korolliset velat | 98,4 | 137,4 | 89,8 | -------------------------------------------------------------------------------- | Kauden verotettavaan tuloon perustuvat | 1,1 | -0,1 | 0,2 | | verovelat | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Varaukset | 11,3 | 7,0 | 2,9 | -------------------------------------------------------------------------------- | Johdannaisvelat | - | - | 0,3 | -------------------------------------------------------------------------------- | Ostovelat ja muut velat | 108,9 | 149,2 | 120,6 | -------------------------------------------------------------------------------- | | 219,7 | 293,5 | 213,7 | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Velat yhteensä | 283,5 | 353,6 | 267,9 | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Oma pääoma ja velat yhteensä | 391,3 | 540,4 | 423,6 | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | RAHAVIRTALASKELMA | | | | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | milj. e | 1-3/2007 | 1-3/2006 | 1-12/2006 | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Liiketoiminta | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Liiketulos | -43,0 | -0,2 | -7,8 | -------------------------------------------------------------------------------- | Oikaisut liiketulokseen | 50,0 | 17,1 | 53,2 | -------------------------------------------------------------------------------- | Käyttöpääoman muutos | 3,0 | 1,5 | 40,7 | -------------------------------------------------------------------------------- | Rahoitustuotot ja -kulut | -4,0 | -4,6 | -10,8 | -------------------------------------------------------------------------------- | Maksetut verot | -1,6 | -1,6 | -9,9 | -------------------------------------------------------------------------------- | Liiketoiminnan nettorahavirta | 4,4 | 12,2 | 65,5 | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Investoinnit | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Investoinnit tytäryhtiöihin | 0,0 | 0,0 | 0,0 | -------------------------------------------------------------------------------- | Investoinnit osakkuusyhtiöihin | 0,0 | 0,0 | -7,8 | -------------------------------------------------------------------------------- | Investoinnit ainellisiin ja | -15,0 | -14,5 | -60,4 | | aineettomiin hyödykkeisiin | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Aineellisten ja aineettomien | 2,1 | 0,1 | 2,4 | | hyödykkeiden luovutustulot | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Tytäryritysten ja liiketoimintojen | 0,0 | 0,0 | 56,0 | | myynti vähennettynä myyntihetken | | | | | rahavaroilla | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Investointien nettorahavirta | -12,9 | -14,4 | -9,8 | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Rahavirta ennen rahoitusta | -8,5 | -2,2 | 55,7 | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Rahoitus | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Lainojen muutos | 5,5 | 3,4 | -48,7 | -------------------------------------------------------------------------------- | Korollisten saamisten lisäys/vähennys | 0,0 | 0,0 | 0,0 | -------------------------------------------------------------------------------- | Maksetut osingot | 0,0 | 0,0 | -5,3 | -------------------------------------------------------------------------------- | Rahoituksen nettorahavirta | 5,5 | 3,4 | -54,0 | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Muuntoero-oikaisu | -0,2 | -0,1 | -3,4 | -------------------------------------------------------------------------------- | Rahavarojen muutos | -2,9 | 1,2 | 5,1 | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Rahavarat 1.1. | 28,1 | 26,4 | 26,4 | -------------------------------------------------------------------------------- | Rahavarat kauden lopussa | 25,0 | 27,5 | 28,1 | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Rahavirtalaskelman erät eivät ole suoraan taseista | | | | johdettavissa mm. | | | -------------------------------------------------------------------------------- | lopetettujen toimintojen sekä valuuttakurssien | | | | muutosten takia. | | | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | LASKELMA OMAN PÄÄOMAN MUUTOKSISTA | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | milj. e | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Oman pääoman muutos | Osake-pä | Ylikurssi | Suojausinstru- | Muut | | 1-3/2006 | äoma | -rahasto | menttien | rahastot | | | | | rahasto | | -------------------------------------------------------------------------------- | OMA PÄÄOMA 31.12.2005 | 31,8 | 48,7 | -0,2 | 2,9 | -------------------------------------------------------------------------------- | Rahavirran suojaukset | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | - Omaan pääomaan | | | | | | tilikaudella siirretty | | | | | | määrä | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | - Tuloslaskelmaan | | | 0,2 | 0,2 | | tilikaudella siirretty | | | | | | määrä | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | - Laskennallisen veron | | | | | | osuus | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Muuntoeron muutos | | | | 0,1 | -------------------------------------------------------------------------------- | Muut muutokset | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Omaan pääomaan suoraan | 0,0 | 0,0 | 0,2 | 0,3 | | kirjatut nettovoitot ja | | | | | | -tappiot | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Tilikauden voitto | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Kokonaisvoitot ja | 0,0 | 0,0 | 0,2 | 0,3 | | -tappiot | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Osingonjako | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | OMA PÄÄOMA YHTEENSÄ | 31,8 | 48,7 | 0,0 | 3,2 | | 31.3.2006 | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Oman pääoman muutos | Osake-pä | Ylikurssi | Suojausinstru- | Muut | | 1-3/2007 | äoma | -rahasto | menttien | rahastot | | | | | rahasto | | -------------------------------------------------------------------------------- | OMA PÄÄOMA 31.12.2006 | 31,8 | 0,0 | 0,0 | 53,1 | -------------------------------------------------------------------------------- | Rahavirran suojaukset | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | - Omaan pääomaan | | | | | | tilikaudella siirretty | | | | | | määrä | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | - Tuloslaskelmaan | | | | | | tilikaudella siirretty | | | | | | määrä | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | - Laskennallisen veron | | | | | | osuus | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Muuntoeron muutos | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Voitot/tappiot | | | | | | nettosijoituksista | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Osakepalkitsemiskulu | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Muut muutokset | | | | 0,3 | -------------------------------------------------------------------------------- | Omaan pääomaan suoraan | 0,0 | 0,0 | 0,0 | 0,3 | | kirjatut | | | | | | nettovoitot ja | | | | | | -tappiot | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Tilikauden voitto | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Kokonaisvoitot ja | 0,0 | 0,0 | 0,0 | 0,3 | | -tappiot | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Osingonjako | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | OMA PÄÄOMA YHTEENSÄ | 31,8 | 0,0 | 0,0 | 53,4 | | 31.3.2007 | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | LASKELMA OMAN PÄÄOMAN | | | | | | MUUTOKSISTA | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | milj. e | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Oman pääoman muutos | Muunto-e | Voitto | Yhteensä | Vähemmistö | Yhteensä | | 1-3/2006 | rot | -varat | | -osuus | | -------------------------------------------------------------------------------- | OMA PÄÄOMA 31.12.2005 | 4,5 | 100,0 | 187,7 | 0,4 | 188,1 | -------------------------------------------------------------------------------- | Rahavirran suojaukset | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | - Omaan pääomaan | | | | | | | tilikaudella | | | | | | | siirretty määrä | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | - Tuloslaskelmaan | | | 0,4 | | 0,4 | | tilikaudella | | | | | | | siirretty määrä | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | - Laskennallisen | | | | | | | veron osuus | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Muuntoeron muutos | -0,5 | | -0,4 | -0,3 | -0,7 | -------------------------------------------------------------------------------- | Muut muutokset | | -0,3 | -0,3 | | -0,3 | -------------------------------------------------------------------------------- | Omaan pääomaan | -0,5 | -0,3 | -0,3 | -0,3 | -0,6 | | suoraan | | | | | | | kirjatut | | | | | | | nettovoitot ja | | | | | | | -tappiot | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Tilikauden voitto | | -0,7 | -0,7 | | -0,7 | -------------------------------------------------------------------------------- | Kokonaisvoitot ja | -0,5 | -1,0 | -1,0 | -0,3 | -1,3 | | -tappiot | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Osingonjako | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | OMA PÄÄOMA YHTEENSÄ | 4,0 | 99,0 | 186,7 | 0,1 | 186,8 | | 31.3.2006 | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Oman pääoman muutos | Muuntoer | Voitto | Yhteensä | Vähemmistö | Yhteensä | | 1-3/2007 | ot | -varat | | -osuus | | -------------------------------------------------------------------------------- | OMA PÄÄOMA 31.12.2006 | 1,1 | 69,6 | 155,5 | 0,2 | 155,7 | -------------------------------------------------------------------------------- | Rahavirran suojaukset | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | - Omaan pääomaan | | | | | | | tilikaudella | | | | | | | siirretty määrä | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | - Tuloslaskelmaan | | | | | | | tilikaudella | | | | | | | siirretty määrä | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | - Laskennallisen | | | | | | | veron osuus | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Muuntoeron muutos | -0,5 | 0,2 | -0,3 | | -0,3 | -------------------------------------------------------------------------------- | Voitot/tappiot | 0,5 | | 0,5 | | 0,5 | | nettosijoituksista | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Osakepalkitsemiskulu | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Muut muutokset | | | 0,3 | | 0,3 | -------------------------------------------------------------------------------- | Omaan pääomaan | -0,1 | 0,2 | 0,5 | 0,0 | 0,5 | | suoraan kirjatut | | | | | | | nettovoitot ja | | | | | | | -tappiot | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Tilikauden voitto | | -48,3 | -48,3 | -0,1 | -48,4 | -------------------------------------------------------------------------------- | Kokonaisvoitot ja | -0,1 | -48,1 | -47,8 | -0,1 | -47,9 | | -tappiot | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Osingonjako | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | OMA PÄÄOMA YHTEENSÄ | 1,0 | 21,5 | 107,7 | 0,1 | 107,8 | | 31.3.2007 | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | OSAVUOSIKATSAUKSEN | | | | | | LIITETIEDOT | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Laadintaperiaatteet | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Tamä osavuosikatsaus on laadittu IAS 34 (Osavuosikatsaukset) standardin | | mukaisesti. | -------------------------------------------------------------------------------- | Osavuosikatsauksen laatimisessa on noudatettu samoja | | | laadintaperiaatteita kuin | | -------------------------------------------------------------------------------- | vuositilinpäätöksessä 2006. | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Aineellisen käyttöomaisuuden | | | | | | muutokset | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | milj. e | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | | 1-3/2007 | 1-3/2006 | 1-12/2006 | | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Kirjanpitoarvo kauden alussa | 219,3 | 246,5 | 246,5 | | -------------------------------------------------------------------------------- | Lisäykset ja siirrot | 25,6 | 12,3 | 61,2 | | -------------------------------------------------------------------------------- | Vähennykset ja siirrot | -1,9 | 0,0 | -12,3 | | -------------------------------------------------------------------------------- | Myydyt liiketoiminnot | - | - | -23,5 | | -------------------------------------------------------------------------------- | Poistot | -10,7 | -10,7 | -37,3 | | -------------------------------------------------------------------------------- | Arvonalentumiset | -23,0 | -6,8 | -8,4 | | -------------------------------------------------------------------------------- | Muuntoero ja muut muutokset | 0,4 | -0,5 | -6,8 | | -------------------------------------------------------------------------------- | Kirjanpitoarvo kauden lopussa | 209,7 | 240,9 | 219,3 | | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Varaukset | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | | 1.1.2007 | lisäys | vähennys | 31.3.2007 | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Eläkevastuu | 0,8 | - | - | 0,8 | -------------------------------------------------------------------------------- | Uudelleenjärjestelyvaraus | 4,9 | 9,7 | -0,2 | 14,4 | -------------------------------------------------------------------------------- | | 5,7 | 9,7 | -0,2 | 15,2 | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Tärkeimmät valuuttakurssit | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | | 31.3.200 | 31.3.200 | 31.12.2006 | | | | 7 | 6 | | | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | USD | 1,3318 | 1,2104 | 1,317 | | -------------------------------------------------------------------------------- | CNY | 10,2951 | 9,7038 | 10,2793 | | -------------------------------------------------------------------------------- | SEK | 9,3462 | 9,4315 | 9,0404 | | -------------------------------------------------------------------------------- | BRL | 2,73892 | 2,6484 | 2,8202 | | -------------------------------------------------------------------------------- | MXN | 14,6464 | 13,233 | 14,283 | | -------------------------------------------------------------------------------- | INR | 57,486 | 53,969 | 58,2295 | | -------------------------------------------------------------------------------- | HKD | 10,407 | 9,3923 | 10,2409 | | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Vastuusitoumukset | | | | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | milj. e | 1-3/2007 | 1-3/2006 | 1-12/2006 | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Ei-purettavissa olevien muiden | | | | | vuokrasopimusten | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | perusteella maksettavat | 19,1 | 21,5 | 19,9 | | vähimmäisvuokrat | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Takaukset kolmansien osapuolten | | | | | puolesta | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | muiden sitoumusten vakuudeksi | 12,2 | 6,2 | 1,4 | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Takaukset osakkuusyhtiöiden puolesta | 5,0 | 0,0 | 5,6 | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Merkittävät taseen ulkopuoliset | 9,1 | - | 13 | | investointisitoumukset | | | | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Johdannaissopimusten nimellisarvot | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Valuuttatermiinit | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | - transaktioriskiin liittyvät | 3,3 | 5,2 | 4,1 | -------------------------------------------------------------------------------- | - rahoitukseen liittyvät | 32,5 | 70,9 | 46,3 | -------------------------------------------------------------------------------- | Koronvaihtosopimukset | 0,0 | 25,0 | 25,0 | -------------------------------------------------------------------------------- | Hyödykejohdannaiset | 0,3 | 2,6 | 0,4 | -------------------------------------------------------------------------------- | Nimellisarvot yhteensä | 36,1 | 103,7 | 75,8 | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Nimellisarvot on esitetty | | | | | bruttomääräisinä. | | | | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Johdannaissopimusten käyvät arvot | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Instrumentit, joilla positiivinen | | | | | käypä arvo | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | - Valuuttatermiinit | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | -- transaktioriskiin liittyvät | 0,0 | 0,0 | 0,0 | -------------------------------------------------------------------------------- | -- rahoitukseen liittyvät | 0,6 | 0,4 | 0,2 | -------------------------------------------------------------------------------- | -Hyödykejohdannaiset | 0,0 | 0,3 | 0,0 | -------------------------------------------------------------------------------- | Instrumentit, joilla negatiivinen | | | | | käypä arvo | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | - Valuuttatermiinit | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | -- transaktioriskiin liittyvät | 0,0 | 0,0 | -0,1 | -------------------------------------------------------------------------------- | -- rahoitukseen liittyvät | 0,0 | -0,7 | -0,2 | -------------------------------------------------------------------------------- | - Koronvaihtosopimukset | 0,0 | -0,2 | 0,0 | -------------------------------------------------------------------------------- | - Hyödykejohdannaiset | -0,1 | -0,1 | 0,0 | -------------------------------------------------------------------------------- | Käyvät arvot yhteensä | 0,5 | -0,2 | -0,1 | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Käypien arvojen laskenta perustuu saatavissa oleviin markkinakursseihin ja | | -hintoihin. | -------------------------------------------------------------------------------- | Käypä arvo osoittaa johdannaisista realisoituvan tuloksen, | | | mikäli sopimukset | | -------------------------------------------------------------------------------- | olisi suljettu katsauskauden lopussa. Kaikkien johdannaisten | | | käyvät arvot kirjataan | | -------------------------------------------------------------------------------- | tulosvaikutteisesti. | | | | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | TUNNUSLUVUT | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | | 1-3/2007 | 1-3/2006 | 1-12/2006 | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Jatkuvien toimintojen | 15,0 | 14,3 | 60,4 | | bruttoinvestoinnit käyttöomaisuuteen, | | | | | milj. e | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Jatkuvien toimintojen käyttökate, | -30,3 | 9,9 | 11,6 | | milj. e | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Jatkuvien toimintojen käyttökate, % | -23,9 | 5,4 | 1,7 | -------------------------------------------------------------------------------- | Jatkuvien toimintojen liiketulos, milj | -43,0 | -1,3 | -32,9 | | e | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Jatkuvien toimintojen liiketulos, % | -33,9 | -0,7 | -4,9 | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Jatkuvien toimintojen liikevaihto, | 126,7 | 182,8 | 673,6 | | milj. e | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Lopetettujen toimintojen liikevaihto, | - | 12,9 | 42,7 | | milj. e | | | | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Omavaraisuusaste, % | 27,9 | 35,8 | 37,3 | -------------------------------------------------------------------------------- | Nettovelkaantumisaste | 1,23 | 0,89 | 0,72 | -------------------------------------------------------------------------------- | Korolliset nettovelat, milj. e | 133,1 | 165,5 | 112,8 | -------------------------------------------------------------------------------- | ROE, % p.a. | -146,8 | -1,4 | -14,7 | -------------------------------------------------------------------------------- | ROI, % p.a. | -57,7 | 6,1 | 5,3 | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Tulos/osake, e | -0,91 | -0,01 | -0,48 | -------------------------------------------------------------------------------- | Tulos/osake, laimennettu, e | -0,91 | -0,01 | -0,48 | -------------------------------------------------------------------------------- | Jatkuvien toimintojen tulos/osake, e | -0,91 | -0,02 | -0,82 | -------------------------------------------------------------------------------- | Lopetettujen toimintojen tulos/osake, | - | 0,01 | 0,35 | | e | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Oma pääoma/osake, e | 2,04 | 3,53 | 2,94 | -------------------------------------------------------------------------------- | Oma pääoma/osake, laimennettu, e | 2,03 | 3,52 | 2,94 | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Keskimääräinen osakemäärä, | 52 937 | 52 937 | 52 937 | | laimentamaton (1 000) | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Keskimääräinen osakemäärä, laimennettu | 53 020 | 53 066 | 53 020 | | (1 000) | | | | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Jatkuvien toimintojen henkilöstö: | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | - keskimäärin | 6 971 | 7 119 | 7 746 | -------------------------------------------------------------------------------- | - kauden lopussa | 6 805 | 7 316 | 7 229 | -------------------------------------------------------------------------------- | - keskimäärin vuokratyövoima mukaan | 11 096 | 13 085 | 13 320 | | lukien | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | - kauden lopussa vuokratyövoima mukaan | 10 587 | 13 679 | 12 944 | | lukien | | | | -------------------------------------------------------------------------------- Tammi-kesäkuun osavuosikatsaus julkaistaan 24.7.2007. Vantaalla, huhtikuun 25. päivänä 2007 PERLOS Oyj Hallitus LISÄTIETOJA: - Tiedotustilaisuus analyytikoille ja medialle tänään 26.4.2007 klo 9.30, ravintola G.W. Sundmans, Eteläranta 16, Helsinki. Tervetuloa. - Toimitusjohtaja Matti Virtanen on tavoitettavissa puhelimitse tänään 26.4. klo 14.00 - 15.00, puh. (09) 2500 7200. - Järjestämme analyytikoille, medialle ja sijoittajille yhdistetyn puhelin- ja Internet-neuvottelun tänään 26.4. klo 15.30. Tilaisuuteen voi osallistua puhelimitse tai Perloksen internet-sivujen kautta. Tilaisuudessa esiintyy toimitusjohtaja Matti Virtanen ja se järjestetään englanniksi. Puhelimitse osallistuvia pyydetään soittamaan muutama minuutti ennen tilaisuuden alkua numeroon +44 (0)20 7162 0025, tunnus Perlos. PERLOS LYHYESTI Perlos on globaali tuotesuunnittelu- ja valmistuskumppani telekommunikaatio- ja elektroniikkateollisuudelle. Palvelumme kattaa tuotteen koko elinkaaren suunnittelusta valmistukseen, kokoonpanoon, logistiikkaan ja uusiin tuoteversioihin asti. Perloksen tuotantoyksiköt sijaitsevat Aasiassa, Euroopassa sekä Pohjois- ja Etelä-Amerikassa ja yhtiön pääkonttori on Suomessa. Vuonna 2006 Perloksen liikevaihto oli 673,6 miljoonaa euroa ja yhtiö työllisti maaliskuun 2007 lopussa noin 10 600 henkilöä. Perloksen osake (POS1V) on listattu OMX Nordic Exchange Helsinki Oy:ssä. JAKELU Helsingin Pörssi Media www.perlos.com |
|||
|