|
|||
2009-03-04 09:00:00 CET 2009-03-04 09:00:05 CET REGULATED INFORMATION HKScan Oyj - PörssitiedoteHKSCAN SIIRTÄÄ KEHITTÄMISEN PAINOPISTEEN RUOTSIINHKScan Oyj PÖRSSITIEDOTE 4.3.2009, klo 10.00 HKSCAN SIIRTÄÄ KEHITTÄMISEN PAINOPISTEEN RUOTSIIN HKScanin hallitus on päättänyt aloittaa yhtiön Ruotsin liiketoimintaa harjoittavan Scan AB:n liiketoiminnan tehostamista koskevan uuden ohjelman suunnittelun. Uusi tehostamisohjelma on tarpeen, koska Scan AB:ssä aiemmin toteutetut ja käynnissä olevat tehostamisohjelmat eivät ole osoittautuneet riittävän tehokkaiksi yhtiön kannattavuuden saattamiseksi tavoitellulle tasolle. Aiempien ohjelmien aikana, keväästä 2007 lähtien Scan AB:ssä toiminnot ovat loppuneet Visbyn leikkaamosta, Uppsalan ja Skellefteån teurastamoista sekä Helsingborgin, Malmön ja Kävlingen tuotantopaikkakunnilta. Lisäksi Puolassa on laajennettu Scanin Swinoujscien pekonitehdasta ja Linköpingiin on rakenteilla valtakunnallinen jakelukeskus, joka on tarkoitus ottaa käyttöön vuonna 2010. HKScanin johdon näkemyksen mukaan keskeisimmät kilpailukykyä parantavat tekijät ovat Scan AB:n kustannusrakenteen kehittäminen seuraavan kolmen vuoden aikana nykyistä selvästi kevyemmäksi ja tuotteiden jalostusasteen nostaminen sekä Scanin kaupallisten toimintojen tehostaminen. Scan AB:n koko, vahva markkinajohtajan asema ja johtavat tuotemerkit antavat vankan perustan tuleville toimenpiteille. SCAN AB:N TOIMITUSJOHTAJA VAIHTUU Scan AB:n uudeksi toimitusjohtajaksi on samassa yhteydessä nimitetty HKScanin Baltia-ryhmän nykyinen johtaja ekonomi Olli Antniemi, jonka keskeisenä tehtävänä Scanissa on uuden tehostamisohjelman suunnittelun ja toteutuksen lisäksi tehdä Scan AB:stä entistä kiinnostavampi kumppani yhtiön asiakkaille ja kuluttajille. Olli Antniemi on vastannut vuodesta 2003 lähtien HKScan-konsernin toiminnasta Baltiassa, jota ennen hän toimi Suomessa HK Ruokatalon markkinointijohtajana. Konsernin palvelukseen Antniemi tuli vientijohtajaksi 1996. Tätä ennen hän on toiminut Huhtamäki-yhtymässä, mm. Leafin markkinointitehtävissä Iso-Britanniassa. Scan AB:n johtoryhmän muodostavat 4.3.2009 alkaen toimitusjohtaja Olli Antniemi sekä hänen varamiehensä johtaja Denis Mattsson, talousjohtaja Jerker Wetterteg, tuotanto- ja lihajohtaja Mikael Mörk, tilaus-toimitusketjun johtaja Magnus Lindholm ja tiedotusjohtaja Margareta Thorgren, henkilöstöjohtaja Lennart Claesson sekä Pärsons AB:n toimitusjohtaja Thomas Olander. Scan AB:n aiempi toimitusjohtaja Magnus Lagergren sekä talousjohtaja Matts Rosendahl ovat päättäneet siirtyä pois yhtiön palveluksesta. MUUTOS BALTIA-RYHMÄN RAPORTOINTIVASTUISSA Olli Antniemen siirtyessä HKScanin Baltia-ryhmästä Ruotsin liiketoiminnan vetäjäksi raportoivat AS Rakvere Lihakombinaatin toimitusjohtaja Anne Mere sekä AS Talleggin toimitusjohtaja Teet Soorm 4.3.2009 alkaen suoraan HKScanin toimitusjohtajalle Matti Perkonojalle. HKScan Oyj Matti Perkonoja toimitusjohtaja Lisätietoja antaa toimitusjohtaja Matti Perkonoja. Hänelle voi jättää soittopyynnön Marjukka Hujasen kautta, puh. 010 570 6218 HKScan on Pohjois-Euroopan johtavia ruokayhtiöitä. Sen kotimarkkinoihin kuuluvat Suomi, Ruotsi, Baltia ja Puola. HKScan valmistaa, myy ja markkinoi sian- ja naudanlihaa, siipikarjatuotteita, lihavalmisteita ja valmiita ruokia lukuisilla tunnetuilla paikallisilla tuotemerkeillä. Asiakkaina ovat vähittäiskaupat ja suurkeittiöt sekä teollisuus- ja vientiasiakkaat. HKScan toimii yhdeksässä maassa ja sillä on noin 10 000 työntekijää. Vuotuinen liikevaihto on 2,3 miljardia euroa. JAKELU: Nasdaq OMX, Helsinki Keskeiset tiedotusvälineet www.hkscan.com |
|||
|