2014-04-09 15:15:00 CEST

2014-04-09 15:15:03 CEST


REGULATED INFORMATION

English Finnish
Sanoma Oyj - Yhtiökokouksen päätökset

Sanoman varsinaisen yhtiökokouksen 2014 päätökset


Sanoma Oyj, Pörssitiedote, 9.4.2014 klo 16.15

Sanoma Oyj:n varsinainen yhtiökokous 2014 päätti tänään hallituksen ehdotuksen
mukaisesti maksaa osinkoa 0,10 euroa osakkeelta sekä valtuuttaa hallituksen
päättämään omien osakkeiden hankkimisesta. Myös muut ehdotukset
yhtiökokoukselle hyväksyttiin sellaisinaan. 

Hallitukseen valittiin uudelleen erovuoroiset jäsenet Rafaela Seppälä ja Kai
Öistämö sekä uusiksi jäseniksi Pekka Ala-Pietilä ja Nils Ittonen. Hallituksen
puheenjohtajaksi valittiin Antti Herlin ja varapuheenjohtajaksi Sakari
Tamminen. 

Yhtiökokous vahvisti vuoden 2013 tilinpäätöksen sekä myönsi vastuuvapauden
hallituksen jäsenille ja toimitusjohtajalle tilikaudelta 2013. 

Voitonjako ja osingonmaksu

Yhtiökokous päätti maksaa tilikaudelta 2013 osinkoa 0,10 euroa osakkeelta ja
siirtää 550 000 euroa lahjoitusvaraukseen hallituksen päätettäväksi.
Osingonjaon täsmäytyspäivä on 14.4.2014 ja osingon maksupäivä Suomessa
23.4.2014. Suomen ulkopuolella osingon todellinen maksupäivä riippuu
osingonmaksua välittävän pankin menettelystä. 

Lisäksi yhtiökokous valtuutti hallituksen päättämään lisäosingosta enintään
0,20 euroa osakkeelta. Lisäosingon jakaminen voidaan tehdä yhdessä tai
useammassa maksuerässä. Hallitus voi myös päättää olla käyttämättä
valtuutustaan. Hallitus ehdottaa, että valtuutus sisältää hallitukselle
oikeuden päättää kaikista muista lisäosingon jakamiseen liittyvistä ehdoista.
Valtuutus on voimassa seuraavaan varsinaiseen yhtiökokoukseen. 

Valtuutus omien osakkeiden hankkimiseen

Yhtiökokous valtuutti Sanoman hallituksen päättämään enintään 16 000 000 yhtiön
oman osakkeen hankkimisesta. Valtuutus on voimassa 30.6.2015 saakka ja se
päätti varsinaisen yhtiökokouksen 3.4.2013 antaman valtuutuksen. 

Osakkeet hankitaan yhtiön vapaaseen omaan pääomaan kuuluvilla varoilla, jolloin
hankinnat vähentävät yhtiön voitonjakoon käytettävissä olevia varoja. Osakkeet
hankitaan yhtiön pääomarakenteen kehittämiseksi, mahdollisten yrityskauppojen
tai muiden liiketoimintajärjestelyjen rahoittamiseksi tai toteuttamiseksi,
osana yhtiön kannustinjärjestelmää tai muutoin edelleen luovutettaviksi,
yhtiöllä pidettäviksi tai mitätöitäviksi. 

Osakkeita voidaan hankkia joko kaikille osakkeenomistajille osoitetulla
ostotarjouksella yhtäläisin ehdoin tai muutoin kuin osakkeenomistajien
omistamien osakkeiden suhteessa osakkeiden hankintahetken markkinahintaan
NASDAQ OMX Helsinki Oy:n järjestämässä julkisessa kaupankäynnissä. 

Hallituksen jäsenet ja heidän palkkionsa

Sanoman hallituksen jäsenten lukumääräksi vahvistettiin kymmenen. Hallitukseen
valittiin uudelleen erovuoroiset jäsenet Rafaela Seppälä ja Kai Öistömö sekä
uusiksi jäseniksi Pekka Ala-Pietilä ja Nils Ittonen. Hallituksen
puheenjohtajaksi valittiin Antti Herlin ja varapuheenjohtajaksi Sakari
Tamminen. 

Hallituksen kokoonpano on: puheenjohtaja Antti Herlin, varapuheenjohtaja Sakari
Tamminen sekä jäsenet Pekka Ala-Pietilä, Annet Aris, Anne Brunila,  Mika
Ihamuotila, Nils Ittonen, Robin Langenskiöld, Rafaela Seppälä ja Kai Öistämö. 

Hallituksen jäsenen yhtiöjärjestyksen mukainen toimikausi on kolme vuotta.
Hallituksen jäsenten toimikaudet on järjestetty niin, että noin kolmasosa
jäsenistä valitaan vuosittain. Annet Arisin, Robin Langenskiöldin ja Sakari
Tammisen toimikausi päättyy varsinaiseen yhtiökokoukseen 2015, Anne Brunilan,
Antti Herlinin ja Mika Ihamuotilan varsinaiseen yhtiökokoukseen 2016, Pekka
Ala-Pietilän, Nils Ittosen, Rafaela Seppälän ja Kai Öistämön varsinaiseen
yhtiökokoukseen 2017. 

Yhtiökokous päätti säilyttää hallituksen kuukausipalkkiot ennallaan. Palkkiona
maksetaan 

- puheenjohtajalle 8 500 euroa kuukaudessa,
- varapuheenjohtajalle 6 500 euroa kuukaudessa ja
- jäsenille 5 500 euroa kuukaudessa.

Valiokuntien jäsenille maksetaan edelleen valiokuntien kokouksista palkkiona 1
000 euroa kokoukselta. Lisäksi päätettiin, että hallituksen jäsenille, joiden
kotipaikka on muualla kuin Suomessa, maksetaan kokouspalkkiona 1 000 euroa
hallituksen kokoukselta ja hallituksen valiokuntien puheenjohtajille sekä
niille hallituksen jäsenille, joiden kotipaikka on muualla kuin Suomessa,
maksetaan kokouspalkkiona 2 000 euroa valiokunnan kokoukselta. 

Tilintarkastajat

Yhtiökokous valitsi tilintarkastajaksi KHT-yhteisö KPMG Oy Ab:n
päävastuullisena tilintarkastajanaan KHT Virpi Halonen. Tilintarkastajille
päätettiin maksaa edelleen yhtiön hyväksymän laskun mukaan. 

Lisätietoa
Sanoman sijoittajasuhteet, Olli Turunen, p. 040 552 8907 tai ir@sanoma.com

Sanoma.com

Get the world. Sanoma auttaa ihmisiä kohtaamaan maailman ja ymmärtämään sitä.

Uskomme maailmaan, joka on täynnä mahdollisuuksia, tunteita, vuorovaikutusta ja
inspiraatiota. Maailman voi tavoittaa ja kokea, siihen voi vaikuttaa ja sen
haluaa jakaa. Sellaisen maailman me haluamme tarjota. 

Sanoma on kuluttajamedian ja oppimisen eurooppalainen edelläkävijä. Suomessa ja
Hollannissa Sanoma on markkinoiden johtava, monikanavainen mediayhtiö. Sanoman
päämarkkinat oppimisessa ovat Suomi, Ruotsi, Hollanti, Belgia ja Puola. Vuonna
2013 konsernin liikevaihto oli 2,1 miljardia euroa. Sanoman osake on listattu
NASDAQ OMX Helsingissä.