2009-08-07 08:01:00 CEST

2009-08-07 08:01:02 CEST


REGULATED INFORMATION

English Finnish
Finnair Oyj - Pörssitiedote

FINNAIRIN TOIMITUSJOHTAJA EROAA


FINNAIR OYJ	PÖRSSITIEDOTE 7.8.2009 KLO 09.01                                   

Finnairin toimitusjohtaja Jukka Hienonen eroaa tehtävästään.                    
- Neljä vuotta Finnairin palveluksessa ovat sisältäneet sekä menestyksen jaksoja
että yhä synkkenevää kehitystä koko toimialalla, ja nyt tarvitaan selkeää       
kurssimuutosta. En ole tyytyväinen aikaansaatuihin tuloksiin, muutoksen vauhti  
on ollut riittämätön, toimitusjohtaja Jukka Hienonen sanoo.                     
- Monet rakenteet ja yhtiön kulttuuri ovat muotoutuneet aivan toisenlaisissa    
oloissa. Niillä ei pärjää nykyisessä kilpailuympäristössä, mutta niiden         
muuttaminen on osoittautunut äärimmäisen vaikeaksi. Joidenkin                   
henkilöstöjärjestöjen halu sopeutua on osoittautunut olemattomaksi.             
- Finnairilla on hyvä ja toimiva strategia, jonka varaan tulevaisuuden          
menestystä olisi mahdollista rakentaa. Se vaatii paljon työtä ja aivan          
toisenlaista ajattelua myös työehtojen osalta. Finnairissa on paljon osaavaa    
henkilöstöä ja erinomainen johtotiimi, joiden kanssa olen saanut työskennellä.  
Heille haluan esittää lämpimät kiitokseni.                                      

Finnairin hallitus pitää Hienosen irtisanoutumista yhtiön kannalta              
valitettavana.                                                                  
- Päätös on täysin toimitusjohtaja Hienosen oma. Olen murheellinen hänen        
päätöksestään, sillä yhteistyö hänen ja yhtiön hallituksen välillä on aina ollut
erinomaista, Finnairin hallituksen puheenjohtaja Christoffer Taxell sanoo.      

Jukka Hienonen jatkaa toistaiseksi toimitusjohtajana. Sopimuksen mukainen       
irtisanomisaika on kuusi kuukautta. Koska Hienonen on itse pyytänyt eroa,       
hänelle ei makseta erorahaa.                                                    

Finnair Oyj                                                                     
Viestintä                                                                       
7.8.2009