2013-03-19 09:00:05 CET

2013-03-19 09:00:11 CET


REGULATED INFORMATION

English Finnish
Technopolis - Pörssitiedote

Technopolis harkitsee hybridilainan liikkeeseenlaskua


TECHNOPOLIS OYJ   PÖRSSITIEDOTE        19.3.2013 klo 10.00

EI JULKISTETTAVAKSI TAI LEVITETTÄVÄKSI, SUORAAN TAI VÄLILLISESTI,
YHDYSVALLOISSA, KANADASSA, AUSTRALIASSA, ETELÄ-AFRIKASSA TAI JAPANISSA TAI
MISSÄÄN MUUSSA VALTIOSSA, JOSSA LEVITTÄMINEN TAI JULKISTAMINEN OLISI
LAINVASTAISTA. 

Technopolis harkitsee hybridilainan liikkeeseenlaskua

Technopolis Oyj harkitsee oman pääomanehtoisen joukkovelkakirjalainan (nk.
hybridilaina) liikkeeseenlaskua. Lainan liikkeeseenlasku pyritään toteuttamaan
lähitulevaisuudessa markkinatilanteen mukaan. Lainan suunniteltu pääoma on noin
50-60 miljoonaa euroa. 

Yhtiön hybridilainasta saamia varoja aiotaan käyttää Yhtiön taseen
vahvistamiseen ja yhtiön 15.3.2013 julkistaman Vilnassa sijaitsevan
kampusalueen hankinnan rahoittamiseen vieraan pääoman ohella.  Hybridilaina
mahdollistaa siten osaltaan Yhtiön strategian menestyksekkään toteuttamisen. 

Hybridilaina on laina, joka on yhtiön muita velkasitoumuksia heikommassa
asemassa. Sitä käsitellään konsernin IFRS-tilinpäätöksessä omana pääomana.
Hybridilainan haltijalla ei ole osakkeenomistajalle kuuluvia oikeuksia, eikä se
laimenna nykyisten osakkeenomistajien omistuksia. 

Koordinaattorina transaktiossa toimii Nordea Markets  ja järjestäjinä Nordea
Markets  ja Pohjola Markets. 

Technopolis Oyj

Lisätietoja:


Keith Silverang
Toimitusjohtaja
p. 040 566 7785


Kim Höijer
Rahoituspäällikkö
p. 050 506 5666

Jakelu:
NASDAQ OMX Helsinki
Keskeiset tiedotusvälineet
www.technopolis.fi



HUOMAUTUS

Tämän tiedotteen sisältämä tieto ei ole tarkoitettu julkistettavaksi tai
levitettäväksi suoraan tai välillisesti Yhdysvalloissa, Kanadassa,
Australiassa, Etelä-Afrikassa tai Japanissa. Tässä esitetyt tiedot eivät ole
tarjous arvopapereiden myymiseksi Yhdysvalloissa, eikä arvopapereita saa
tarjota tai myydä Yhdysvalloissa, ellei niitä ole rekisteröity Yhdysvaltain
vuoden 1933 arvopaperilain (muutoksineen) ja sen nojalla annettujen säännösten
ja määräysten mukaisesti tai ellei rekisteröintivelvollisuudesta ole
poikkeusta. Mitään osaa arvopapereita koskevasta annista ei rekisteröidä
Yhdysvalloissa, eikä arvopapereita tarjota yleisölle Yhdysvalloissa. 

Tätä tiedotetta ei tule tulkita tarjoukseksi myydä tai tarjouspyynnöksi ostaa
tässä mainittuja arvopapereita, eikä arvopapereita myydä alueilla, joilla
kyseisten arvopapereiden tarjoaminen, hankinta tai myynti olisi lainvastaista
ennen niiden rekisteröintiä taikka rekisteröintivelvollisuutta koskevan
poikkeuksen tai muun kyseisten alueiden arvopaperilakien mukaisen hyväksynnän
saamista. Sijoittajien ei tule hyväksyä arvopapereita koskevaa tarjousta tai
hankkia arvopapereita, joihin tämä ilmoitus viittaa, elleivät he tee sitä
Technopoliksen julkaisemaan tai levittämään soveltuvaan sijoitusmuistioon
sisältyviin tietoihin perustuen. 

Technopolis ei ole antanut valtuutusta arvopapereiden tarjoamiseen yleisölle
missään Euroopan talousalueen jäsenvaltiossa.  Missään Euroopan talousalueen
jäsenvaltiossa, joka on pannut täytäntöön Esitedirektiivin (kukin "Relevantti
Jäsenvaltio"), ei ole tehty eikä tulla tekemään mitään toimenpiteitä
arvopapereiden tarjoamiseksi yleisölle siten, että se edellyttäisi esitteen
julkistamista Relevantissa jäsenvaltiossa. Tämän seurauksena arvopapereita
voidaan tarjota Relevanteissa jäsenvaltioissa (a) Esitedirektiivissä
määritellyille kokeneiksi sijoittajiksi lukeutuville oikeushenkilöille tai (b)
missä tahansa muussa Esitedirektiivin 3(2) artiklan mukaisessa tilanteessa.
Tässä kappaleessa ilmaisu "tarjota arvopapereita yleisölle" tarkoittaa
viestimistä millä tahansa tavalla ja antamalla riittävästi tietoa tarjouksen
ehdoista ja tarjottavista arvopapereista, jotta sijoittaja pystyy päättämään
arvopapereiden käyttämisestä, ostamisesta tai merkitsemisestä, kuten ilmaisu
voi vaihdella Relevantissa Jäsenvaltiossa tehtyjen täytäntöönpanotoimenpiteiden
seurauksena. Ilmaisu "Esitedirektiivi" tarkoittaa direktiiviä 2003/71/EY
(muutoksineen, mukaan lukien 2010 Muutosdirektiivi, siltä osin kuin se on pantu
täytäntöön Relevantissa Jäsenvaltiossa), ja se sisältää kaikki relevantit
täytäntöönpanotoimenpiteet Relevantissa Jäsenvaltiossa, ja ilmaisu "2010
Muutosdirektiivi" tarkoittaa direktiiviä 2010/73/EU. 

Tässä ilmoituksessa määritellyt rahoituslaitokset toimivat yksinomaan ja
ainoastaan Technopoliksen puolesta ehdotetun hybridilainan liikkeeseenlaskuun
yhteydessä, eivätkä pidä ketään muuta henkilöä (riippumatta siitä onko hän
tämän ilmoituksen vastaanottaja vai ei) asiakkaanaan ehdotetun hybridilainan
liikkeeseenlaskun yhteydessä. Kyseiset rahalaitokset eivät myöskään ole
vastuussa muille kuin Technopolikselle asiakassuojan järjestämisestä tai
neuvonnasta liittyen ehdotetun hybridilainan liikkeeseenlaskuun tai mihinkään
muuhun transaktioon, järjestelyyn tai muuhun tässä tiedotteessa mainittuun
asiaan. 

Ketään muuta tahoa ei tässä ilmoituksessa olevien tahojen lisäksi ole
valtuutettu antamaan tietoja tai lausuntoja ja, jos näin tapahtuisi, kyseisten
tietojen tai lausuntojen ei voida luottaa olevan Technopoliksen, tässä
ilmoituksessa määriteltyjen rahoituslaitosten tai muun henkilön valtuuttamia. 

Soveltuvien määräysten ja sääntöjen osalta, tämän ilmoituksen liikkeeseenlasku
ei missään olosuhteissa muodosta oletusta Technopoliksen ja konsernin asioiden
muuttumisesta tämän ilmoituksen päivämäärän jälkeen tai että tiedot olisivat
virheellisiä mistään myöhäisemmästä päivämäärästä alkaen. 

Tässä esitetyt tiedot on suunnattu ainoastaan (i) henkilöille, jotka ovat
Ison-Britannian ulkopuolella tai (ii) henkilöille, joilla on ammattimaista
kokemusta sijoittamisesta Ison-Britannian vuoden 2000 rahoituspalvelu- ja
markkinalain (Financial Services and Markets Act) (Financial Promotion) vuoden
2005 määräyksen ("Määräys") 19(5) artiklan tarkoittamalla tavalla ja (iii)
Määräyksen 49(2) mukaisille korkean varallisuustason omaaville tahoille (high
net worth entities) taikka muille henkilöille, joille asiakirja voidaan
laillisesti tiedottaa (kaikki sellaiset henkilöt joihin on viitattu "Relevantti
Henkilö"). Kaikki tähän tiedotteeseen liittyvä sijoitustoiminta on ainoastaan
Relevanttien Henkilöiden saatavilla ja siihen ryhdytään ainoastaan Relevanttien
Henkilöiden kanssa. Kenenkään, joka ei ole Relevantti Henkilö, ei tule toimia
tämän asiakirjan perusteella tai luottaa sen sisältöön. 

Technopoliksen internetsivujen (tai minkään muun internetsivun) tai
Technopoliksen internetsivuilla (tai millään muulla internetsivulla) olevien
hyperlinkkien sisältöä ei ole liitetty tähän ilmoitukseen eivätkä ne muodosta
osaa tästä ilmoituksesta.