|
|||
2009-09-15 07:00:00 CEST 2009-09-15 07:00:05 CEST REGULATED INFORMATION HKScan Oyj - PörssitiedoteHKSCAN HAKEE 30 MILJOONAN EURON KEHITTÄMISHYÖTYJÄ RUOTSISTAHKScan Oyj PÖRSSITIEDOTE 15.9.2009 klo 8.00 HKSCAN HAKEE 30 MILJOONAN EURON KEHITTÄMISHYÖTYJÄ RUOTSISTA HKScanin ruotsalaisen tytäryhtiön, Scan AB:n, rakennetta tehostetaan merkittävästi vuoden 2010 loppuun mennessä. Toimenpiteillä tähdätään 30 miljoonan euron kehittämishyötyihin. Samalla Ruotsin toimintoihin investoidaan 12 miljoonaa euroa. Toimenpiteistä aiheutuu yhtiölle noin 5 miljoonan euron kertaluonteiset kustannukset. Kehittämissuunnitelma tähtää HKScanin Ruotsin liiketoimintojen liikevoittotavoitteeseen, joka on viisi prosenttia liikevaihdosta. Tänä ja ensi vuonna Scanista rakennetaan entistä kannattavampi. Samalla Scanista tulee entistä kiinnostavampi ja innovatiivisempi kumppani yhtiön kaikille sidosryhmille. Jo tällä hetkellä Scan on omalla alallaan johtava toimija Ruotsin markkinoilla, mutta nyt toteutettava ohjelma rakentaa vahvan pohjan tulevalle kasvulle ja kannattavuudelle. Suunnitelman mukaan Scanin tuotannollinen toiminta loppuisi Uppsalasta ja Tanskan Bjaeverskovissa sijaitsevasta Kreatina AS:stä sekä vähenisi merkittävästi Skarasta. Naudan ja lampaan teurastus ja leikkuu keskitettäisiin Linköpingiin ja sikojen teurastus ja leikkuu pääosin Kristianstadiin. Linköpingissä sijaitsevan tytäryhtiö Escan jauhelihatuotteiden tuotanto siirrettäisiin Skaraan, jonne jäisi myös osa sikojen teurastusta. Kuluttajapakatun lihan valmistus siirrettäisiin Uppsalasta Linköpingiin. Visbyn toiminnalle haettaisiin uutta ratkaisua yhteistoimintamallista vuoden 2010 aikana. Suunnitelman toteuttamiseen tähtäävät neuvottelut työmarkkinaosapuolien kanssa on aloitettu ja Scan käynnistää yt-neuvottelut noin 400 työntekijän vähentämiseksi. Suunnitelman toteutuessa Scanin henkilöstömäärä vähenenisi noin 3 000:sta noin 2 500 työntekijään. Mahdolliset työntekijävähennykset koskettaisivat pääasiassa Skaraa, Uppsalaa ja Kreatina AS:ä Tanskan Bjaeverskovissa. Suunnitelman toteutuessa osalle työntekijöitä voidaan tarjota työpaikkaa Kristianstadista ja Linköpingistä eli niiltä paikkakunnilta, joille tuotantoa keskitettäisiin. Yhtiö on jo aiemmin käynnistänyt yt-neuvottelut 95 toimihenkilön vähentämiseksi. Nämä neuvottelut koskevat yhtiön kaikkia tuotantopaikkakuntia. HKScanin liiketoiminnan kehittämisen painopiste on nyt Ruotsissa. Kuluvan vuoden aikana yhtiössä jo suoritetuilla uudistus- ja tehostamistoimilla on parannettu kannattavuutta ja vahvistettu markkina-asemaa. Scanilla on Ruotsissa uusi johto ja johtamisjärjestelmä. Yhtiöllä on siten hyvät mahdollisuudet viedä uudistukset läpi menestyksellisesti. Scanin liiketoiminnan laajuus, vahva markkinajohtajan asema ja johtavat tuotemerkit luovat vankan perustan toimenpiteille. HKScan Oyj Matti Perkonoja toimitusjohtaja Lisätietoja: Scan AB:n toimitusjohtaja Denis Mattsson p. +46 761 283 698 tai +358 400 432 877. Hänelle voi jättää soittopyynnön Pia Waldfogelin kautta, puh. +46 8 725 8111. Scanin kehittämisohjelmaa koskeva tiedotustilaisuus joukkoviestimille ja analyytikoille Suomessa on tänään tiistaina 15.9.2009 klo 11.00 Hotel Havenin kokoustiloissa osoitteessa Eteläranta 16 tai Unioninkatu 17, Helsinki. Tilaisuuteen osallistuvia pyydetään ilmoittamaan tulostaan HKScanin viestintäpäällikkö Marja Siltalalle sähköpostitse osoitteeseen marja.siltala@hkscan.com tai numeroon +358 400 962290. Vastaava tiedotustilaisuus joukkoviestimille Ruotsissa on tänään tiistaina 15.9.2009 klo 15.00 paikallista aikaa Scan AB:n pääkonttorissa osoitteessa Lindhagensgatan 126, 112 51 Stockholm. Ilmoittautumiset myös tähän tilaisuuteen osoitetaan Marja Siltalalle. HKScan on Pohjois-Euroopan johtavia ruokayhtiöitä. Sen kotimarkkinoihin kuuluvat Suomi, Ruotsi, Baltia ja Puola. HKScan valmistaa, myy ja markkinoi sian- ja naudanlihaa, siipikarjatuotteita, lihavalmisteita ja valmiita ruokia lukuisilla tunnetuilla paikallisilla tuotemerkeillä. Asiakkaina ovat vähittäiskaupat ja suurkeittiöt sekä teollisuus- ja vientiasiakkaat. HKScan toimii yhdeksässä maassa ja sillä on noin 10 000 työntekijää. Vuotuinen liikevaihto on 2,3 miljardia euroa. JAKELU: Nasdaq OMX, Helsinki Keskeiset tiedotusvälineet www.hkscan.com |
|||
|