2009-03-04 09:00:00 CET

2009-03-04 09:00:05 CET


REGULATED INFORMATION

HKScan Oyj - Pörssitiedote

HKSCAN SIIRTÄÄ KEHITTÄMISEN PAINOPISTEEN RUOTSIIN


HKScan Oyj              PÖRSSITIEDOTE    4.3.2009, klo 10.00


HKSCAN SIIRTÄÄ KEHITTÄMISEN PAINOPISTEEN RUOTSIIN

HKScanin hallitus on päättänyt aloittaa yhtiön Ruotsin liiketoimintaa
harjoittavan Scan AB:n liiketoiminnan tehostamista koskevan uuden ohjelman
suunnittelun. Uusi tehostamisohjelma on tarpeen, koska Scan AB:ssä aiemmin
toteutetut ja käynnissä olevat tehostamisohjelmat eivät ole osoittautuneet
riittävän tehokkaiksi yhtiön kannattavuuden saattamiseksi tavoitellulle
tasolle. 

Aiempien ohjelmien aikana, keväästä 2007 lähtien Scan AB:ssä toiminnot ovat
loppuneet Visbyn leikkaamosta, Uppsalan ja Skellefteån teurastamoista sekä
Helsingborgin, Malmön ja Kävlingen tuotantopaikkakunnilta. Lisäksi Puolassa on
laajennettu Scanin Swinoujscien pekonitehdasta ja Linköpingiin on rakenteilla
valtakunnallinen jakelukeskus, joka on tarkoitus ottaa käyttöön vuonna 2010. 

HKScanin johdon näkemyksen mukaan keskeisimmät kilpailukykyä parantavat tekijät
ovat Scan AB:n kustannusrakenteen kehittäminen seuraavan kolmen vuoden aikana
nykyistä selvästi kevyemmäksi ja tuotteiden jalostusasteen nostaminen sekä
Scanin kaupallisten toimintojen tehostaminen. Scan AB:n koko, vahva
markkinajohtajan asema ja johtavat tuotemerkit antavat vankan perustan
tuleville toimenpiteille. 

SCAN AB:N TOIMITUSJOHTAJA VAIHTUU

Scan AB:n uudeksi toimitusjohtajaksi on samassa yhteydessä nimitetty HKScanin
Baltia-ryhmän nykyinen johtaja ekonomi Olli Antniemi, jonka keskeisenä
tehtävänä Scanissa on uuden tehostamisohjelman suunnittelun ja toteutuksen
lisäksi tehdä Scan AB:stä entistä kiinnostavampi kumppani yhtiön asiakkaille ja
kuluttajille. 

Olli Antniemi on vastannut vuodesta 2003 lähtien HKScan-konsernin toiminnasta
Baltiassa, jota ennen hän toimi Suomessa HK Ruokatalon markkinointijohtajana.
Konsernin palvelukseen Antniemi tuli vientijohtajaksi 1996. Tätä ennen hän on
toiminut Huhtamäki-yhtymässä, mm. Leafin markkinointitehtävissä
Iso-Britanniassa. 

Scan AB:n johtoryhmän muodostavat 4.3.2009 alkaen toimitusjohtaja Olli Antniemi
sekä hänen varamiehensä johtaja Denis Mattsson, talousjohtaja Jerker Wetterteg,
tuotanto- ja lihajohtaja Mikael Mörk, tilaus-toimitusketjun johtaja Magnus
Lindholm ja tiedotusjohtaja Margareta Thorgren, henkilöstöjohtaja Lennart
Claesson sekä Pärsons AB:n toimitusjohtaja Thomas Olander. 

Scan AB:n aiempi toimitusjohtaja Magnus Lagergren sekä talousjohtaja Matts
Rosendahl ovat päättäneet siirtyä pois yhtiön palveluksesta. 

MUUTOS BALTIA-RYHMÄN RAPORTOINTIVASTUISSA

Olli Antniemen siirtyessä HKScanin Baltia-ryhmästä Ruotsin liiketoiminnan
vetäjäksi raportoivat AS Rakvere Lihakombinaatin toimitusjohtaja Anne Mere sekä
AS Talleggin toimitusjohtaja Teet Soorm 4.3.2009 alkaen suoraan HKScanin
toimitusjohtajalle Matti Perkonojalle. 


HKScan Oyj


Matti Perkonoja
toimitusjohtaja


Lisätietoja antaa toimitusjohtaja Matti Perkonoja. Hänelle voi jättää
soittopyynnön Marjukka Hujasen kautta, puh. 010 570 6218 


HKScan on Pohjois-Euroopan johtavia ruokayhtiöitä. Sen kotimarkkinoihin
kuuluvat Suomi, Ruotsi, Baltia ja Puola. HKScan valmistaa, myy ja markkinoi
sian- ja naudanlihaa, siipikarjatuotteita, lihavalmisteita ja valmiita ruokia
lukuisilla tunnetuilla paikallisilla tuotemerkeillä. Asiakkaina ovat
vähittäiskaupat ja suurkeittiöt sekä teollisuus- ja vientiasiakkaat. HKScan
toimii yhdeksässä maassa ja sillä on noin 10 000 työntekijää. Vuotuinen
liikevaihto on 2,3 miljardia euroa. 



JAKELU:
Nasdaq OMX, Helsinki
Keskeiset tiedotusvälineet
www.hkscan.com