|
|||
2009-05-12 11:00:00 CEST 2009-05-12 11:00:07 CEST REGULATED INFORMATION Stockmann - PörssitiedoteSTOCKMANN-KONSERNIN MYYNTI HUHTIKUUSSA 2009STOCKMANN Oyj Abp Pörssitiedote 12.5.2009 klo 12.00 STOCKMANN-KONSERNIN MYYNTI HUHTIKUUSSA 2009 Stockmann-konsernin euromääräinen myynti huhtikuussa oli 192,3 miljoonaa euroa eli 13,6 prosenttia vähemmän kuin edellisen vuoden huhtikuussa. Pohjoismaissa oli pääsiäisen vuoksi kaksi myyntipäivää vähemmän kuin edellisen vuoden huhtikuussa. Taloudellinen taantuma sekä Ruotsin ja Norjan kruunujen ja Venäjän ruplan heikentyminen vähensivät euromääräistä myyntiä verrattuna viime vuoden huhtikuuhun. Huhtikuussa 2009 tavarataloryhmän myynti väheni 14,8 prosenttia; 11,9 prosenttia Suomessa ja 21,9 prosenttia ulkomailla. Venäjällä Smolenskajan tavaratalon sulkeminen toukokuussa 2008 vaikutti yhä huhtikuun vertailulukuun. Moskovan tavaratalojen ruplamääräinen vertailukelpoinen myynti kasvoi 12 prosenttia ja euromääräinen kokonaismyynti väheni 7 prosenttia. Myynti pieneni yhä selvästi Baltian maissa. Hyvin tärkeä Hullut Päivät -kampanja onnistui hyvin, ottaen huomioon vaikean markkinatilanteen. Hullujen Päivien myynti Suomessa oli 8 prosenttia pienempi kuin edellisenä keväänä, Venäjällä tavaratalojen vertailukelpoinen ruplamääräinen myynti kasvoi 12 prosenttia, mutta Baltian tavarataloissa kampanjamyynti pieneni 24 prosenttia. Lindexin myynti paikallisissa valuutoissa kasvoi 2 prosenttia, mutta euromääräinen myynti väheni 8,4 prosenttia. Myynti pieneni Suomessa 1,6 prosenttia ja ulkomailla 9,2 prosenttia. Seppälän euromääräinen myynti pieneni 5,5 prosenttia. Myynti pieneni 3,3 prosenttia Suomessa ja 9,7 prosenttia ulkomailla. Venäjällä Seppälän ruplamääräinen myynti kasvoi 17 prosenttia. Hobby Hallin myynti väheni 26,0 prosenttia, 18,7 prosenttia Suomessa ja 54,4 prosenttia ulkomailla. Myynnin voimakas väheneminen johtui osittain pääsiäisen sijoittumisesta huhtikuulle (maaliskuussa Hobby Hallin myynti kasvoi 5,9 prosenttia), minkä vuoksi logistiikkakeskuksessa oli vähemmän keräilypäiviä. Baltian maissa kysyntä oli hyvin heikkoa. Stockmann ilmoitti eilen, että Hobby Hall vetäytyy Baltian markkinoilta syksyyn 2009 mennessä. Huhtikuun myynti huhtikuu tammi-huhtikuu tammi- joulukuu muutos muutos 2009 2008 pros. 2009 2008 pros. 2008 Me Me 09/08 Me Me 09/08 Me Tavarataloryhmä 83,5 94,8 -11,9 246,1 280,8 -12,4 868,5 Suomi Tavarataloryhmä 29,7 38,0 -21,9 91,6 127,8 -28,3 350,4 ulkomaat Tavarataloryhmä 113,2 132,8 -14,8 337,7 408,7 -17,4 1 218,9 yhteensä Lindex Suomi 6,1 6,2 -1,6 21,1 21,5 -2,1 77,1 Lindex ulkomaat 46,4 51,1 -9,2 154,0 174,1 -11,5 595,5 Lindex yhteensä 52,5 57,3 -8,4 175,0 195,6 -10,5 672,5 Hobby Hall Suomi 12,6 15,5 -18,7 49,8 54,3 -8,3 157,4 Hobby Hall ulkomaat 1,8 4,0 -54,4 7,6 12,6 -39,3 33,6 Hobby Hall yhteensä 14,4 19,4 -26,0 57,4 66,8 -14,1 191,0 Seppälä Suomi 8,2 8,5 -3,3 31,3 31,6 -0,9 121,1 Seppälä ulkomaat 4,0 4,4 -9,7 15,6 17,1 -8,5 61,5 Seppälä yhteensä 12,3 13,0 -5,5 46,9 48,7 -3,6 182,6 Kiinteistöt + muut 0,0 0,1 -81,7 0,0 0,3 -82,3 0,8 Suomi yhteensä 110,4 125,0 -11,7 348,3 388,5 -10,4 1 224,8 Ulkomaat yhteensä 81,9 97,5 -16,0 268,9 331,5 -18,9 1 041,0 Stockmann yhteensä 192,3 222,5 -13,6 617,1 720,0 -14,3 2 265,8 STOCKMANN Oyj Abp Hannu Penttilä toimitusjohtaja JAKELU NASDAQ OMX Keskeiset tiedotusvälineet |
|||
|