|
|||
2009-03-23 09:00:00 CET 2009-03-23 09:00:05 CET REGULATED INFORMATION Larox Oyj - PörssitiedoteHallituksen esitys osingonmaksun muutoksestaLarox Oyj Pörssitiedote 23.3.2009 klo 10.00 Yleisestä taloudellisesta tilanteesta johtuen Larox Oyj:n hallitus on päättänyt muuttaa 26.3.2009 kokoontuvalle varsinaiselle yhtiökokoukselle aikaisemmin tekemäänsä ehdotusta, joka koskee taseen osoittaman voiton käyttämistä ja osingonmaksua. Hallituksen uusi ehdotus kuuluu seuraavasti: Hallitus ehdottaa yhtiökokoukselle, että 31.12.2008 päättyneeltä tilikaudelta vahvistetun taseen perusteella yhtiö maksaa jakokelpoisista varoistaan osinkona 0,30 euroa osakkeelta. Osinko maksetaan osakkeenomistajalle, joka osingonmaksun täsmäytyspäivänä 31.3.2009 on merkittynä Euroclear Finland Oy:n (aiemmin Suomen Arvopaperikeskus Oy) pitämään yhtiön osakasluetteloon. Yhtiö maksaa osingon 20.5.2009. Edellä mainitun osinkoehdotuksen lisäksi hallitus ehdottaa, että yhtiökokous valtuuttaisi hallituksen päättämään harkintansa mukaan mahdollisesta lisä-osingon maksamisesta yhtiön taloudellisen tilanteen sen salliessa, kuitenkin enintään 0,20 euroa osakkeelta. Hallitus voisi päättää ko. osingosta 31.12.2009 mennessä. Hallituksen päätöksen perusteella maksettava mahdollinen lisäosinko maksetaan osakkeenomistajalle, joka osingonmaksun täsmäytyspäivänä on merkittynä Euroclear Finland Oy:n pitämään yhtiön osakasluetteloon. Hallitus päättää osingonmaksun täsmäytyspäivän ja osingon maksupäivän. Larox Oyj Hallitus Lisätietoja antaa: Topi Karppanen Toimitusjohtaja Puh. 020 7687 210 Fax. 020 7687 277 topi.karppanen@larox.com JAKELU Nasdaq OMX Helsinki Oy Keskeiset tiedotusvälineet www.larox.com Larox on teollisuussuodattimia kehittävä, suunnitteleva, valmistava ja niiden jälkimarkkinapalveluista vastaava konepajayritys. Se on täyden palvelun ratkaisutoimittaja nesteen- ja kiintoaineen erottamiseksi toisistaan suodattamalla. Larox-teknologiaa hyödynnetään maailmanlaajuisesti pääosin kaivos ja metallurgisen teollisuuden ja kemian prosessiteollisuuden sovelluksissa. Larox toimii yli 40 maassa ja sillä on yli 590 työntekijää. Pääkonttori sijaitsee Lappeenrannassa, jossa konsernilla on myös tuotantotoimintaa. Liikevaihto vuonna 2008 oli 208,0 miljoonaa euroa, josta yli 93 % kertyi Suomen ulkopuolelta. |
|||
|