2014-04-07 11:30:00 CEST

2014-04-07 11:30:01 CEST


REGULATED INFORMATION

English Finnish
Lemminkäinen - Muutokset hallitus/johto/tilintarkastus

Lemminkäisen talous- ja rahoitusjohtaja vaihtuu


LEMMINKÄINEN OYJ        PÖRSSITIEDOTE     7.4.2014 KLO 12.30


LEMMINKÄISEN TALOUS- JA RAHOITUSJOHTAJA VAIHTUU

Lemminkäinen Oyj ja talous- ja rahoitusjohtaja Robert Öhman ovat tänään
sopineet, että Öhman jättää yhtiön. Ero tulee voimaan välittömästi. 

Uuden talous- ja rahoitusjohtajan hakuprosessi on käynnistetty. Lemminkäisen
väliaikaiseksi talous- ja rahoitusjohtajaksi on 8.4.2014 alkaen nimitetty KTM
Ilkka Salonen, joka on toiminut CFO:na mm. Neste Oilissa ja Pohjola Pankissa. 

Salosen vastuualueisiin kuuluvat talous, rahoitus, sijoittajasuhteet sekä ICT.
ICT kuului aiemmin HR:n lisäksi johtoryhmän jäsen Tiina Mellaksen
vastuualueeseen. Jatkossa Mellaksen vastuualueena on konsernin HR. Samassa
yhteydessä lakiasiat siirtyvät talous- ja rahoitusjohtajan alaisuudesta
konsernin toimitusjohtajan alle. 

Salosesta tulee toistaiseksi myös Lemminkäisen johtoryhmän jäsen. Hän raportoi
Berndt Brunowille, joka on Lemminkäisen hallituksen puheenjohtaja ja yhtiön
väliaikainen toimitusjohtaja. 

Lemminkäisen hallitus katsoo, että muuttunut markkinatilanne vaatii uudenlaista
johtamista. "Yhtiön tulos tammi-helmikuussa on kehittynyt oikeaan suuntaan,
mutta muutosvauhtia pitkän aikavälin tavoitteiden saavuttamiseksi on
lisättävä", toteaa Berndt Brunow. Lemminkäinen julkistaa tammi-maaliskuun
osavuosikatsauksen 30.4.2014. 

KTM Robert Öhman tuli Lemminkäisen talous- ja rahoitusjohtajaksi ja johtoryhmän
jäseneksi vuonna 2009. 


LEMMINKÄINEN OYJ
Konserniviestintä

LISÄTIETOJA:
Berndt Brunow, hallituksen puheenjohtaja, väliaikainen toimitusjohtaja
Lemminkäinen Oyj
Puh. 02071 54518 tai 02071 54855

JAKELU:
NASDAQ OMX Helsinki Oy
Keskeiset tiedotusvälineet
www.lemminkainen.fi

Rakennamme yhdessä asiakkaidemme kanssa toimivia, turvallisia ja terveellisiä
olosuhteita asumiseen, työntekoon ja liikkumiseen. Markkina-alueemme on
Pohjois-Eurooppa, ja palveluksessamme on noin 7 800 ammattilaista. Vuonna 2013
liikevaihtomme oli noin 2,2 miljardia euroa. Lemminkäinen Oyj:n osake on
noteerattu NASDAQ OMX Helsinki Oy:ssä. www.lemminkainen.fi