|
|||
2009-10-27 12:00:00 CET 2009-10-27 12:00:02 CET REGULATED INFORMATION Uponor - Osavuosikatsaus (Q1 and Q3)Markkinoilla vakautumisen merkkejä useiden heikkenevien vuosineljännesten jälkeenUponor Oyj Osavuosikatsaus 1-9/2009 27.10.2009 Markkinoilla vakautumisen merkkejä useiden heikkenevien vuosineljännesten jälkeen - Uponorin liikevaihto tammi-syyskuussa oli 559,7 (750,3) miljoonaa euroa, laskua 25,4 % - Tammi-syyskuun liikevoitto oli 28,9 (71,1) miljoonaa euroa, laskua 59,4 % - Osakekohtainen tulos 0,13 (1,21) euroa - Sijoitetun pääoman tuotto oli 7,1 % (36,9 %), kun gearing oli 41,7 % (31,1 %) - Koko vuoden ohjeistus säilyy ennallaan (Luvut koskevat jatkuvia liiketoimintoja, ellei toisin ole mainittu.) Toimitusjohtaja Jyri Luomakoski kommentoi kauden kehitystä: - Aiempien arviointiemme mukaisesti vuoden kolmannen neljänneksen toimintaympäristö Uponorin avainmarkkinoilla pysyi erittäin haastavana. Tekemiemme rakennemuutosten ja kustannussäästöjen avulla pystyimme säilyttämään kilpailukykymme hyvänä ja taloudellisen kehityksen vakaana. - Henkilöstön ponnistusten avulla onnistuimme selkeästi parantamaan kannattavuuttamme edelliseen vuosineljännekseen verrattuna, vaikka liikevaihto pysytteli samalla tasolla kuin toisen neljänneksen aikana ja kannattavuutta rasittivat tuntuvat kertaluonteiset kulut. - Vaikka monet avainmarkkinat edelleen heikkenevät vertailukaudesta, markkinoilla on ensi kertaa syksyn 2007 jälkeen nähtävissä myös vakautta. Tuleva kehitys riippuu kuitenkin paljon makrotason talouskehityksestä. Esitysaineisto ja webcast-esitys: Osavuosikatsaukseen liittyvä aineisto on tämän tiedotteen julkaisun jälkeen esillä osoitteessa www.uponor.com > Sijoittajat. Englanninkielinen webcast-esitys tulosjulkistustilaisuudesta järjestetään tiistaina 27.10. klo 14.00. Kysymyksiä voi lähettää etukäteen osoitteeseen ir@uponor.com. Esityksen tallenne on katsottavissa seuraavana aamuna sivulta www.uponor.com -> Sijoittajat. Markkinat Rakentamisen markkinat pysyivät vaisuina kaikilla Uponorin avainmarkkinoilla vuoden 2009 kolmannella neljänneksellä. Useissa maissa luotiin talouden virkistämiseksi erilaisia elvytyspaketteja, mutta muuten ei asuin- ja liikerakentamisen kysyntä osoittanut juurikaan merkkejä paremmasta. Useilla markkinoilla oli kuitenkin jo havaittavissa merkkejä luottamuksen heräämisestä. Keski-Euroopan alueella sekä pientalo- että projektisegmentti supistuivat Saksassa ja sen naapurimaissa. Kilpailu markkinoilla kiristyi, ja pitkään jatkuneen laskusuhdanteen aiheuttamat paineet alkoivat näkyä erityisesti pienimpien yhtiöiden toiminnassa. Itä-Euroopassa markkinat pysyttelivät historiallisen alhaisella tasolla, mutta ne eivät enää juurikaan supistuneet edellisestä neljänneksestä. Kaikilla markkinoilla luoton saannin vaikeudet hiljensivät rakennustyömaita ja rajoittivat uusien hankkeiden käynnistämistä. Pohjoismaissa talotekniset markkinat osoittivat merkkejä vilkastumisesta varsinkin Ruotsissa ja Norjassa verrattuna heikkoon edellisvuoteen. Selkeä positiivinen vaikutus oli nähtävissä korjausrakentamisessa, mihin vaikuttivat muun muassa verokannustimet. Etelä- ja Länsi-Euroopassa rakentaminen jatkui vaimeana ja markkinat heikentyivät edelleen, joskin aiempaa vähemmän. Markkinat kokonaisuudessaan supistuivat selvästi jo vuonna 2008 vallinneelta heikolta tasolta. Myymättömien uusien kohteiden suuren määrän lisäksi rakennuttajia ja kiinteistökehittäjiä jarrutti käynnissä olevien ja uusien hankkeiden rahoitusvaikeudet. Pohjois-Amerikassa useat keskeiset rakennusalan mittarit osoittivat positiivista kehitystä edelliseen vuosineljännekseen verrattuna, mutta muutokset edellisvuoden kolmanteen neljännekseen verrattuna olivat vielä enimmäkseen negatiivisia. Jotkut talouden yleistä tilaa kuvaavista tunnusluvuista osoittivat kuitenkin positiivista kehitystä, mikä valoi uskoa lähitulevaisuuteen. Toimintaolosuhteet vientimarkkinoilla jatkuivat myös vaisuina, ja asiakkaiden vaikeudet saada rahoitusta heijastuivat lisääntyneenä paineena toimittajien katemarginaaleihin. Pohjoismaissa yhdyskuntateknisten tuotteiden markkinat jatkuivat melko vakaina mutta alhaisella tasolla, eikä kasvua ole odotettavissa lyhyellä aikavälillä. Kysyntä maa- ja vesirakennukseen liittyvissä tuoteryhmissä vahvistui hieman, mitä edesauttoivat elvytyspaketit, mutta toisaalta olematon kysyntä asuin- ja liikerakentamisessa jarrutti kokonaiskysynnän kehitystä. Baltiassa lukuisat eurooppalaisrahoitteiset projektit vilkastuttivat hieman yhdyskuntateknisten tuotteiden kysyntää. Liikevaihto Uponorin liikevaihto heinä-syyskuussa oli 195,4 (249,1) miljoonaa euroa, joka on 21,6 prosenttia vähemmän kuin vertailukaudella. Lasku on selvästi pienempi kuin toisen vuosineljänneksen 27,7 prosentin lasku vertailukaudesta. Pääsyynä liikevaihdon laskuun olivat heikot rakennusmarkkinat Uponorin tärkeimmillä maantieteellisillä alueilla, joilla markkinat ovat olleet heikot syksystä 2007 saakka eli jo yhdeksän vuosineljänneksen ajan. Keski-Euroopassa taloteknisen liiketoiminnan liikevaihto laski heikentyneen asuin- ja liikerakentamisen seurauksena. Rakentaminen hiljeni äkisti myös Benelux-maissa samanaikaisesti. Pohjoismaissa liikevaihto supistui Ruotsissa ja Norjassa naapurimaitaan vähemmän; euroissa liikevaihdon lasku on Pohjoismaissa valuuttakurssimuutosten vuoksi voimakkaampaa kuin paikallisessa valuutassa. Pyreneiden niemimaalla Uponorin sisäilmastojärjestelmät menestyivät kohtalaisesti taantumasta huolimatta; kysyntää lisäsi asiakkaiden keskuudessa lisääntynyt energiatietoisuus. Myös projektiliiketoiminta siellä eteni tyydyttävästi. Käyttövesijärjestelmien myynti säilyi verrattain hyvällä tasolla kautta Euroopan johtuen korjausrakentamisen vilkkaudesta ja Uponorin vahvasta asemasta käyttövesimarkkinoilla. Pohjois-Amerikassa käyttövesijärjestelmät hyötyivät uudisrakentamisen hienoisesta vilkastumisesta, kun taas lämmitysjärjestelmien myynti kärsi vaisusta kysynnästä etenkin kalliimman hintaluokan asunnoissa. Yhdyskuntateknisten ratkaisujen myynnin kehitys noudatteli markkinoiden yleistä linjaa, mutta parani hieman edellisestä vuosineljänneksestä. Liikevaihto alueittain, heinä-syyskuu: -------------------------------------------------------------------------------- | MEUR | 7-9/2009 | 7-9/2008 | Muutos | -------------------------------------------------------------------------------- | Talotekniikka - Eurooppa | 128,6 | 162,3 | -20,8 % | -------------------------------------------------------------------------------- | Talotekniikka - | 29,4 | 38,2 | -23,2 % | | Pohjois-Amerikka | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | (Talotekniikka - | 41,8 | 57,0 | -26,8 %) | | Pohjois-Amerikka, USD | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Yhdyskuntatekniikka - | 39,2 | 51,4 | -23,7 % | | Pohjoismaat | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Eliminoinnit | -1,8 | -2,8 | | -------------------------------------------------------------------------------- | Yhteensä | 195,4 | 249,1 | -21,6% | -------------------------------------------------------------------------------- Tammi-syyskuun liikevaihto oli 559,7 (750,3) miljoonaa euroa, jossa oli laskua edellisvuoteen 25,4 %. Kehitys oli hieman parempaa verrattuna vuoden ensimmäiseen ja toiseen neljännekseen johtuen vertailukauden heikommista luvuista. Valuuttakurssimuutosten vaikutus tammi-syyskuun liikevaihtoon oli 8,8 miljoonaa euroa negatiivinen eli 1,5 % vuoden 2008 vastaavaan jaksoon verrattuna. Tähän vaikutti lähinnä Ruotsin ja Norjan kruunujen sekä joidenkin muiden valuuttojen heikkeneminen, joka kumosi Yhdysvaltain dollarin vahvistumisen vaikutuksen. Liikevaihto alueittain, tammi-syyskuu: -------------------------------------------------------------------------------- | MEUR | 1-9/2009 | 1-9/2008 | Muutos | -------------------------------------------------------------------------------- | Talotekniikka - Eurooppa | 371,5 | 502,8 | -26,1 % | -------------------------------------------------------------------------------- | Talotekniikka - | 80,9 | 99,6 | -18,8 % | | Pohjois-Amerikka | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | (Talotekniikka - | 110,6 | 151,8 | -27,2 %) | | Pohjois-Amerikka, USD | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Yhdyskuntatekniikka - | 111,4 | 155,1 | -28,2 % | | Pohjoismaat | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Eliminoinnit | -4,1 | -7,2 | | -------------------------------------------------------------------------------- | Yhteensä | 559,7 | 750,3 | -25,4 % | -------------------------------------------------------------------------------- Tulos ja kannattavuus Uponorin liikevoitto heinä-syyskuussa oli 17,5 (22,8) miljoonaa euroa, laskua 23,5 prosenttia vertailukaudesta, mikä on parempi kuin toisen neljänneksen -57,3 prosentin pudotus. Liikevoittomarginaali 8,9 prosenttia oli lähes samalla tasolla kuin vuoden 2008 kolmannen neljänneksen marginaali 9,1 prosenttia. Toteutettujen tehostamistoimien ja käynnissä olevien kustannussäästöjen ansiosta liikevoitto laski vain hieman jyrkemmin kuin liikevaihto. Lasku johtui pääsääntöisesti pienentyneistä volyymeistä, mutta lisäksi sitä rasittivat Euroopan taloteknisen liiketoiminnan 4,8 miljoonan euron kertaluonteiset kulut, jotka liittyivät pääosin toimitusketjun järkeistämisen yhteydessä tehtyihin varauksiin. Jo vuoden ensimmäisen puolikkaan aikana vallinnut myönteinen kehitys yhdyskuntateknisessä liiketoiminnassa jatkui, ja liikevoitto parani 47,9 prosenttia. Paraneminen johtui pääosin huolellisesta kustannushallinnasta ja jossain määrin myös muuttuneesta tuotevalikoimasta. Pohjois-Amerikassa liikevoitto parani sekä paikallisessa valuutassa että euromääräisesti mitattuna huolimatta alhaisista volyymeistä. Kehitykseen vaikuttivat edelleen jatkuneet kustannussäästöt ja kustannusten hallinta sekä tuotannon tehostamisesta saadut hyödyt. Liikevoitto alueittain, heinä-syyskuu: -------------------------------------------------------------------------------- | MEUR | 7-9/2009 | 7-9/2008 | Muutos | -------------------------------------------------------------------------------- | Talotekniikka - Eurooppa | 8,5 | 20,5 | -58,2 % | -------------------------------------------------------------------------------- | Talotekniikka - | 4,2 | 1,6 | +153,5 % | | Pohjois-Amerikka | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | (Talotekniikka - | 5,6 | 2,4 | +124,6 %) | | Pohjois-Amerikka, USD | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Yhdyskuntatekniikka - | 5,9 | 4,0 | +47,9 % | | Pohjoismaat | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Muut | -1,3 | -3,4 | | -------------------------------------------------------------------------------- | Eliminoinnit | 0,2 | 0,1 | | -------------------------------------------------------------------------------- | Yhteensä | 17,5 | 22,8 | -23,5 % | -------------------------------------------------------------------------------- Liikevoitto tammi-syyskuussa oli 28,9 (71,1) miljoonaa euroa, laskua 59,4 prosenttia. Valuuttakurssimuutosten vaikutus liikevoittoon oli vähäinen. Liikevoittomarginaali laski 5,2 prosenttiin vuoden 2008 vastaavan kauden 9,5 prosentista. Liikevoitto alueittain, tammi-syyskuu: -------------------------------------------------------------------------------- | MEUR | 1-9/2009 | 1-9/2008 | Muutos | -------------------------------------------------------------------------------- | Talotekniikka - Eurooppa | 22,4 | 66,6 | -66,3 % | -------------------------------------------------------------------------------- | Talotekniikka - | 0,7 | 2,4 | -70,8 % | | Pohjois-Amerikka | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | (Talotekniikka - | 1,0 | 3,6 | -73,9 %) | | Pohjois-Amerikka, USD | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Yhdyskuntatekniikka - | 12,4 | 11,2 | +10,8 % | | Pohjoismaat | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Muut | -6,5 | -9,0 | | -------------------------------------------------------------------------------- | Eliminoinnit | -0,1 | -0,1 | | -------------------------------------------------------------------------------- | Yhteensä | 28,9 | 71,1 | -59,4 % | -------------------------------------------------------------------------------- Tulos ennen veroja tammi-syyskuussa oli 19,1 (66,5) miljoonaa euroa, laskua 71,3 %. Tuloverojen määrä oli 5,3 (20,5) miljoonaa euroa, jolloin veroaste oli 28,0 (31,0) prosenttia. Katsauskauden tulos oli 9,6 (88,5) miljoonaa euroa, laskua 78,9 miljoonaa euroa. Tämä johtui osittain siitä, että vuonna 2008 lopetettuihin liiketoimintoihin sisältyi 42,5 miljoonan euron voitto, joka tuli Ison-Britannian ja Irlannin myydystä yhdyskuntateknisestä liiketoiminnasta. Konsernin osakekohtainen tulos oli 0,13 (1,21) euroa, myös laimennettuna, josta jatkuvien liiketoimintojen tulos oli 0,19 (0,63) euroa. Osakekohtainen oma pääoma oli 3,46 (4,36) euroa, myös laimennettuna. Investoinnit ja rahoitus Heikkona jatkuneen suhdannetilanteen seurauksena investointeja tehtiin maltillisesti, ja ne kohdistuivat lähinnä prosessien ja tehokkuuden parantamiseen. Pohjois-Amerikassa investoitiin uuden Uponor Academy -koulutuskeskuksen rakentamiseen. Kolmannen vuosineljänneksen investoinnit olivat yhteensä 3,8 (8,2) miljoonaa euroa. Bruttoinvestointien määrä tammi-syyskuussa oli 12,7 (23,8) miljoonaa euroa, eli 2,3 (3,2) prosenttia liikevaihdosta. Taloudellisten tavoitteiden mukaisena säilynyt nettovelkaantuminen (gearing) nousi 41,7 (31,1) prosenttiin. Korolliset nettovelat nousivat 105,1 (99,3) miljoonaan euroon. Omavaraisuusaste heikentyi hieman 46,6 (49,6) prosenttiin. Liikevaihdon supistumisen takia tulorahoitus jäi alle puoleen viime vuoden vastaavasta, mutta hyvänä jatkuneen käyttöpääomakehityksen ja pienempien verojen vuoksi liiketoiminnan rahavirta nousi 31,9 (55,1) miljoonaan euroon, eli huomattavasti paremmaksi kuin toisella neljänneksellä. Kauden lopun kassavarat olivat 7,9 (5,1) miljoonaa euroa. Kauden lopussa konsernin ulkoisten sitovien luottolimiittien määrä oli 262 miljoonaa euroa, josta eläkevakuutusyhtiön takaisinlaina oli 72 miljoonaa euroa. Se erääntyy vuosina 2009 - 2013. Muut koostuvat vuosina 2011 - 2012 erääntyvistä luottolimiiteistä, joita ei ollut käytössä kolmannen neljänneksen aikana. Lisäksi konsernilla on kotimainen 150 miljoonan euron yritystodistusohjelma. Konsernin sijoitetun pääoman tuotto (ROI) laski 7,1 (36,9) prosenttiin ja oman pääoman tuotto (ROE) 4,6 (36,2) prosenttiin. Katsauskauden tapahtumia Uponor kehitti aktiivisesti asiakasuskollisuusohjelmiaan. Saksassa uusi kanta-asiakasohjelma otettiin myönteisesti vastaan, mitä tukee se, että siihen liittyi runsaasti jäseniä. Yhdysvalloissa yhtiön Apple Valleyn toimipisteessä yli 100 asiakasta osallistui tapahtumaan, jonka aiheina olivat muun muassa käyttövesi- ja sprinklerijärjestelmien hyväksynnät ja sisäilmastoratkaisujen ohjausjärjestelmien koulutus. Toimenpiteet asiakaskontaktien syventämiseksi verkon avulla jatkuivat; syyskuun lopussa jo 14 maan asiakkaat käyttivät Uponorin uusia, yhdenmukaisia verkkopalveluja. Kansainvälisen kasvustrategian mukaisesti yhtiö esitteli tuotejärjestelmiään kohdennetusti uusille liikekumppaneille ja jakelijoille, saaden siitä myönteistä palautetta. Kauden aikana Uponor toi Euroopan markkinoille uuden automaattisesti energian tarpeen mukaan säätyvän sisäilmaston ohjausjärjestelmän. Tuote helpottaa asentajien työtä ja tuo loppukäyttäjille ja rakennusten omistajille merkittäviä energiansäästöjä, joten se vastaa hyvin yhä suositumpien ympäristöystävällisten ratkaisujen kysyntään. Pyreneiden niemimaalla Uponor voitti kahden merkittävän hankkeen tarjouskilpailun tarjoamalla niihin energiatehokasta TABS-lämmitys- ja viilennysteknologiaansa. Projektit ovat ensimmäiset laatuaan Pyreneiden niemimaalla. Pohjois-Amerikassa Uponorin uusien tuotteiden virta jatkui. Näitä olivat muun muassa eristetyt putket energian ja juomaveden kuljetukseen sekä ratkaisu, jonka ansiosta sammutussprinklerit voidaan asentaa kohteisiin, joissa on pienet veden virtausmäärät. Uponorin yhtenäistämiseen ja euroopanlaajuiseen toiminnanohjausjärjestelmään läheisesti liittyvä toimitusketjun kehittäminen eteni suunnitelmien mukaan yhtiön taloteknisessä liiketoiminnassa. Kolmannen neljänneksen aikana keskityttiin erityisesti varastoverkoston ja logistiikan optimointiin Euroopassa. Syyskuussa yhtiö ilmoitti suunnitelmistaan uudistaa yhdyskuntatekniikan tuotantoverkostoaan Pohjoismaissa ja keskittää tuotanto kahteen suureen tehtaaseen. Suunnitelman toimeenpano etenee, eikä niihin tehty muutoksia yt-neuvottelujen aikana. Ensi vuoden aikana Etelä-Ruotsin Fristadissa sijaitsevan tehtaan tuotantokapasiteettia kasvatetaan siirtämällä sinne valmistus Hadsundin tehtaalta Tanskasta, jossa tuotanto lopetetaan kokonaan. Tarkoitus on myös lisätä Nastolan tehtaan tuotantokykyä. Lisäksi Uponor säilyttää kaksi pienempää yhdyskuntateknistä tuotantoyksikköä. Tuotantoverkoston optimoinnin odotetaan tuovan merkittäviä säästöjä ja hyötyjä, jotka toteutuvat osittain vuoden 2010 ja täysimääräisesti vuoden 2011 aikana. Uponor arvioi, että uudistus johtaa henkilökunnan supistumiseen noin 40 henkilöllä vuoteen 2010 mennessä yhtiön yhdyskuntateknisessä liiketoiminnassa Pohjoismaissa. Syyskuussa Uponor järjesti myös pääomamarkkinapäivän, jossa yhtiö esitteli strategiaansa ja kasvuhankkeitaan sekä suunnitelmiaan toimitusketjunsa kehittämiseksi Euroopassa. Henkilöstö ja hallinto Konsernin henkilöstömäärä täysipäiväisiksi muutettuna oli kauden aikana keskimäärin 3 463 (4 080) henkeä, kun kauden lopussa vastaava lukumäärä oli 3 334 (3 934), eli määrä väheni 600 hengellä. Merkittävimmät henkilöstövähennykset tapahtuivat Pohjois-Amerikassa ja Euroopan taloteknisessä liiketoiminnassa. Uponorin tytäryhtiö Uponor Suomi Oy ilmoitti syyskuussa peruuttavansa lisälomautukset, joihin se varautui keväällä käydyissä yt-neuvotteluissa. Elokuussa Uponor ilmoitti perustavansa uudelleen hallituksen nimitysvaliokunnan, johon kolme suurinta osakkeenomistajaa kukin voi nimetä jäsenen. Yhtiö poikkeaa näin Suomen hallinnointikoodisuosituksesta. Hallitus katsoo, että yhtiön omistajarakenne huomioiden osakkeenomistajien etua ja läpinäkyvyyden tavoitetta palvelee parhaiten sellainen malli, jossa suurimmat osakkeenomistajat nimittävät nimitysvaliokunnan jäsenet. Kun yksi kolmesta osakkeenomistajasta jätti käyttämättä nimitysoikeutensa, nimitysvaliokuntaan valittiin Pekka Paasikivi ja Risto Murto sekä Jari Paasikivi hallituksen nimeämänä asiantuntijajäsenenä. Hallitus nimitti tarkastusvaliokunnan jo huhtikuussa ja päätti myös, että erillistä palkitsemisvaliokuntaa ei tarvita vaan hallitus voi edelleenkin hoitaa sen tehtävät. Osakepääoma ja osakkeet Vuoden kolmannen neljänneksen aikana NASDAQ OMX Helsinki -arvopaperipörssissä vaihdettiin noin 11,8 (30,8) miljoonaa Uponorin osaketta. Vaihdon euromääräinen arvo oli 126,8 (287,4) miljoonaa euroa. Kauden lopussa osakepääoman markkina-arvo oli 0,8 (0,6) miljardia euroa ja osakkeenomistajien määrä 20 830 (17 715). Uponor Oyj:n osakepääomassa ei tapahtunut muutoksia. Osakepääoman arvo oli 146 446 888 euroa ja osakkeiden määrä 73 206 944. Yhtiön hallussa oli katsauskauden päättyessä 160 000 omaa osaketta, mikä vastaa 0,2 % osakepääomasta ja äänistä. Katsauskauden jälkeiset tapahtumat Lokakuussa Uponor uudisti asiakassegmentointistrategiaansa. Sen mukaisesti yhtiön saksalainen tytäryhtiö, Hewing GmbH, keskittyy jatkossa palvelemaan yksinomaan OEM-sektorin asiakkaita. Muutoksella ei ole juurikaan vaikutusta Uponor-merkillä toimivaan liiketoimintaan. Lokakuun puolivälissä Uponor aloitti yt-neuvottelut Italiassa mahdollisista lomautuksista lähitulevaisuudessa. Lähiajan näkymät Yhdeksän peräkkäisen vuosineljänneksen ajan Uponor on raportoinut heikkeneviä näkymiä avainmarkkinoillaan. Vuoden 2009 kolmannen neljänneksen aikana asuinrakennusmarkkinoiden kehitys vakautui jonkin verran, ja merkkejä olosuhteiden paranemisesta ja uusien liiketoimintamahdollisuuksien avautumisesta on tullut esiin. Tästä huolimatta kysyntä heikkeni raportointikauden aikana edelleen joissakin segmenteissä ja markkina-alueilla. Vaikka esimerkiksi Espanjassa on edelleen suuri määrä uusia ja vanhoja huoneistoja myymättöminä, monissa muissa maissa myymättömien kohteiden määrä on alkanut laskea samalla, kun myyntiajat ovat lyhentyneet ja hinnat ovat alkaneet kohota. Näiden signaalien perusteella voi olettaa, että suhdanteen pohja on saavutettu ja joissakin tapauksissa käänne parempaan on jo voinut tapahtua. Liike- ja julkinen rakentaminen säilyi elinvoimaisena pitkälti viime vuoden lopulle ja osittain tämän vuoden alkuun, mutta senkin kysynnän lasku on nyt voimistunut, eikä parannusta ole odotettavissa lähiaikoina. Julkisten elvytyspakettien positiivisen vaikutuksen odotetaan edelleen jatkuvan, etenkin yhdyskuntateknisessä liiketoiminnassa ja korjausrakentamisessa. Kokonaisuutena ottaen toimintaympäristön odotetaan pysyvän haasteellisena. Rakentamisen pidemmän aikavälin kehitys on luonnollisesti riippuvainen yleisestä makrotalouden kehityksestä. Edellä mainitun lisäksi Uponorin taloudellinen tulos on alttiina useille strategisille, operatiivisille, taloudellisille ja vahinkoriskeille. Tarkempi riskianalyysi löytyy yhtiön vuosikertomuksesta. Uponor on myös mukana monenlaisissa oikeusprosesseissa eri maissa. Yhtiön johdon arvion mukaan näillä ei ole merkittävää vaikutusta yhtiön toimintaan ennustettavissa olevan ajan kuluessa. Toimintavuoden lähetessä loppuaan Uponor pitää koko vuoden ohjeistuksensa ennallaan: Vaikea markkinatilanne huomioon ottaen Uponorin liikevaihdon arvioidaan jäävän vuoden 2008 tasosta ja tilikauden 2009 tuloksen uskotaan olevan positiivinen. Konsernin käyttöomaisuusinvestointien määrä ei ylitä poistojen määrää, ja tehokkaan nettokäyttöpääoman hallinnan avulla konsernin rahavirran odotetaan säilyvän kohtuullisella tasolla. Uponor Oyj Hallitus Lisätietoja: Jyri Luomakoski, toimitusjohtaja, puh. 020 129 2824 Riitta Palomäki, talousjohtaja, puh. 020 129 2822 Tarmo Anttila viestintäjohtaja puh. 020 129 2852 JAKELU: NASDAQ OMX - Helsinki Tiedotusvälineet www.uponor.com Tietoa osavuosikatsauksesta Tämän pörssitiedotteen suluissa olevat luvut ovat vuoden 2008 vastaavan jakson lukuja. Osavuosikatsauksen muutosprosentit on laskettu tarkoista luvuista eikä katsauksessa julkaistuista pyöristetyistä luvuista. OSAVUOSIKATSAUS 1-9/2009 Osavuosikatsauksen lukuja ei ole tilintarkastettu. KONSERNITULOSLASKELMA -------------------------------------------------------------------------------- | MEUR | 1-9/ | 1-9/ | 7-9/ | 7-9/ | 1-12/ | | | 2009 | 2008 | 2009 | 2008 | 2008 | -------------------------------------------------------------------------------- | Jatkuvat toiminnot | -------------------------------------------------------------------------------- | Liikevaihto | 559,7 | 750,3 | 195,4 | 249,1 | 949,2 | -------------------------------------------------------------------------------- | Hankinnan ja | 356,3 | 470,8 | 123,6 | 158,5 | 607,4 | | valmistuksen kulut | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Bruttokate | 203,4 | 279,5 | 71,8 | 90,6 | 341,8 | -------------------------------------------------------------------------------- | Muut liiketoiminnan | 0,3 | 0,6 | 0,0 | 0,0 | 1,4 | | tuotot | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Varastointimenot | 24,2 | 23,1 | 8,9 | 7,3 | 30,2 | -------------------------------------------------------------------------------- | Myynnin ja | 105,3 | 131,0 | 32,7 | 40,9 | 175,0 | | markkinoinnin kulut | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Hallinnon kulut | 34,0 | 39,3 | 9,4 | 12,9 | 50,8 | -------------------------------------------------------------------------------- | Liiketoiminnan muut | 11,3 | 15,6 | 3,3 | 6,7 | 36,0 | | kulut | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Liikevoitto | 28,9 | 71,1 | 17,5 | 22,8 | 51,2 | -------------------------------------------------------------------------------- | Rahoituskulut, netto | 9,8 | 4,6 | 4,6 | 1,7 | 10,2 | -------------------------------------------------------------------------------- | Tulos ennen veroja | 19,1 | 66,5 | 12,9 | 21,1 | 41,0 | -------------------------------------------------------------------------------- | Tuloverot | 5,3 | 20,5 | 3,6 | 6,6 | 10,9 | -------------------------------------------------------------------------------- | Tulos jatkuvista | 13,8 | 46,0 | 9,3 | 14,5 | 30,1 | | toiminnoista | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Lopetetut toiminnot | -------------------------------------------------------------------------------- | Lopetettujen | -4,2 | 42,5 | -2,3 | 0,0 | 42,4 | | toimintojen tulos | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Kauden tulos | 9,6 | 88,5 | 7,0 | 14,5 | 72,5 | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Laaja tuloslaskelma | -------------------------------------------------------------------------------- | Muuntoeron muutos | -0,6 | 0,0 | -1,5 | 7,8 | 5,2 | -------------------------------------------------------------------------------- | Rahavirran suojaus | -0,1 | 0,0 | -0,2 | -0,7 | -1,4 | -------------------------------------------------------------------------------- | Kaudelle kirjatut | -0,7 | 0,0 | -1,7 | 7,1 | 3,8 | | laajan tuloksen erät | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Kauden laaja tulos | 8,9 | 88,5 | 5,3 | 21,6 | 76,3 | -------------------------------------------------------------------------------- | | -------------------------------------------------------------------------------- | Osakekohtainen tulos, | 0,13 | 1,21 | 0,10 | 0,20 | 0,99 | | EUR | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | - Jatkuvat toiminnot | 0,19 | 0,63 | 0,12 | 0,20 | 0,41 | -------------------------------------------------------------------------------- | - Lopetetut toiminnot | -0,06 | 0,58 | -0,03 | 0,00 | 0,58 | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Laimennettu | 0,13 | 1,21 | 0,10 | 0,20 | 0,99 | | osakekohtainen tulos, | | | | | | | EUR | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | - Jatkuvat toiminnot | 0,19 | 0,63 | 0,12 | 0,20 | 0,41 | -------------------------------------------------------------------------------- | - Lopetetut toiminnot | -0,06 | 0,58 | -0,03 | 0,00 | 0,58 | -------------------------------------------------------------------------------- KONSERNITASE -------------------------------------------------------------------------------- | MEUR | 30.9. | 30.9. | 31.12. | | | 2009 | 2008 | 2008 | -------------------------------------------------------------------------------- | Varat | -------------------------------------------------------------------------------- | Pitkäaikaiset varat | -------------------------------------------------------------------------------- | Aineelliset käyttöomaisuushyödykkeet | 172,5 | 180,3 | 184,5 | -------------------------------------------------------------------------------- | Aineettomat hyödykkeet | 99,2 | 101,1 | 101,3 | -------------------------------------------------------------------------------- | Arvopaperit ja pitkäaikaiset sijoitukset | 7,1 | 7,4 | 6,3 | -------------------------------------------------------------------------------- | Laskennalliset verosaamiset | 16,2 | 15,3 | 17,0 | -------------------------------------------------------------------------------- | Pitkäaikaiset varat yhteensä | 295,0 | 304,1 | 309,1 | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Lyhytaikaiset varat | -------------------------------------------------------------------------------- | Vaihto-omaisuus | 77,7 | 128,0 | 104,5 | -------------------------------------------------------------------------------- | Myyntisaamiset | 137,0 | 182,5 | 91,4 | -------------------------------------------------------------------------------- | Muut saamiset | 23,5 | 23,6 | 36,7 | -------------------------------------------------------------------------------- | Rahavarat | 7,9 | 5,1 | 53,2 | -------------------------------------------------------------------------------- | Lyhytaikaiset varat yhteensä | 246,1 | 339,2 | 285,8 | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Varat yhteensä | 541,1 | 643,3 | 594,9 | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Oma pääoma ja velat | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Oma pääoma | 252,4 | 319,0 | 305,6 | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Pitkäaikaiset velat | -------------------------------------------------------------------------------- | Korolliset velat | 72,4 | 17,3 | 77,0 | -------------------------------------------------------------------------------- | Laskennalliset verovelat | 9,8 | 11,4 | 8,1 | -------------------------------------------------------------------------------- | Varaukset | 6,6 | 7,7 | 7,7 | -------------------------------------------------------------------------------- | Eläkevelvoitteet ja muut velat | 18,5 | 20,9 | 21,3 | -------------------------------------------------------------------------------- | Pitkäaikaiset velat yhteensä | 107,3 | 57,3 | 114,1 | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Lyhytaikaiset velat | -------------------------------------------------------------------------------- | Korolliset velat | 40,6 | 87,1 | 36,8 | -------------------------------------------------------------------------------- | Varaukset | 10,4 | 5,5 | 22,3 | -------------------------------------------------------------------------------- | Ostovelat | 46,9 | 68,9 | 50,1 | -------------------------------------------------------------------------------- | Muut velat | 83,5 | 105,5 | 66,0 | -------------------------------------------------------------------------------- | Lyhytaikaiset velat yhteensä | 181,4 | 267,0 | 175,2 | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Oma pääoma ja velat yhteensä | 541,1 | 643,3 | 594,9 | -------------------------------------------------------------------------------- KONSERNIN RAHAVIRTALASKELMA -------------------------------------------------------------------------------- | MEUR | 1-9/ | 1-9/ | 1-12/ | | | 2009 | 2008 | 2008 | -------------------------------------------------------------------------------- | Liiketoiminnan rahavirta | -------------------------------------------------------------------------------- | Tulorahoitus | 41.9 | 97,5 | 85,0 | -------------------------------------------------------------------------------- | Käyttöpääoman muutos | 9.2 | -4,4 | 55,7 | -------------------------------------------------------------------------------- | Maksetut verot | -16,5 | -32,9 | -39,8 | -------------------------------------------------------------------------------- | Maksetut korot | -3,5 | -6,2 | -6,8 | -------------------------------------------------------------------------------- | Saadut korot | 0,8 | 1,1 | 1,3 | -------------------------------------------------------------------------------- | Liiketoiminnan rahavirta | 31,9 | 55,1 | 95,4 | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Investointien rahavirta | -------------------------------------------------------------------------------- | Tytäryritysten ja liiketoimintojen myynnit | - | 76,4 | 76,4 | -------------------------------------------------------------------------------- | Käyttöomaisuusinvestoinnit | -12,7 | -23,8 | -39,0 | -------------------------------------------------------------------------------- | Käyttöomaisuuden myyntituotot | 3,1 | 0,1 | 0,4 | -------------------------------------------------------------------------------- | Saadut osingot | 0,0 | 0,0 | 0,2 | -------------------------------------------------------------------------------- | Lainasaamisten takaisinmaksut | 0,0 | 0,1 | 0,2 | -------------------------------------------------------------------------------- | Investointien rahavirta | -9,6 | 52,8 | 38,2 | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Rahoituksen rahavirta | -------------------------------------------------------------------------------- | Lainojen nostot ja takaisinmaksut | -4,0 | -5,1 | 19,1 | -------------------------------------------------------------------------------- | Osingonjako | -62,1 | -102,5 | -102,5 | -------------------------------------------------------------------------------- | Omien osakkeiden osto | - | - | -1,2 | -------------------------------------------------------------------------------- | Rahoitusleasingmaksut | -1,5 | -1,5 | -2,0 | -------------------------------------------------------------------------------- | Rahoituksen rahavirta | -67,6 | -109,1 | -86,6 | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Rahavarojen muuntoerot | 0,0 | 0,0 | -0,1 | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Rahavarojen muutos | -45,3 | -1,2 | 46,9 | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Rahavarat 1. tammikuuta | 53,2 | 6,3 | 6,3 | -------------------------------------------------------------------------------- | Rahavarat kauden lopussa | 7,9 | 5,1 | 53,2 | -------------------------------------------------------------------------------- | Muutos taseen mukaan | -45,3 | -1,2 | 46,9 | -------------------------------------------------------------------------------- LASKELMA OMAN PÄÄOMAN MUUTOKSISTA -------------------------------------------------------------------------------- | MEUR | Osake |Ylikurssi-| Muut | Omat | Kertyneet| Edellisten| Yhteensä| | | pää- | rahast |rahastot| osakkeet| muunto- | tilikau-| | | | oma | | | | erot | sien | | | | | | | | | voitto | | -------------------------------------------------------------------------------- | Oma | 146,4 | 50,2 | 0,8 | -1,2 | -16,4 | 125,8 | 305,6 | | pääoma| | | | | | | | | 31.12.| | | | | | | | | 2008 | | | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Tilikauden laaja tulos | -0,1 | | 0,6 | 9,6 | 8,9 | -------------------------------------------------------------------------------- | Maksetut osingot | | | -62,1 | -62,1 | | (0,85 euroa/osake) | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Muut oikaisut | 0,0 | | | 0,0 | 0,0 | -------------------------------------------------------------------------------- | Oma | 146,4 | 50,2 | 0,7 | -1,2 | -17,0 | 73,3 | 252,4 | | pääoma| | | | | | | | | 30.9. | | | | | | | | | 2009 | | | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Oma | 146,4 | 50,2 | 2,2 | - | -24,1 | 158,3 | 333,0 | | pääoma| | | | | | | | | 31.12.| | | | | | | | | 2007 | | | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Tilikauden laaja tulos | 0,0 | | 0,0 | 88,5 | 88,5 | -------------------------------------------------------------------------------- | Maksetut osingot | | | -102,5 | -102,5 | | (1,40 euroa/osake) | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Muut oikaisut | 0,1 | | -0,1 | 0,0 | 0,0 | -------------------------------------------------------------------------------- | Oma | 146,4 | 50,2 | 2,3 | - | -24,2 | 144,3 | 319,0 | | pääoma| | | | | | | | | 30.9. | | | | | | | | | 2008 | | | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- OSAVUOSIKATSAUKSEN LIITETIEDOT LAADINTAPERIAATTEET Osavuosikatsaus on laadittu EU:n hyväksymiä kansainvälisiä tilinpäätösstandardeja (IFRS) ja IAS 34 Osavuosikatsaukset -standardia noudattaen. Noudatetut laadintaperiaatteet ovat yhtenevät konsernin vuoden 2008 tilinpäätöksessä noudattamien periaatteiden kanssa lukuunottamatta alla listattuja muutoksia. Muilla käyttöön otetuilla uusilla tai uudistetuilla IFRS-standardeilla tai -tulkinnoilla ei ole ollut olennaista vaikutusta osavuosikatsaukseen. IAS1 (uudistettu) Tilinpäätöksen esittäminen Konserni on soveltanut uudistettua IAS 1 Tilinpäätöksen esittäminen -standardia 1.1.2009 alkaen. IAS 1 -standardin muutokset ovat vaikuttaneet lähinnä tuloslaskelman ja oman pääoman muutoslaskelman esitystapaan. IFRS 8 Liiketoimintasegmentit IFRS 8:n mukaan esitettävien segmenttitietojen on perustuttava johdolle toimitettuun sisäiseen raportointiin ja siinä noudatettuihin laskentaperiaatteisiin. Uponorin segmenttirakenne muodostuu 1.1.2009 alkaen liiketoimintojen ja maantieteellisten alueiden pohjalta määritellyistä kolmesta segmentistä 1.9.2008 julkaistun uuden organisaatiorakenteen mukaisesti. Raportoitavat segmentit ovat Talotekniikka - Eurooppa, Talotekniikka - Pohjois-Amerikka sekä Yhdyskuntatekniikka - Pohjoismaat. Segmenttien riskit ja tuotot eroavat markkina- ja liiketoimintaympäristön, tuotetarjonnan, palveluiden sekä asiakasrakenteen osalta. Talotekniikka - Eurooppa vastaa talotekniikan liiketoiminnoista Euroopassa sekä vientitoiminnoista niihin Euroopan ulkopuolisiin maihin, joissa Uponorilla ei ole omaa toimintaa. Talotekniikka - Pohjois-Amerikka vastaa talotekniikan liiketoiminnasta Pohjois-Amerikassa. Talotekniikka Uponorissa tarkoittaa lähinnä asuin-, liike- ja julkisten rakennusten lämmitys-, viilennys- ja käyttövesiputkijärjestelmiä. Talotekniikan asiakaskunta koostuu pääosin LVI-asennusliikkeistä ja rakennusyhtiöistä. Yhdyskuntatekniikka - Pohjoismaat vastaa yhdyskuntateknisistä liiketoiminnoista Pohjoismaissa. Sen tuotteita ja palveluja, kuten kunnallisteknisiä painevesiputkistoja sekä viemäröinti- ja jätevesijärjestelmiä, myydään kunnallistekniikan uudis- tai korjausrakentamista harjoittaville laitos- ja yritysasiakkaille. Muut -segmentti sisältää konsernitoiminnot sekä sellaiset yhtiöt, joissa ei ole liiketoimintaa. Taloudellisten tavoitteiden asettaminen ja seuranta kohdistuvat lähinnä liiketoimintayksiköiden liikevaihto- ja liikevoittolukuihin sekä liikevoittoon kohdistuvien kustannustekijöiden seurantaan ja operatiivisen nettokäyttöpääoman määrään. Konsernin resursseja johdetaan muun muassa kohdentamalla investointeja liiketoimintatarpeiden pohjalta sekä mitoittamalla henkilöstön määrä ja osaaminen vastaamaan liiketoimintaprosessien tarpeita. Segmenttien yhdistely perustuu konsernin laadintaperiaatteisiin. Segmenttien välinen liiketoiminta on markkinaperusteista ja kaikki segmenttien väliset myynnit sekä sisäiset katteet eliminoidaan konsolisoinnin yhteydessä. Vuoden 2008 vertailutiedot on muutettu vastaamaan uutta segmenttirakennetta. Tuloslaskelmaerät sisältävät segmentin jatkuvat toiminnot ja tase-erät muodostuvat kunkin tilinpäätöshetken konsernirakenteen mukaisesti. Vuonna 2008 jatkuviin toimintoihin ei sisältynyt yhdyskuntatekninen liiketoiminta Saksassa, joka myytiin huhtikuussa eikä yhdyskuntatekninen liiketoiminta Brittein saarilla, jonka myynti saatettiin päätökseen kesäkuussa. Segmenttien varat sisältävät tase-erät, jotka ovat joko suoraan tai perustellusti kohdistettavissa liiketoimintasegmenteille. Varat koostuvat pääasiassa korottomista varoista kuten aineellisista ja aineettomista käyttöomaisuushyödykkeistä, vaihto-omaisuudesta, toimintaan liittyvistä siirtyvistä eristä sekä myyntisaamisista ja muista saamisista. Konsernin ulkoiset pitkäaikaiset saatavat, rahavarat sekä korolliset velat sisältyvät pääasiassa segmenttiin Muut. -------------------------------------------------------------------------------- | AINEELLISET KÄYTTÖOMAISUUSHYÖDYKKEET JA AINEETTOMAT HYÖDYKKEET | -------------------------------------------------------------------------------- | MEUR | 1-9/ | 1-9/ | 1-12/ | | | 2009 | 2008 | 2008 | -------------------------------------------------------------------------------- | Bruttoinvestoinnit | 12,7 | 23,8 | 39,0 | -------------------------------------------------------------------------------- | - % liikevaihdosta | 2,3 | 3,2 | 4,1 | -------------------------------------------------------------------------------- | Poistot | 23,4 | 23,6 | 31,8 | -------------------------------------------------------------------------------- | Myydyn käyttöomaisuuden kirjanpitoarvo | 3,2 | 5,3 | 5,2 | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | HENKILÖSTÖ | -------------------------------------------------------------------------------- | Kokopäiväiseksi muutettuna | 1-9/ | 1-9/ | 1-12/ | | | 2009 | 2008 | 2008 | -------------------------------------------------------------------------------- | Keskimäärin | 3 463 | 4 353 | 4 211 | -------------------------------------------------------------------------------- | Kauden lopussa | 3 334 | 3 934 | 3 678 | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | OMAT OSAKKEET | -------------------------------------------------------------------------------- | | 30.9. | 30.9. | 31.12. | | | 2009 | 2008 | 2008 | -------------------------------------------------------------------------------- | Omat osakkeet, kpl | 160 000 | - | 160 000 | -------------------------------------------------------------------------------- | - osakepääomasta, % | 0,2% | - | 0,2 % | -------------------------------------------------------------------------------- | - äänimäärästä, % | 0,2% | - | 0,2 % | -------------------------------------------------------------------------------- SEGMENTTI-INFORMAATIO -------------------------------------------------------------------------------- | | 1-9/2009 | 1-9/2008 | -------------------------------------------------------------------------------- | MEUR | Ulkoinen| Sisäinen| Yhteensä| Ulkoinen | Sisäinen | Yhteensä | -------------------------------------------------------------------------------- | Segmentin tuotot, jatkuvat toiminnot | -------------------------------------------------------------------------------- | Talotekniikka | 370,4 | 1,1 | 371,5 | 501,1 | 1,7 | 502,8 | | - Eurooppa | | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Talotekniikka | 80,9 | - | 80,9 | 99,6 | - | 99,6 | | - | | | | | | | | Pohjois- | | | | | | | | Amerikka | | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Yhdyskunta- | 108,4 | 3,0 | 111,4 | 149,6 | 5,5 | 155,1 | | tekniikka - | | | | | | | | Pohjoismaat | | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Eliminoinnit | - | -4,1 | -4,1 | - | -7,2 | -7,2 | -------------------------------------------------------------------------------- | Yhteensä | 559,7 | - | 559,7 | 750,3 | - | 750,3 | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | | 7-9/2009 | 7-9/2008 | -------------------------------------------------------------------------------- | MEUR | Ulkoinen| Sisäinen| Yhteensä| Ulkoinen | Sisäinen | Yhteensä | -------------------------------------------------------------------------------- | Segmentin tuotot, jatkuvat toiminnot | -------------------------------------------------------------------------------- | Talotekniikka | 128,2 | 0,4 | 128,6 | 161,6 | 0,7 | 162,3 | | - Eurooppa | | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Talotekniikka | 29,4 | - | 29,4 | 38,2 | - | 38,2 | | - | | | | | | | | Pohjois- | | | | | | | | Amerikka | | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Yhdyskunta- | 37,8 | 1,4 | 39,2 | 49,3 | 2,1 | 51,4 | | tekniikka - | | | | | | | | Pohjoismaat | | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Eliminoinnit | - | -1,8 | -1,8 | - | -2,8 | -2,8 | -------------------------------------------------------------------------------- | Yhteensä | 195,4 | - | 195,4 | 249,1 | - | 249,1 | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | | 1-12/2008 | -------------------------------------------------------------------------------- | MEUR | Ulkoinen | Sisäinen | Yhteensä | -------------------------------------------------------------------------------- | Segmentin tuotot, jatkuvat toiminnot | -------------------------------------------------------------------------------- | Talotekniikka - Eurooppa | 632,7 | 2,6 | 635,3 | -------------------------------------------------------------------------------- | Talotekniikka - Pohjois-Amerikka | 130,8 | - | 130,8 | -------------------------------------------------------------------------------- | Yhdyskuntatekniikka - Pohjoismaat | 185,7 | 6,4 | 192,1 | -------------------------------------------------------------------------------- | Eliminoinnit | - | -9,0 | -9,0 | -------------------------------------------------------------------------------- | Yhteensä | 949,2 | - | 949,2 | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | MEUR | 1-9/ | 1-9/ | 7-9/ | 7-9/ | 1-12/ | | | 2009 | 2008 | 2009 | 2008 | 2008 | -------------------------------------------------------------------------------- | Segmentin tulos, jatkuvat toiminnot | -------------------------------------------------------------------------------- | Talotekniikka - | 22,4 | 66,6 | 8,5 | 20,5 | 65,6 | | Eurooppa | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Talotekniikka - | 0,7 | 2,4 | 4,2 | 1,6 | -16,0 | | Pohjois-Amerikka | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Yhdyskuntatekniikka - | 12,4 | 11,2 | 5,9 | 4,0 | 10,0 | | Pohjoismaat | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Muut | -6,5 | -9,0 | -1,3 | -3,4 | -9,5 | -------------------------------------------------------------------------------- | Eliminoinnit | -0,1 | -0,1 | 0,2 | 0,1 | 1,1 | -------------------------------------------------------------------------------- | Yhteensä | 28,9 | 71,1 | 17,5 | 22,8 | 51,2 | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | MEUR | 1-9/ | 1-9/ | 1-12/ | | | 2009 | 2008 | 2008 | -------------------------------------------------------------------------------- | Segmentin poistot ja arvonalentumiset, jatkuvat toiminnot | -------------------------------------------------------------------------------- | Talotekniikka - Eurooppa | 11,3 | 11,4 | 15,3 | -------------------------------------------------------------------------------- | Talotekniikka - Pohjois-Amerikka | 4,6 | 4,1 | 5,6 | -------------------------------------------------------------------------------- | Yhdyskuntatekniikka - Pohjoismaat | 4,0 | 4,4 | 5,9 | -------------------------------------------------------------------------------- | Muut | 3,1 | 3,0 | 4,1 | -------------------------------------------------------------------------------- | Eliminoinnit | 0,4 | 0,3 | 0,5 | -------------------------------------------------------------------------------- | Yhteensä | 23,4 | 23,2 | 31,4 | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Segmentin investoinnit, jatkuvat toiminnot | -------------------------------------------------------------------------------- | Talotekniikka - Eurooppa | 4,8 | 11,1 | 16,0 | -------------------------------------------------------------------------------- | Talotekniikka - Pohjois-Amerikka | 3,1 | 8,2 | 14,4 | -------------------------------------------------------------------------------- | Yhdyskuntatekniikka - Pohjoismaat | 3,5 | 2,0 | 4,7 | -------------------------------------------------------------------------------- | Muut | 1,3 | 2,5 | 3,9 | -------------------------------------------------------------------------------- | Yhteensä | 12,7 | 23,8 | 39,0 | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | MEUR | 30.9. | 30.9. | 31.12. | | | 2009 | 2008 | 2008 | -------------------------------------------------------------------------------- | Segmentin varat | -------------------------------------------------------------------------------- | Talotekniikka - Eurooppa | 415,0 | 470,5 | 417,0 | -------------------------------------------------------------------------------- | Talotekniikka - Pohjois-Amerikka | 111,4 | 120,3 | 121,8 | -------------------------------------------------------------------------------- | Yhdyskuntatekniikka - Pohjoismaat | 82,1 | 91,5 | 67,5 | -------------------------------------------------------------------------------- | Muut | 459,5 | 518,2 | 611,9 | -------------------------------------------------------------------------------- | Eliminoinnit | -526,9 | -557,2 | -623,3 | -------------------------------------------------------------------------------- | Yhteensä | 541,1 | 643,3 | 594,9 | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Segmentin velat | -------------------------------------------------------------------------------- | Talotekniikka - Eurooppa | 276,6 | 315,9 | 290,3 | -------------------------------------------------------------------------------- | Talotekniikka - Pohjois-Amerikka | 65,4 | 75,9 | 90,3 | -------------------------------------------------------------------------------- | Yhdyskuntatekniikka - Pohjoismaat | 68,0 | 76,8 | 59,1 | -------------------------------------------------------------------------------- | Muut | 430,0 | 429,7 | 490,9 | -------------------------------------------------------------------------------- | Eliminoinnit | -551,3 | -574,0 | -641,4 | -------------------------------------------------------------------------------- | Yhteensä | 288,7 | 324,3 | 289,2 | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | | 1-9/ | 1-9/ | 1-12/ | | | 2009 | 2008 | 2008 | -------------------------------------------------------------------------------- | Segmentin henkilöstö, keskimäärin | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Talotekniikka - Eurooppa | 2 464 | 2 830 | 2 803 | -------------------------------------------------------------------------------- | Talotekniikka - Pohjois-Amerikka | 422 | 560 | 532 | -------------------------------------------------------------------------------- | Yhdyskuntatekniikka - Pohjoismaat | 515 | 623 | 605 | -------------------------------------------------------------------------------- | Muut | 62 | 67 | 66 | -------------------------------------------------------------------------------- | Yhteensä | 3 463 | 4 080 | 4 006 | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Täsmäytyslaskelma | -------------------------------------------------------------------------------- | MEUR | 1-9/ | 1-9/ | 1-12/ | | | 2009 | 2008 | 2008 | -------------------------------------------------------------------------------- | Segmentin tulos, jatkuvat toiminnot | -------------------------------------------------------------------------------- | Segmenttien tulos yhteensä | 28,9 | 71,1 | 51,2 | -------------------------------------------------------------------------------- | Rahoituskulut, netto | 9,8 | 4,6 | 10,2 | -------------------------------------------------------------------------------- | Konsernin tulos ennen veroja | 19,1 | 66,5 | 41,0 | -------------------------------------------------------------------------------- VASTUUSITOUMUKSET -------------------------------------------------------------------------------- | MEUR | 30.9. | 30.9. | 31.12. | | | 2009 | 2008 | 2008 | -------------------------------------------------------------------------------- | Konserni: | -------------------------------------------------------------------------------- | Kiinnitykset | -------------------------------------------------------------------------------- | - omasta velasta | - | - | 0,0 | -------------------------------------------------------------------------------- | Takaukset | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | - muiden puolesta | 7,4 | 8,6 | 7,8 | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Emoyhtiö: | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Takaukset | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | - konserniyhtiön puolesta | 9,3 | 7,6 | 9,0 | -------------------------------------------------------------------------------- | - muiden puolesta | 6,9 | 7,1 | 7,0 | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | MUUT VUOKRASOPIMUKSET | 29,0 | 33,5 | 31,9 | -------------------------------------------------------------------------------- JOHDANNAISSOPIMUKSET -------------------------------------------------------------------------------- | MEUR |Nimellis-| Käypä |Nimellis-| Käypä | Nimellis-| Käypä | | | arvo | arvo | -arvo | arvo | -arvo | arvo | | | 30.9. | 30.9. | 30.9. | 30.9. | 31.12. | 31.12. | | | 2009 | 2009 | 2008 | 2008 | 2008 | 2008 | -------------------------------------------------------------------------------- | Valuutta- | 95,7 | 0,3 | 103,2 | 2,8 | 128,9 | 7,7 | | johdannaiset | | | | | | | | - | | | | | | | | Termiini- | | | | | | | | sopimukset | | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Hyödyke- | 7,2 | -1,7 | 5,9 | 1,0 | 7,4 | -1,5 | | johdannaiset | | | | | | | | - | | | | | | | | Termiini- | | | | | | | | sopimukset | | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- LOPETETUT TOIMINNOT Vuonna 2008 tapahtuneet yhdyskuntateknisen liiketoiminnan myynnit Brittein saarilla ja Saksassa on käsitelty IFRS 5 -standardin mukaisesti lopetettuina toimintoina. Vuonna 2009 konsernin lopetetuissa liiketoiminnoissa on kirjattiin vuoden toisella ja kolmannella neljänneksellä 4,2 milj. euron edestä myydyn liiketoiminnan jälkikustannuksia Irlannissa. Ne liittyvät kesällä 2008 myydyn kunnallisteknisen liiketoiminnan käytössä olleen tehtaan odotettua suurempiin ympäristön puhdistuskustannuksiin. -------------------------------------------------------------------------------- | MEUR | 1-9/ | 1-9/ | 1-12/ | | | 2009 | 2008 | 2008 | -------------------------------------------------------------------------------- | Liikevaihto | - | 8,9 | 8,9 | -------------------------------------------------------------------------------- | Kulut | 4,1 | 9,9 | 10,0 | -------------------------------------------------------------------------------- | Tulos ennen veroja | -4,1 | -1,0 | -1,1 | -------------------------------------------------------------------------------- | Tuloverot | 0,1 | 0,0 | 0,0 | -------------------------------------------------------------------------------- | Tulos verojen jälkeen | -4,2 | -1,0 | -1,1 | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Tulos lopetettujen toimintojen myynnistä | - | 43,5 | 43,5 | -------------------------------------------------------------------------------- | Tuloverot | - | - | - | -------------------------------------------------------------------------------- | Myyntivoitto lopetetuista toiminnoista | - | 43,5 | 43,5 | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Tilikauden voitto lopetetuista | -4,2 | 42,5 | 42,4 | | toiminnoista | | | | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Rahavirta lopetetuista toiminnoista | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Liiketoiminnan rahavirta | -4,6 | -3,6 | -3,4 | -------------------------------------------------------------------------------- | Investointien rahavirta | - | 76,4 | 76,4 | -------------------------------------------------------------------------------- Myytyjen varojen kirjanpitoarvo -------------------------------------------------------------------------------- | MEUR | 1-9/ | 1-9/ | 1-12/ | | | 2009 | 2008 | 2008 | -------------------------------------------------------------------------------- | Aineelliset käyttöomaisuushyödykkeet | - | 33,7 | 33,7 | -------------------------------------------------------------------------------- | Laskennalliset verosaamiset | - | 1,9 | 1,9 | -------------------------------------------------------------------------------- | Vaihto-omaisuus | - | 17,8 | 17,8 | -------------------------------------------------------------------------------- | Myyntisaamiset ja muut saamiset | | 25,1 | 25,1 | -------------------------------------------------------------------------------- | Rahavarat | - | 1,1 | 1,1 | -------------------------------------------------------------------------------- | Varat yhteensä | - | 79,6 | 79,6 | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Laskennallinen verovelka | - | 3,1 | 3,1 | -------------------------------------------------------------------------------- | Eläkevelvoitteet ja muut velat | - | 4,3 | 4,3 | -------------------------------------------------------------------------------- | Ostovelat ja muut lyhytaikaiset velat | - | 33,2 | 33,2 | -------------------------------------------------------------------------------- | Velat yhteensä | - | 40,6 | 40,6 | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Nettovarat | - | 39,0 | 39,0 | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Käteisenä saatu kauppahinta | - | 77,5 | 77,5 | -------------------------------------------------------------------------------- | Myytyjen liiketoimintojen rahavarat | - | 1,1 | 1,1 | -------------------------------------------------------------------------------- | Rahavirtavaikutus | - | 76,4 | 76,4 | -------------------------------------------------------------------------------- Käteisenä saadun kauppahinnan lisäksi kaupasta kirjattiin 5,0 miljoonan euron lainasaaminen. Kokonaiskauppahinta liiketoimintojen myynneistä oli 82,5 MEUR. LIIKETOIMET LÄHIPIIRIN KANSSA -------------------------------------------------------------------------------- | MEUR | 1-9/ | 1-9/ | 1-12/ | | | 2009 | 2008 | 2008 | -------------------------------------------------------------------------------- | Jatkuvat toiminnot | -------------------------------------------------------------------------------- | Ostot osakkuusyhtiöiltä | 1.3 | 1,7 | 2,0 | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Saamiset ja velat kauden lopussa | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Ostovelat ja muut velat | 0.1 | 0,1 | - | -------------------------------------------------------------------------------- TUNNUSLUVUT -------------------------------------------------------------------------------- | | 1-9/ | 1-9/ | 1-12/ | | | 2009 | 2008 | 2008 | -------------------------------------------------------------------------------- | Osakekohtainen tulos, EUR | 0,13 | 1,21 | 0,99 | -------------------------------------------------------------------------------- | - jatkuvat toiminnot | 0,19 | 0,63 | 0,41 | -------------------------------------------------------------------------------- | - lopetetut toiminnot | -0,06 | 0,58 | 0,58 | -------------------------------------------------------------------------------- | Liikevoitto (jatkuvat toiminnot), % | 5,2 | 9,5 | 5,4 | -------------------------------------------------------------------------------- | Oman pääoman tuotto, % (p.a.) | 4,6 | 36,2 | 22,7 | -------------------------------------------------------------------------------- | Sijoitetun pääoman tuotto, % (p.a.) | 7,1 | 36,9 | 22,2 | -------------------------------------------------------------------------------- | Omavaraisuusaste, % | 46,6 | 49,6 | 51,4 | -------------------------------------------------------------------------------- | Nettovelkaantumisaste, % | 41,7 | 31,1 | 19,8 | -------------------------------------------------------------------------------- | Korolliset nettovelat | 105,1 | 99,3 | 60,6 | -------------------------------------------------------------------------------- | Oma pääoma / osake, EUR | 3,46 | 4,36 | 4,18 | -------------------------------------------------------------------------------- | - laimennusvaikutuksella oikaistu | 3,46 | 4,36 | 4,18 | -------------------------------------------------------------------------------- | Osakkeen kurssikehitys | -------------------------------------------------------------------------------- | - alin, EUR | 6,80 | 8,21 | 6,10 | -------------------------------------------------------------------------------- | - ylin, EUR | 12,90 | 18,91 | 18,91 | -------------------------------------------------------------------------------- | - keskikurssi, EUR | 9,01 | 12,67 | 12,04 | -------------------------------------------------------------------------------- | Osakevaihto | -------------------------------------------------------------------------------- | - 1 000 kpl | 35 500 | 87 076 | 99 227 | -------------------------------------------------------------------------------- | - MEUR | 320 | 1 104 | 1 195 | -------------------------------------------------------------------------------- TUNNUSLUKUJEN LASKENTAKAAVAT Oman pääoman tuotto (ROE), % Tulos ennen veroja - tuloverot = -------------------------------------- x 100 Oma pääoma + vähemmistöosuus, keskiarvo Sijoitetun pääoman tuotto (ROI), % Tulos ennen veroja + korko- ja muut rahoituskulut = ------------------------------------- x 100 Taseen loppusumma - korottomat velat, keskiarvo Omavaraisuusaste, % Oma pääoma + vähemmistöosuus = --------------------------------------- x 100 Taseen loppusumma - saadut ennakot Nettovelkaantumisaste, % Korollinen nettovelka = --------------------------------------- x 100 Oma pääoma + vähemmistöosuus Korolliset nettovelat = Korolliset velat - rahat, pankkisaamiset ja rahoitusomaisuusarvopaperit Tulos/osake (EPS) Kauden tulos = --------------------------------------------- Tilikauden keskimääräinen osakeantioikaistu osakemäärä ilman omia osakkeita Oma pääoma/osake Oma pääoma = ------------------------------------- Osakeantioikaistu osakemäärä vuoden lopussa Osakkeen keskikurssi Osakkeiden euro-määräinen vaihto = ---------------------------- Osakkeiden kpl-määräinen vaihto |
|||
|