|
|||
![]() |
|||
2014-01-10 13:40:23 CET 2014-01-10 13:41:24 CET REGULATED INFORMATION Honkarakenne Oyj - PörssitiedoteHONKARAKENNE OYJ:N HALLITUS PÄÄTTI KOKO HENKILÖSTÖLLE SUUNNATUSTA OSAKEPOHJAISESTA SITOUTTAMISJÄRJESTELMÄSTÄHONKARAKENNE OYJ, Pörssitiedote 10.1.2014 kello 14:40 HONKARAKENNE OYJ:N HALLITUS PÄÄTTI KOKO HENKILÖSTÖLLE SUUNNATUSTA OSAKEPOHJAISESTA SITOUTTAMISJÄRJESTELMÄSTÄ Honkarakenne Oyj:n hallitus on päättänyt sille varsinaisessa yhtiökokouksessa 5.4.2013 annetun osakeantivaltuutuksen nojalla järjestää suunnatun osakeannin, jossa Yhtiön Suomessa työskentelevän henkilöstön merkittäväksi tarjotaan enintään 150.000 yhtiön uutta B-sarjan osaketta Henkilöstöannin tarkoituksena on kannustaa yhtiön henkilöstöä hankkimaan ja omistamaan yhtiön osakkeita, ja näin ollen yhtiön hallitus katsoo, että henkilöstöanti on yhtiön edun mukainen, ja yhtiön osakkeenomistajien merkintäetuoikeudesta poikkeamiselle on yhtiön kannalta painava taloudellinen syy. Henkilöstöantiin sovelletaan kahta eri merkintähintaa siten, että yhden uuden B-sarjan osakkeen merkintähinta kahdellesadalle ensimmäiselle merkittävälle osakkeelle per merkitsijä on osakkeen käypä arvo vähennettynä viidelläkymmenellä prosentilla. Kahdensadan ensimmäisen osakkeen jälkeen merkittävien osakkeiden merkintähinta on osakkeen käypä arvo vähennettynä kymmenellä prosentilla. Osakkeen käypä arvo on määritelty puolestaan Yhtiön B-sarjan osakkeen vaihdolla painotetun keskikurssin mukaan NASDAQ OMX Helsinki Oy:ssä ajanjaksolta 7.12.2013-7.1.2014. Osakkeiden merkintähinnat ovat näin ollen ensimmäisen 200 osakkeen osalta 1,35 euroa per osake ja vastaavasti tätä ylittävältä osalta 2,43 euroa per osake. Henkilöstöannissa tarjottavien osakkeiden merkintäaika alkaa 3.2.2014 klo 09.00 ja päättyy 17.2.2014 klo 18.00, ja merkityt osakkeet tulee maksaa viimeistään merkintäajan viimeisenä päivänä. Merkinnän vähimmäismäärä on sata osaketta. Ylimerkintätilanteessa yhtiön hallitus pyrkii hyväksymään merkinnät siten, että merkinnät, joihin sovelletaan viidenkymmenen prosentin alennusta, hyväksytään kokonaisuudessaan, ja että hyväksymisessä suositaan muutoin ensisijaisesti pieniä merkintöjä isojen yksittäisten merkintöjen sijasta. Siltä osin kuin tehtyjä merkintöjä ei hyväksytä, suoritetut merkintämaksut palautetaan merkitsijöille. Palautettaville varoille ei makseta korkoa. Tarkempaa tietoa Henkilöstöannista tarjotaan henkilöstölle mahdollisimman aikaisessa vaiheessa ennen merkintäajan alkamista, jotta henkilöstö voisi näin valmistautua Henkilöstöantiin osallistumiseen. Henkilöstöannin ehdot ovat kokonaisuudessaan nähtävillä yhtiön internetsivuilla www.honka.com. Kaupankäynti Henkilöstöannissa liikkeeseen laskettavilla osakkeilla alkaa NASDAQ OMX Helsinki Oy:ssä arviolta 14.3.2014. Henkilöstöosakkeisiin kohdistuu kuitenkin luovutusrajoitus, joka on voimassa 16.2.2015 asti. HONKARAKENNE OYJ Mikko Kilpeläinen toimitusjohtaja Lisätietoja: Toimitusjohtaja Mikko Kilpeläinen, puh 050 542 5884 mikko.kilpelainen@honka.com tai talousjohtaja Mikko Jaskari, puh 0400 535 337 mikko.jaskari@honka.com. JAKELU NASDAQ OMX Helsinki Oy Keskeiset tiedotusvälineet Finanssivalvonta www.honka.com |
|||
|