2007-06-07 08:00:00 CEST

2007-06-07 08:00:00 CEST


REGULATED INFORMATION

English Finnish
Finnair Oyj - Pörssitiedote

YLI 20 PROSENTIN KASVU FINNAIRIN EUROOPAN- JA AASIAN-LIIKENTEESSÄ JATKUU


Finnairin reittiliikenne kasvoi toukokuussa 18,2 prosenttia edellisvuoteen      
verrattuna. Toukokuussa Finnairin reittiliikenteen kasvua veti erityisesti      
Eurooppa-Aasian-liikenne. Euroopan reiteillä kysyntä kasvoi 26,8 prosenttia ja  
Aasian-reiteillä 22,7 prosenttia. 70 prosentilla Aasian-lentojen matkustajista  
on jatkoyhteys Finnairin Euroopan-verkostossa. Kasvuun Euroopassa ovat          
vaikuttaneet myös liikenteen kaksinkertaistuminen Rooman- ja                    
Barcelonan-reiteillä sekä vahva kysyntä tänä keväänä avattuihin kohteisiin      
Bukarestiin, Gdanskiin, Lissaboniin, Ljubljanaan ja Nürnbergiin.                

Aasian-liikenne on kasvanut alkuvuonna 30 prosenttia edellisvuoteen verrattuna. 
Toukokuussa kasvu runsaaseen 20 prosenttiin johtuen yhden                       
MD-11-kaukoliikennekoneen määräaikaisesta perushuollosta. Koko vuoden osalta    
Aasian-liikenteen arvioidaan kuitenkin kasvavan 30 prosenttia. Sesonkikausien   
väliin jäävän toukokuun matkustajakäyttöaste on normaalia 80 prosentin tasoa    
alempi. Toukokuussa Aasian-liikenteen matkustajakäyttöaste oli edellisvuoden    
tasolla 73,1 prosentissa.                                                       

76-100-paikkaisten Embraer-koneiden myötä kotimaan-liikenteen kapasiteettia on  
voitu kohdentaa aiempaa tarkemmin, mikä näkyy tarjonnan leikkauksena ja         
parantuneena käyttöasteena. Kotimaan liikenteen matkustajakäyttöaste parani     
vuoden 2006 toukokuusta 5,0 %-yksikköä 58,9 prosenttiin.                        
Pohjois-Amerikan-liikenne, joka käsittää ainoastaan New Yorkin - reitin, väheni 
19,2 prosenttia. Tarjontaa oli leikattu 10,9 prosenttia, joten                  
matkustajakäyttöaste laski edellisvuoden huippuluvuista 8,2 %-yksikköä 79,2     
prosenttiin.                                                                    

Koko reittiliikenteen matkustajakäyttöaste oli hieman edellisvuotta korkeammalla
tasolla 70,6 prosentissa. Matkustajamäärä kasvoi edellisvuodesta 4,9 prosenttia 
693 800 matkustajaan. Finnair-konsernin kaikkien lentoyhtiöiden yhteenlaskettu  
kysyntä ja tarjonta kasvoivat toukokuussa lähes 14 prosenttia, joten            
matkustajakäyttöaste oli edellisvuoden tasolla 72,2 prosenttia. Konsernin       
lentoyhtiöt kuljettivat toukokuussa yhteensä 780 800 matkustajaa.               

Finnairin konserniyhtiö Aero kuljetti toukokuussa 30 900 matkustajaa (-57,9 %)  
Helsingin ja Baltian pääkaupunkien välisillä sekä Etelä-Suomen reiteillä.       
FlyNordic kuljetti toukokuussa 112 000 matkustajaa (-1,1 %). Aeron ja           
FlyNordicin suoritteet sisältyvät Finnair konsernin liikennelajikohtaisiin      
lukuihin.                                                                       

Finnairin reittiliikenteen lennoista 86,1 prosenttia saapui 15 minuutin sisällä 
aikataulun mukaisesta saapumisajasta, muutos edellisvuoteen oli -4,5 %-yksikköä.
Lomalennot mukaan lukien täsmällisyysprosentti oli 84,8 prosenttia (-4,9 %      
-yks.).  Täsmällisyys on parantunut alkuvuodesta merkittävästi.                 

Reittiliikenne                                                                  
Reittiliikenteen (kansainvälinen + kotimaa) kysyntä (myydyt henkilökilometrit)  
nousi 18,2 %. Tarjonnan muutos oli 17,3 %. Matkustajakäyttöaste oli 70,6 % eli  
0,6 %-yksikköä korkeampi kuin viime vuonna.                                     

Kansainvälisessä reittiliikenteessä koko matkustajamäärä kasvoi 13,6 %. Tarjonta
henkilökilometreillä mitattuna nousi 21,1 %, ja kysyntä (myydyt hkm) kasvoi 20,7
%.                                                                              

Euroopan reittiliikenteessä tarjonta nousi 24,7 %, ja kun kysyntä lisääntyi 26,8
%, matkustajakäyttöasteeksi muodostui 68,9 %, 1,1 %-yksikköä korkeampi kuin     
vuotta aiemmin.                                                                 

Pohjois-Amerikan reittiliikenteessä tarjonta laski 10,9 %. Myydyt               
henkilökilometrit laskivat 19,2 %, ja täten käyttöaste oli 79,2 %, laskua viime 
vuodesta 8,2 %-yksikköä.                                                        

Aasian reittiliikenteen henkilökilometritarjonta kasvoi 22,8 %. Kysyntä nousi   
22,7 %. Matkustajakäyttöaste pysyi samana ollen 73,1 %:a.                       

Kotimaan reittiliikenteen kysyntä laski 16,2 %, tarjonnan muutoksen ollessa     
-23,3 %. Matkustajakäyttöaste nousi 5,0 %-yksikköä 58,9 %:in.                   

Lomaliikenne                                                                    
Lomaliikenteen tarjonta laski helmikuussa 3,1 %, ja kysyntä puolestaan laski 3,9
%. Matkustajakäyttöaste oli 81,9 %, 0,7 prosenttiyksikköä matalampi kuin viime  
vuonna.                                                                         

Rahti                                                                           
Kuljetetun rahdin määrä tonneissa mitattuna kasvoi 1,0 %. Reittiliikenteessä    
kasvu oli 5,9 %. Aasian reittiliikenteessä muutos oli 25,0 %. Euroopassa        
volyymit laskivat 14,6 % ja Pohjois-Amerikassa muutos oli -22,8 %. Rahtikoneilla
kuljetetun rahdin määrä laski 33,9 %. Rahtiliikenteen kokonaiskäyttöaste oli    
46,8 %. Rahtiliikenteen käyttöaste Aasian liikenteessä oli 61,6 % ja            
Pohjois-Amerikan liikenteessä 66,5 %.                                           


LENTOLIIKENTEEN SUORITTEET HUHTIKUU 2007 JA TILIVUOSI 2007                      

--------------------------------------------------------------------------------
|                                 |   TOUKO |  MUUTOS |  TAM 07  |  MUUTOS |   |
|                                 |      07 |       % |  -TOU 07 |       % |   |
--------------------------------------------------------------------------------
| KOKO LIIKENNE YHTEENSÄ          |         |         |          |         |   |
--------------------------------------------------------------------------------
| Matkustajat 1000                |   780,8 |     3,6 |  3 700,2 |     1,9 |   |
--------------------------------------------------------------------------------
| Tarjotut henkilökilometrit milj | 2 100,4 |    13,8 | 10 679,0 |    10,4 |   |
--------------------------------------------------------------------------------
| Maksetut henkilökilometrit      | 1 517,0 |    13,9 |  8 000,1 |    11,4 |   |
| milj.                           |         |         |          |         |   |
--------------------------------------------------------------------------------
| Matkustajatäyttöaste %          |    72,2 |   0,1 p |     74,9 |   0,6 p |   |
--------------------------------------------------------------------------------
| Rahti ja posti tn               | 7 951,2 |     1,0 | 37 293,1 |     0,0 |   |
--------------------------------------------------------------------------------
| Tarjotut tonnikilometrit        |   317,0 |    10,8 |  1 585,4 |    10,8 |   |
--------------------------------------------------------------------------------
| Maksetut tonnikilometrit        |   180,5 |    13,7 |    919,8 |    10,7 |   |
--------------------------------------------------------------------------------
| Koneen kokotäyttöaste %         |    56,9 |   1,4 p |     58,0 |  -0,1 p |   |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| REITTILIIKENNE YHTEENSÄ         |         |         |          |         |   |
--------------------------------------------------------------------------------
| Matkustajat 1000                |   693,8 |     4,9 |  3 252,0 |     3,0 |   |
--------------------------------------------------------------------------------
| Tarjotut henkilökilometrit milj | 1 796,4 |    17,3 |  8 421,0 |    14,9 |   |
--------------------------------------------------------------------------------
| Maksetut henkilökilometrit      | 1 268,1 |    18,2 |  5 998,9 |    17,6 |   |
| milj.                           |         |         |          |         |   |
--------------------------------------------------------------------------------
| Matkustajatäyttöaste %          |    70,6 |   0,6 p |     71,2 |   1,6 p |   |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| EUROOPAN REITTILIIKENNE         |         |         |          |         |   |
--------------------------------------------------------------------------------
| Matkustajat 1000                |   475,6 |    14,4 |  1 946,3 |     7,9 |   |
--------------------------------------------------------------------------------
| Tarjotut henkilökilometrit milj |   866,3 |    24,7 |  3 612,2 |    12,9 |   |
--------------------------------------------------------------------------------
| Maksetut henkilökilometrit      |   596,9 |    26,8 |  2 383,8 |    16,1 |   |
| milj.                           |         |         |          |         |   |
--------------------------------------------------------------------------------
| Matkustajatäyttöaste %          |    68,9 |   1,1 p |     66,0 |   1,8 p |   |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| POHJOIS-AMERIKAN REITTILIIKENNE |         |         |          |         |   |
--------------------------------------------------------------------------------
| Matkustajat 1000                |    11,6 |   -19,2 |     49,1 |    -8,5 |   |
--------------------------------------------------------------------------------
| Tarjotut henkilökilometrit milj |    96,8 |   -10,9 |    405,4 |    -7,7 |   |
--------------------------------------------------------------------------------
| Maksetut henkilökilometrit      |    76,7 |   -19,2 |    324,5 |    -8,5 |   |
| milj.                           |         |         |          |         |   |
--------------------------------------------------------------------------------
| Matkustajatäyttöaste %          |    79,2 |  -8,2 p |     80,0 |  -0,7 p |   |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| AASIAN REITTILIIKENNE           |         |         |          |         |   |
--------------------------------------------------------------------------------
| Matkustajat 1000                |    75,9 |    15,8 |    410,8 |    24,1 |   |
--------------------------------------------------------------------------------
| Tarjotut henkilökilometrit milj |   730,7 |    22,8 |  3 660,2 |    30,2 |   |
--------------------------------------------------------------------------------
| Maksetut henkilökilometrit      |   534,1 |    22,7 |  2 839,7 |    29,4 |   |
| milj.                           |         |         |          |         |   |
--------------------------------------------------------------------------------
| Matkustajatäyttöaste %          |    73,1 |  -0,0 p |     77,6 |  -0,5 p |   |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| KOTIMAAN REITTILIIKENNE         |         |         |          |         |   |
--------------------------------------------------------------------------------
| Matkustajat 1000                |   130,6 |   -21,1 |    845,7 |   -12,8 |   |
--------------------------------------------------------------------------------
| Tarjotut henkilökilometrit milj |   102,6 |   -23,3 |    743,2 |   -15,2 |   |
--------------------------------------------------------------------------------
| Maksetut henkilökilometrit      |    60,4 |   -16,2 |    450,9 |    -9,5 |   |
| milj.                           |         |         |          |         |   |
--------------------------------------------------------------------------------
| Matkustajatäyttöaste %          |    58,9 |   5,0 p |     60,7 |   3,9 p |   |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| LOMALIIKENNE                    |         |         |          |         |   |
--------------------------------------------------------------------------------
| Matkustajat 1000                |    87,1 |    -5,6 |    448,2 |    -5,0 |   |
--------------------------------------------------------------------------------
| Tarjotut henkilökilometrit milj |   304,0 |    -3,1 |  2 258,0 |    -3,6 |   |
--------------------------------------------------------------------------------
| Maksetut henkilökilometrit      |   248,9 |    -3,9 |  2 001,2 |    -3,9 |   |
| milj.                           |         |         |          |         |   |
--------------------------------------------------------------------------------
| Matkustajatäyttöaste %          |    81,9 |  -0,7 p |     88,6 |  -0,3 p |   |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| RAHTILIIKENNE                   |         |         |          |         |   |
--------------------------------------------------------------------------------
| Rahti reittiliikenteessä        | 7 283,2 |     5,9 | 33 854,9 |     4,6 |   |
| yhteensä                        |         |         |          |         |   |
--------------------------------------------------------------------------------
| -Euroopan rahtiliikenne tn      | 1 757,5 |   -14,6 |  8 578,9 |   -15,2 |   |
--------------------------------------------------------------------------------
| -Pohjois-Amerikan rahtiliikenne |   574,4 |   -22,8 |  2 680,4 |   -11,4 |   |
| tn                              |         |         |          |         |   |
--------------------------------------------------------------------------------
| -Asian rahtiliikenne tn         | 4 674,3 |    25,0 | 21 123,2 |    20,2 |   |
--------------------------------------------------------------------------------
| -Kotimaan rahtiliikenne tn      |   277,0 |   -17,4 |  1 472,5 |   -11,6 |   |
--------------------------------------------------------------------------------
| Rahti lomaliikenteessä tn       |    28,3 |     8,6 |    181,9 |     8,2 |   |
--------------------------------------------------------------------------------
| Säännöllinen rahticharter tn    |   639,7 |   -33,9 |  3 256,2 |   -31,6 |   |
--------------------------------------------------------------------------------
| Kokonaisrahti- ja posti tn      | 7 951,2 |     1,0 | 37 293,1 |     0,0 |   |
--------------------------------------------------------------------------------
| Tarjotut rahtitonnikilometrit*  |    95,6 |    38,6 |    462,3 |    42,7 |   |
| milj.                           |         |         |          |         |   |
--------------------------------------------------------------------------------
| Myydyt rahtitonnikilometrit     |    44,7 |    11,4 |    203,9 |     7,0 |   |
| milj.                           |         |         |          |         |   |
--------------------------------------------------------------------------------
| Rahtiliikenteen                 |    46,8 | -11,4 p |     44,1 |     -14,7 p |
| kokonaiskäyttöaste* %           |         |         |          |             |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
Seuraava tilasto julkaistaan 10.7.2007.                                         

Finnair Oyj                                                                     
Viestintä                                                                       
7.6.2007                                                                        

Taneli Hassinen                                                                 
viestintäpäällikkö                                                              
p. 09 818 4976                                                                  

Lisätietoja:                                                                    
Lasse Heinonen, talousjohtaja, puh. 09 818 4950                                 
Christer Haglund, viestintäjohtaja, puh. 09 818 4007                            
Timo Riihimäki, myyntijohtaja, rahti, puh. 09 818 5487