2015-08-27 10:21:45 CEST

2015-08-27 10:22:56 CEST


REGULATED INFORMATION

English Finnish
Talvivaaran Kaivososakeyhtiö Oyj - Tilinpäätöstiedote

Talvivaaran Kaivososakeyhtiö Oyj:n osavuosikatsaus ajalta tammi- kesäkuu 2015


Pörssitiedote
Talvivaaran Kaivososakeyhtiö Oyj
27.8.2015


 Talvivaaran Kaivososakeyhtiö Oyj:n osavuosikatsaus ajalta tammi- kesäkuu 2015

          Saneerausohjelmaehdotukselle saatiin riittävä velkojien tuki
Neuvottelut jatkuvat Yhtiön roolista Sotkamon kaivostoiminnassa tulevaisuudessa

Tärkeimmät tapahtumat

Tammi-kesäkuu 2015

  * Talvivaara Sotkamo Oy:n ("Talvivaara Sotkamo") konkurssin jälkeen
    kaupankäynti Talvivaaran Kaivososakeyhtiö Oyj:n ("Talvivaara" tai "Yhtiö")
    osakkeella Helsingin pörssissä keskeytettiin 6.11.2014. Kaupankäynnin
    keskeytys jatkuu Yhtiön tammi - kesäkuun osavuosikatsauksen
    julkaisupäivämääränä 27.8.2015
  * Tämä osavuosikatsaus ei perustu toiminnan jatkuvuuteen (non-going concern).
    Valittu raportointiperusta on seurausta olennaisesta epävarmuudesta, joka
    antaa merkittävää aihetta epäillä Yhtiön kykyä realisoida varojaan ja
    suorittaa velkojaan osana tavanomaista liiketoimintaa, sekä näkyvyyden
    puutteesta Yhtiön toimintaympäristöön 12 kuukautta raportointipäivästä
    eteenpäin
  * Talvivaara on edelleen rahoittanut toimintansa tuottamalla hallinnollisia ja
    teknisiä palveluja ja vuokraamalla tiettyjä kriittisiä koneita ja
    laitteistoja Talvivaara Sotkamo Oy:n konkurssipesälle Yhtiön ja
    konkurssipesän välille 19.11.2014 solmitun sopimuksen mukaisesti.
    Liiketoiminnan muut tuotot tästä toiminnasta oli 3,4 miljoonaa euroa
  * Velkojien äänestysmenettely päättyi 6.5.2015 ja selvittäjän
    saneerausohjelmaehdotusta kannatti noin 97,5 prosenttia äänestykseen
    osallistuneista velkojista vakuudettomien velkojien ryhmässä.
    Yrityssaneerauslaissa määritelty, saneerausohjelmaehdotuksen vahvistamisen
    edellytykseksi asetettu tarvittava velkojien tuki saavutettiin.
    Saneerausohjelmaehdotuksen vahvistaminen ja voimaanastuminen edellyttää
    vielä tiettyjen muiden edellytysten täyttymistä
  * Talvivaaran neuvottelut Suomen valtion sekä potentiaalisten rahoittajien ja
    sijoittajien kanssa jatkuvat. Tavoitteena on varmistaa osallistuminen
    kaivoksen liiketoimintaan
  * Yhtiön 25.6.2015 pidetty varsinainen yhtiökokous valtuutti hallituksen
    päättämään osakeannista siten, että valtuutuksen perusteella voidaan antaa
    yhdessä tai useammassa erässä yhteensä enintään 4.500.000.000 uutta osaketta
    osakkeenomistajien merkintäetuoikeudesta poiketen saneerausvelkojen
    vaihtamiseksi Yhtiön uusiksi osakkeiksi kuten Selvittäjän
    saneerausohjelmaehdotuksessa on edellytetty. Valtuutuksen perusteella
    annettujen osakkeiden merkintähinta on 0,1144 euroa osakkeelta ja
    merkintähinta maksetaan kuittaamalla merkitsijän Yhtiöltä oleva
    etuoikeudeton saneerausvelkasaaminen
  * Raportoitu liiketappio -0,5 miljoonaa euroa


Katsauskauden jälkeiset tapahtumat

  * Talvivaara on 13.8.2015 allekirjoittanut sopimuksen suomalaisen valtionyhtiö
    Terrafame Oy:n ja sen kokonaan omistaman tytäryhtiön Terrafame Mining Oy:n
    kanssa. Sopimuksen mukaan Talvivaara Sotkamon Oy:n konkurssipesän
    19.11.2014 allekirjoitettujen sopimusten mukaiset oikeudet ja
    velvollisuudet, jotka koskevat hallinnollisten ja teknisten palvelujen
    toimittamista ja tiettyjen kriittisten koneiden ja laitteiden vuokraamista,
    siirtyvät Terrafame Mining Oy:lle
  * Kaivostoimintojen siirtyminen Talvivaara Sotkamo Oy:n konkurssipesältä
    Terrafame Mining Oy:lle saatiin päätökseen 14.8.2015






Talvivaaran Kaivososakeyhtiö Oyj

Tunnusluvut                                     1.1.-30.6 1.1.-30.6 1.1.-31.12
                                                     2015      2014       2014
                                      ----------------------------------------
Liiketoiminnan muut tuotot             EUR '000     3 437     7 126     12 340

Liiketappio                            EUR '000      -491     1 334   -702 649

Liiketappioprosentti                              -14,3 %    18,7 %  -5694,1 %

Tappio ennen veroja                    EUR '000   -14 978     7 856   -774 899

Kauden tappio                          EUR '000   -14 978     7 856   -774 899

Oman pääoman tuotto                                   N/A       N/A        N/A

Omavaraisuusaste                                -7392,8 %    10,3 %  -6480,9 %

Korolliset nettovelat                  EUR '000   499 523   424 646    495 374

Velkaantumisaste                                  -67,1 %   820,1 %    -67,9 %

Sijoitetun pääoman tuotto                             N/A       N/A   -558,1 %

Investoinnit                           EUR '000         0     2 316      2 717

Aineelliset käyttöomaisuus- hyödykkeet EUR '000     5 000     8 526      5 011

Lainat                                 EUR '000   503 956   425 030    500 720

Rahavarat                              EUR '000     4 433       384      5 346


Kaikki      tässä      tiedotteessa     ilmoitetut     puolivuotisluvut     ovat
tilintarkastamattomia. Koko vuoden luvut ovat tilintarkastettuja.


Toimitusjohtaja  Pekka  Perä:  "Tärkeää  välitavoite  saavutettiin, kun velkojat
vakuudettomien  velkojen ryhmässä hyväksyivät saneerausohjelmaehdotuksen. Vaikka
edessä  on  vielä  merkittäviä  haasteita,  velkojien  hyväksynnällä  oli  suuri
merkitys  pitkittyneessä  yrityssaneerausprosessissa.  Olemme  saaneet  jatkuvaa
tukea  osakkeenomistajilta ja velkojilta,  mutta raaka-ainemarkkinoiden heikkous
vaikuttaa  edelleen koko  kaivosalan rahoitukseen.  Hyvä merkki  on, että jotkut
sijoittajat   alkavat   uskoa   perusmetallimarkkinoiden   pohjakosketuksen   jo
tapahtuneen.

Yhtiön  operatiivinen  tulos  oli  ennusteiden  mukaisesti  tappiollinen,  mutta
yrityssaneeraukseen  liittyvien kustannusten vähentyessä  on odotettavissa, että
kassavarat  pyysyvät  katsauskauden  lopun  tasolla  seuraavien kuukausien ajan,
kunnes ratkaisu Yhtiön tulevaisuudesta on selvillä.

Yhtiön  johto  ja  työntekijät  ovat  kaikesta epävarmuudesta huolimatta tehneet
lujasti  töitä.  Vuokra-  ja  palvelusopimusten siirtyminen Terrafamelle antavat
henkilöstölle näkyvyyttä lyhyellä aikavälillä.

Haluan  kiittää  Yhtiön  jättäviä  hallituksen  jäseniä  Edward Haslamia, Graham
Titcombea  ja Maija-Liisa Frimania heidän  kovasta työstään. Heidän kokemustaan,
taitojaan, siviilirohkeuttaan ja huumorintajuaan tullaan syvästi kaipaamaan."


Lisätietoja:

Talvivaaran Kaivososakeyhtiö Oyj Puh. 020 712 9800
Pekka Perä, toimitusjohtaja
Pekka Erkinheimo, varatoimitusjohtaja




Taloudellinen katsaus

Johdanto
Talvivaaran  Kaivososakeyhtiö  Oyj:n  ("Talvivaara"  tai  "Yhtiö") operatiivisen
tytäryhtiön  Talvivaara Sotkamo  Oy:n ("Talvivaara  Sotkamo") konkurssin jälkeen
kaupankäynti  Talvivaaran osakkeella Helsingin  pörssissä on ollut keskeytettynä
6.11.2014 lähtien.  Kaupankäynnin keskeytys  jatkuu Yhtiön  tammi-kesäkuun 2015
osavuosikatsauksen julkaisupäivämääränä 27.8.2015.

Tämä    osavuosikatsaus    ei    perustu    toiminnan    jatkuvuuteen.   Valittu
raportointiperusta   on   seurausta   olennaisesta  epävarmuudesta,  joka  antaa
merkittävää  aihetta  epäillä  Yhtiön  kykyä  realisoida  varojaan  ja suorittaa
velkojaan  osana tavanomaista liiketoimintaa,  sekä näkyvyyden puutteesta Yhtiön
toimintaympäristöön 12 kuukautta raportointipäivästä eteenpäin.

Talvivaara  Sotkamon 6.11.2014 tapahtuneen  konkurssin seurauksena Talvivaaralla
ei  ole määräysvaltaa Sotkamon kaivoksen toimintaan  eikä se näin ollen voi enää
raportoida   Sotkamon   kaivoksen   toiminnan   tilanteesta  tai  kehittymisestä
esimerkiksi  tuotannon  tasoon  tai  vesienhallintaan  liittyen.  Talvivaara  on
jatkanut   toimintansa  rahoittamista  tuottamalla  hallinnollisia  ja  teknisiä
palveluja ja vuokraamalla tiettyjä kriittisiä koneita ja laitteistoja Talvivaara
Sotkamon  konkurssipesälle  ja  pyrkii  toistaiseksi  tavoitteeseensa  varmistaa
riittävä  rahoitus  sille,  että  Yhtiö  voisi osana sijoituskonsortiota hankkia
Sotkamon  kaivoksen  liiketoiminnan  tai  varmistaa  toisenlaisen  taloudellisen
ja/tai   toiminnallisen  järjestelyn,  joka  mahdollistaa  yhtiön  elinkelpoisen
liiketoiminnan jatkumisen.
Tammi-kesäkuu 2015

Liikevaihto ja taloudellinen tulos
Tammi-kesäkuun  2015 liiketappio oli  -0,49 miljoonaa  euroa (liikevoitto tammi-
kesäkuu 2014: 1,3 miljoonaa euroa). Osakekohtainen tulos oli -0,02 euroa (tammi-
kesäkuu 2014: 0,01 euroa).

Tammi-kesäkuun  2015 tappio  oli  -15,0  miljoonaa  euroa  (voitto tammi-kesäkuu
2014: 7,9 miljoonaa  euroa) ja  perustui lähinnä  raportoituihin -14,5 miljoonan
euron    rahoituskuluihin.    Rahoituskulut    sisältävät   14 miljoonaa   euroa
saneerausveloille kertyneitä laskennallisia korkokuluja. Vertailukauden (tammi -
kesäkuu   2014) voitto  sisälsi  22 miljoonaa  euroa  laskennallista  korkotuloa
Talvivaara   Sotkamon  veloista  Yhtiölle.  Talvivaara  Sotkamon  konkurssin  ja
julkisselvityksen seurauksena kyseistä korkoa ei ole kirjattu tammi - kesäkuulle
2015.

Maksuvalmius
Yhtiön rahat ja pankkisaamiset 30.6.2015 olivat 4,4 miljoonaa euroa (31.12.2014:
5,3 miljoonaa  euroa). Kassatilanne on säilynyt  ennallaan tai hieman parantunut
maaliskuusta 2015 lähtien.

Yhtiö  on  rahoittanut  päivittäiset  toimintansa  tuottamalla hallinnollisia ja
teknisiä  palveluja ja vuokraamalla tiettyjä  kriittisiä koneita ja laitteistoja
Talvivaara Sotkamon konkurssipesälle.
Tase
Sinkin tuotevirtasopimuksen päättyminen
Talvivaara  Sotkamo konkurssipesän  30.3.2015 antaman sinkin tuotevirtasopimusta
koskevan  irtisanomisilmoituksen  jälkeen  Nyrstar  lähetti ilmoituksen Yhtiölle
varaten  oikeuden vaatia Talvivaaralta  takaajana suoritusta kaikista Talvivaara
Sotkamon      sinkin      tuotevirtasopimukseen      ja     tuotevirtasopimuksen
keskeytyssopimukseen  perustuvista veloista (mukaan lukien 203,4 miljoonan euron
suuruinen  terminointimaksu), mikäli Talvivaara  Sotkamon konkurssipesä ei näitä
velkoja maksa.

Yhtiötä    ja    Nyrstaria   sitovaan,   velkojien   etuoikeusasemaa   koskevaan
intercreditor-sopimukseen  perustuen  selvittäjä  ei  sisällyttänyt  lopulliseen
saneerausohjelmaehdotukseen      Yhtiön     terminointimaksun     takausvastuuta
yrityssaneerausvelkoihin  tai  uusiin  saneerausmenettelyn aikaisiin vastuisiin.
Tämän  seurauksena Yhtiön  ja selvittäjän  näkemys on,  että Yhtiö  ei voi tehdä
mitään    suoritusta    Nyrstarin    saatavalle    sinkin   tuotevirtasopimuksen
päättämiskorvaukseen  liittyen,  mikäli  paremmassa  etuoikeusasemassa  oleville
velkojille ei voida tehdä täyttä suoritusta.

Yhtiö  on ilmoittanut terminointimaksun  kokonaisuudessaan varauksena taseessaan
Yhtiön  takausvastuun kohteluun liittyvistä epäselvyyksistä johtuen. Keskustelut
Nyrstarin  kanssa terminointimaksun kohtelusta jatkuvat  Yhtiön tammi - kesäkuun
osavuosikatsauksen päivämääränä 27.8.2015.

Lisätietoa    terminointimaksun   takauksesta   löytyy   Yhtiön   vuoden   2014
tilinpäätöksen sivuilta 9-10, 16, 23-24 sekä 33.

Saneerausohjelmaehdotukseen perustuvat varaukset ja muut erät
Talvivaara   on   antanut  yrityskiinnityksen  Talvivaara  Sotkamon  Finnveralta
ottamien   58,7 miljoonan  euron  suuruisten  (kertyneet  korot  mukaan  lukien)
lainojen   vakuudeksi.   Lisätietoa  löytyy  Yhtiön  vuoden  2014 tilinpäätöksen
sivuilta 24, 38, 44 sekä 47.

Taseen ulkopuoliset ja ehdolliset vastuut
Talvivaara  Sotkamo  on  kattanut  suurimman  osan  nykyisessä  ympäristöluvassa
vaaditusta  ympäristövakuudesta  Atradius  Credit  Insurance NV:ltä ("Atradius")
otetulla  takausvakuutuksella.  Vakuutuksen  määrä  on  Yhtiön  tammi - kesäkuun
osavuosikatsauksen   julkaisupäivänä   27.8.2015 31,9 miljoonaa   euroa.  Mikäli
Talvivaara  Sotkamo ei vastaisi  ennallistamisen kustannuksista, niistä vastaisi
Atradius. Talvivaaran antaman vastasitoumuksen nojalla Atradius tulisi kuitenkin
perimään   kustannukset   takaisin   Yhtiöltä.  Yhtiön  takaama  vastuu  on  osa
saneerausvelkaa,   jonka  takaisinmaksun  määrä  ja  maksuaikataulu  määritetään
saneerausohjelmassa.

On   syytä   huomata,   että  vaikka  Yhtiön  saneerausvelkoja  leikattaisiinkin
selvittäjän   lopullisen  saneerausohjelmaehdotuksen  mukaisesti,  Yhtiön  varat
olisivat silti sen jäljelle jääviä vastuita pienemmät etuoikeudettomien velkojen
99%:n leikkauksen jälkeen ja vaikka kaikki etuoikeudettomat velat vaihdettaisiin
kokonaisuudessaan  Yhtiön osakkeisiin. Rahoitustarpeen tarkka määrä riippuu muun
muassa siitä, missä määrin etuoikeudettomia velkoja vaihdetaan Yhtiön osakkeiksi
sekä Yhtiöllä saneerausohjelman vahvistamishetkellä olevien sellaisten vastuiden
kokonaismäärästä,  joita ei yrityssaneerausmenettelyssä järjestellä. Lisätietoja
Yhtiön negatiivisesta omasta pääomasta annetaan liitetietojen kohdassa 1.

Varat
Yhtiön  taseessa 30.6.2015 aineellisten käyttöomaisuushyödykkeiden arvo oli 5,0
miljoonaa euroa (31.12.2014: 5 miljoonaa euroa). Aineettomat omaisuuserät olivat
0,5 miljoonaa euroa (31.12.2014: 0,56 miljoonaa euroa)

Fennovoima  ydinvoimayhtiötä omistavien Majakkavoima  Oy:n ja Katternö Kärnkraft
Ab:n  osakkeet arvostetaan edelleen nollaksi,  koska raportoidessaan muuhun kuin
toiminnan  jatkuvuuteen perustuvan laadintaperiaatteen perusteella, Yhtiö ei näe
kyseisellä omistusosuudella olevan arvoa nykyisen liiketoimintansa puitteissa.

Tammi - kesäkuussa 2015 ei tehty investointeja.

Raportointiperusta - Going concern -periaatteen soveltamatta jättäminen
Tämä    osavuosikatsaus    ei    perustu    toiminnan    jatkuvuuteen.   Valittu
raportointiperusta   on   seurausta   olennaisesta  epävarmuudesta,  joka  antaa
merkittävää  aihetta  epäillä  Yhtiön  kykyä  realisoida  varojaan  ja suorittaa
velkojaan  osana tavanomaista liiketoimintaa,  sekä näkyvyyden puutteesta Yhtiön
toimintaympäristöön       12 kuukautta       raportointipäivästä      eteenpäin.
Sopimusjärjestelyt  hallinnollisten  ja  teknisten  palvelujen  tarjoamisesta ja
tiettyjen  kriittisten  koneiden  ja  laitteiden  vuokraamisesta  ovat kuitenkin
auttaneet  Yhtiötä suoriutumaan uusista velvoitteistaan niiden erääntyessä. Näin
ollen  Talvivaaran  varojen  ja  velkojen kirjanpitoarvot heijastavat soveltuvin
osin  valittua  raportointiperustaa,  mutta  Yhtiön  taseeseen  ei  ole kirjattu
varausta toiminnan alasajosta.

Talvivaaran  mahdollisuus  vaihtaa  uudelleen  raportointiperustaansa  ja palata
raportoimaan  toiminnan jatkuvuuden  periaatteen mukaisesti  riippuu muun muassa
Yhtiön saneerausmenettelyn onnistuneesta loppuun saattamisesta, joka muun muassa
edellyttää,   että   (i)  Talvivaara  onnistuu  toteuttamaan  järjestelyn,  joka
varmistaa   Yhtiölle   riittävän   kassavirran   sen  erääntyvien  velvoitteiden
suorittamiseksi  sekä turvaa Yhtiön  elinkelpoisen liiketoiminnan jatkamisen, ja
(ii) Talvivaaran osakkeenomistajat hyväksyvät järjestelyn, jolla jäljelle jäävät
saneerausvelat ja Yhtiön muut vastuut katetaan siltä osin kuin Yhtiön muut varat
eivät  tähän  tarkoitukseen  riitä.  Yhtiön  tammi - kesäkuun osavuosikatsauksen
päivämäärällä  27.8.2015 ei ole olemassa mitään takeita siitä, että Yhtiö pystyy
täyttämään   kaikki   saneerausohjelman   voimaansaattamisen   ehdoksi  asetetut
vaatimukset annetussa määräajassa.

Talvivaara  Sotkamo on  nostanut Nyrstarilta  12,8 miljoonaa euroa lainaa (korot
lokakuun  2014 loppuun asti mukaan lukien) laina- ja sinkin tuotevirtasopimuksen
väliaikaisen   keskeytyssopimuksen   mukaisesti.   Sopimuksen   osapuolia   ovat
Talvivaara,  Talvivaara  Sotkamo  ja  Nyrstar.  Talvivaara  Sotkamon  konkurssin
johdosta  Nyrstarilla  on  oikeus  vaatia  myönnetyn  lainan  tai  sen osan sekä
lainalle kertyneen koron välitöntä takaisin maksamista Talvivaara Sotkamolta tai
sen  lainan takaajana olevalta Talvivaaralta.  Mikäli Nyrstar vaatisi Talvivaara
Sotkamon  nostaman ja Yhtiön takaaman 12,8 miljoonan euron lainan takaisinmaksua
Yhtiöltä,  Yhtiöllä ei ehkä ole riittäviä rahavaroja tai muuta saatavissa olevaa
rahoitusta lainan maksamiseksi.

Lisäksi  Talvivaara  on  taannut  Talvivaara  Sotkamon ja Nyrstarin vuonna 2010
solmimassa  sinkin tuotevirtasopimuksessa määritetyn, noin 203,4 miljoonan euron
suuruisen   päättymismaksun,   jota  Nyrstarilla  on  oikeus  vaatia  Talvivaara
Sotkamolta    tilanteessa,   jossa   sinkin   tuotevirtasopimus   on   päättynyt
ennenaikaisesti.   Talvivaara   Sotkamon   konkurssipesä   ilmoitti   30.3.2015
Nyrstarille, ettei se sitoudu sinkin tuotevirtasopimukseen eikä laina- ja sinkin
tuotevirtasopimuksen   väliaikaiseen   keskeytyssopimukseen.   Nyrstar   lähetti
9.4.2015 ilmoituksen  Yhtiölle varaten  oikeuden vaatia  Talvivaaralta takaajana
suoritusta  kaikista Talvivaara Sotkamon  sinkin tuotevirtasopimukseen ja laina-
ja  sinkin tuotevirtasopimuksen  väliaikaiseen keskeytyssopimukseen perustuvista
veloista,  mikäli  Talvivaara  Sotkamon  konkurssipesä  ei  näitä velkoja maksa.
Yhtiötä   ja   Nyrstaria   sitovassa,   velkojien   etuoikeusasemaa   koskevassa
intercreditor-sopimuksessa  on asiaan  liittyen kuitenkin  määräys, jonka mukaan
Yhtiö   ei   voi   tehdä   mitään   suoritusta   Nyrstarin   saatavalle   sinkin
tuotevirtasopimuksen   päättämiskorvaukseen   liittyen,  mikäli  Yhtiön  muille,
paremmassa   etuoikeusasemassa   oleville   velkojille  ei  voida  tehdä  täyttä
suoritusta.  Koska  paremmassa  etuoikeusasemassa  olevat  velkojat  eivät  tule
saamaan  täyttä suoritusta saatavilleen Talvivaara Sotkamon konkurssin ja Yhtiön
saneerausmenettelyn   vuoksi,   Yhtiö   ei   näin   ollen   voi   tehdä   sinkin
tuotevirtasopimuksen   päättämiskorvaukseen  liittyvää  suoritusta  alisteisessa
asemassa  olevalle Nyrstarin saatavalle. Selvittäjä  ei näin ollen sisällyttänyt
Yhtiön   antamaa   takausta   sinkin   tuotevirtasopimuksen  päättämiskorvauksen
vakuudeksi  saneerausvelkoihin eikä menettelyn aikaisiin vastuisiin lopullisessa
saneerausohjelmaehdotuksessa.  Nyrstar  ei  riitauttanut  tätä  päätöstä annetun
määräajan    aikana.    Mikäli    Nyrstar   kuitenkin   myöhemmin   riitauttaisi
menestyksekkäästi  Yhtiön  päättämiskorvausta  koskevan  takausvastuun  ja olisi
siten  oikeutettu vaatimaan  takauksen perusteella  maksua Yhtiöltä, Yhtiöllä ei
todennäköisesti   olisi   riittäviä   rahavaroja  tai  muuta  saatavissa  olevaa
rahoitusta   vaaditun   maksun   suorittamiseksi.   Lisäksi  asiaan  liittyvällä
epävarmuudella  olisi  merkittävä  negatiivinen  vaikutus  Yhtiön kykyyn hankkia
uusia   varoja  saneerausohjelman  ehtojen  täyttämiseksi  ja  saneerausohjelman
voimaan  saattamiseksi.  Yllä  olevaan  sekä  muuhun kuin toiminnan jatkuvuuteen
perustuvaan raportointiperiaatteeseen perustuen Yhtiö on kirjannut takausvastuun
taseeseen varauksena täysimääräisesti.

Operatiivinen katsaus
Talvivaaran  neuvottelut  Suomen  valtion  ja  mahdollisten  sijoittajien kanssa
jatkuvat  tämän  osavuosikatsauksen  päivämääränä.  Neuvottelujen tavoitteena on
varmistaa  riittävä  rahoitus  sille,  että  Yhtiö  voisi  osallistua  kaivoksen
liiketoiminnan  hankkimiseen  tai  varmistaa  toisenlaisen  taloudellisen ja/tai
toiminnallisen    järjestelyn,    joka    mahdollistaa    Yhtiön   elinkelpoisen
liiketoiminnan jatkumisen.

Joulukuussa  2014 Yhtiö  päätti  asettaa  toimimattomat tytäryhtiönsä Talvivaara
Exploration  Oy:n,  Talvivaara  Infrastructure  Oy:n,  Bream Lake Energy Oy:n ja
Talvivaara   Management   Oy:n  selvitystilaan.  Ennen  päätöstä  selvitystilaan
asettamisesta  Talvivaara  konvertoi  kaikki  saatavansa  näistä  tytäryhtiöistä
omaksi  pääomaksi,  ja  tytäryhtiöt  alaskirjasivat kaikki saatavansa Talvivaara
Sotkamon   konkurssipesältä.   Lisäksi   Talvivaara   möi   Ruotsiin  perustetun
tytäryhtiönsä  Hyena Holding AB:n koko osakekannan 30.12.2014 Yhtiön johdosta ja
merkittävistä    osakkeenomistajista   riippumattomalle   taholle   nimellisellä
kauppahinnalla,   joka   perustui  Hyena  Holding  AB:n  myyntihetkellä  olevien
kassavarojen määrään. Tytäryhtiöiden selvitystilaan asettaminen ja Hyena Holding
AB:n   osakkeiden   myynti  olivat  osa  Yhtiön  suunnitelmaa  konsernirakenteen
yksinkertaistamiseksi niin, että ainoaksi raportoivaksi yhtiöksi jäi Talvivaara.
Selvitysmenettelyt saatiin päätökseen ja toimimattomat tytäryhtiöt lakkautettiin
26.6.2015.

Yrityssaneerausmenettelyn tilanne
Talvivaaran  yrityssaneerausmenettelyyn  määrätty  Selvittäjä  jätti  lopullisen
saneerausohjelmaehdotuksen      Espoon     käräjäoikeuteen     13.3.2015. Yhtiön
saneerausmenettelyssä huomioitavien saneerausvelkojen kokonaismäärä on noin 513
miljoonaa  euroa, joista etuoikeudettomien saneerausvelkojen  osuus on noin 508
miljoonaa euroa. Tämä määrä ei sisällä viimesijaista velkaa. Yhtiöllä on lisäksi
noin   8 miljoonaa  euroa  vierasvelkavakuuden  antamiseen  liittyvää  vastuuta.
Selvittäjä  esitti, että  etuoikeudettomien saneerausvelkojen  pääomaa leikataan
99 prosenttia,  jolloin  maksettavaksi  jäisi  1 prosentti  tällaisesta velasta.
Yrityskiinnityksellä    turvattua    saneerausvelkaa    ei   leikattaisi,   eikä
viimesijaisille   veloille   tehtäisi  suorituksia.  Ohjelmaehdotus  ei  sisällä
velvoitetta lisäsuoritusten tekemiseen.

Yhtiön     2014 tilinpäätöksessä     on     kuvattu     tarkemmin     lopullisen
saneerausohjelmaehdotuksen ja sen voimaantulon ehtoja.

Saneerausohjelmaehdotuksen  hyväksyminen edellytti, muun muassa, että tarvittava
määrä  velkojia  tukee  sitä.  Velkojien  äänestysmenettely  päättyi 6.5.2015 ja
selvittäjä jätti selvityksen velkojien äänestysmenettelyn lopputuloksesta Espoon
käräjäoikeudelle   25.5.2015. Äänestyksessä   muiden   vakuudettomien  velkojien
ryhmässä  selvittäjän  saneerausohjelmaehdotusta  kannatti  noin 97,5 prosenttia
äänestykseen  osallistuneista  velkojista.  Kaiken  kaikkiaan  velkojat,  joiden
saatavat edustavat yli 53 prosenttia kaikista äänestyksessä huomioon otettavista
tunnetuista  veloista,  äänesti  ohjelmaehdotuksen  hyväksymisen  puolesta. Näin
ollen   yrityssaneerauslaissa   määritellyt,   ohjelmaehdotuksen   vahvistamisen
edellytykseksi    asetetut    velkojien    puoltavien   äänien   vähimmäismäärät
saavutettiin.

Varsinainen yhtiökokous, joka pidettiin 25.6.2015, päätti valtuuttaa hallituksen
päättämään  osakeannista  siten,  että  valtuutuksen  perusteella  voidaan antaa
yhdessä  tai  useammassa  erässä  yhteensä enintään 4.500.000.000 uutta osaketta
osakkeenomistajien      merkintäetuoikeudesta     poiketen     saneerausvelkojen
vaihtamiseksi Yhtiön osakkeiksi. Tämä päätös on yksi erityisehdoista, jotka ovat
edellytyksenä   yrityssaneerausohjelmaehdotuksen   vahvistamiselle   ja  voimaan
astumiselle.   Yrityssaneerausohjelmaehdotuksen   vahvistaminen  ja  voimaantulo
edellyttää   lisäksi  useiden  muiden  muun  muassa  Yhtiön  liiketoimintaan  ja
rahoitusjärjestelyihin liittyvien edellytysten täyttymistä.

Liiketoiminnan kehitysprojektit
Vuosina  2011 - 2012 Talvivaara hankki  noin 60 megawatin teho-osuutta vastaavan
osuuden   Fennovoima   Oy:n   ydinvoimalahankkeesta.   Yhtiön  käynnissä  olevan
yrityssaneerausmenettelyn  vuoksi  Talvivaara  ei  nykytilanteessa  voi sitoutua
hankkeen   lisärahoitukseen.  Talvivaaran  tilanteessa  Fennovoiman  suhteen  ei
tapahtunut muutosta vuoden 2015 ensimmäisellä puoliskolla.

Riidat ja oikeudenkäynnit
Huhtikuussa   2015 Talvivaara   vahvisti,  että  muutamia  entisiä  ja  nykyisiä
Talvivaaran hallituksen ja johdon jäseniä on kuultu tai tullaan kuulemaan Yhtiön
tiedottamiskäytäntöjä  koskevan esitutkinnan yhteydessä.  Talvivaara uskoo, että
käynnissä   oleva  esitutkinta  osoittaa  Yhtiön  tiedottamiskäytäntöjen  olevan
kaikilta  osin asianmukaisia ja  korostaa, että sen  tiedottamiskäytäntöjä on jo
aiemmin käyty laajasti ja yksityiskohtaisesti läpi Finanssivalvonnan kanssa.

Varsinainen yhtiökokous
Talvivaaran varsinainen yhtiökokous pidettiin 25.6.2015 Espoossa. Kokouksessa
päätettiin muun muassa seuraavaa:
  * Osinkoa ei makseta tilivuodelta 2014;
  * Hallituksen jäsenten palkkiot vuoden 2016 varsinaiseen yhtiökokoukseen
    päättyvälle toimikaudelle ovat seuraavat: hallituksen puheenjohtaja: EUR
    84.000/vuosi ja ei-työsuhteinen hallituksen jäsen: EUR 48.000/vuosi.
    Hallitus- ja valiokuntatyöskentelystä ei makseta erillistä kokouspalkkiota.
    Työsuhteessa olevien hallituksen jäsenten palkkio sisältyy heidän
    peruspalkkaansa, eikä sitä makseta erikseen.
  * Hallituksen jäsenten lukumäärä on viisi (5) ja hallituksen jäseniksi
    valittiin uudelleen Tapani Järvinen, Pekka Perä, Stuart Murray ja Solveig
    Törnroos-Huhtamäki. Uutena jäsenenä hallitukseen valittiin Kari Järvinen;
  * Tilintarkastajalle maksetaan palkkio hyväksytyn laskun mukaan ja
    tilintarkastajaksi tilikaudelle 2015 valittiin KHT-yhteisö
    PricewaterhouseCoopers Oy;
  * Päätettiin kahden kolmasosan enemmistöllä valtuuttaa hallitus päättämään
    osakeannista siten, että valtuutuksen perusteella voidaan antaa yhdessä tai
    useammassa erässä yhteensä enintään 4.500.000.000 uutta osaketta
    osakkeenomistajien merkintäetuoikeudesta poiketen saneerausvelkojen
    vaihtamiseksi Yhtiön uusiksi osakkeiksi. Osakkeiden merkintähinta on 0,1144
    euroa osakkeelta ja merkintähinta maksetaan kuittaamalla merkitsijän
    Yhtiöltä oleva etuoikeudeton saneerausvelkasaaminen mahdollisine korkoineen
    ja kuluineen. Valtuutus on voimassa 31.12.2017 saakka.


Hallitus  valitsi  25.6.2015 pitämässään  perustamiskokouksessa uudelleen Tapani
Järvisen hallituksen puheenjohtajaksi.

Riskien hallinta ja tärkeimmät riskit
Talvivaaran  riskeihin  lyhyellä  aikavälillä  sisältyvät  erityisesti sellaiset
riskit,   jotka  liittyvät  sen  meneillään  olevaan  yrityssaneerausprosessiin,
rahoitukseen   sekä   sen   varojen   riittävyyteen  Yhtiön  tosiasiallisten  ja
potentiaalisten velvoitteiden hoitamiseksi.

Talvivaaralle  ehdotetun saneerausohjelman hyväksynnän  ja toteutuksen ehtona on
muun muassa, että (i)
Talvivaara  onnistuu toteuttamaan järjestelyn, joka varmistaa Yhtiölle riittävän
kassavirran  sen  erääntyvien  velvoitteiden  suorittamiseksi sekä turvaa Yhtiön
elinkelpoisen  liiketoiminnan jatkamisen, ja  (ii) Talvivaaran osakkeenomistajat
hyväksyvät  järjestelyn,  jolla  jäljelle  jäävät  saneerausvelat ja Yhtiön muut
vastuut  katetaan siltä  osin kuin  Yhtiön muut  varat eivät tähän tarkoitukseen
riitä.  Yhtiön osavuosikatsauksen päivämäärällä 27.8.2015 ei ole olemassa mitään
takeita   siitä,  että  Yhtiö  pystyy  täyttämään  kaikki  asetetut  vaatimukset
annetussa määräajassa.

Vaikka  Yhtiön hallitus  uskoo, että  yrityssaneeraus on Talvivaaralle soveltuva
vaihtoehto,   ei   ole   mitään   takeita   siitä,   että   Yhtiölle   ehdotettu
saneerausohjelma   hyväksytään   tai   että   se  lopulta  saadaan  toteutetuksi
suunnitellulla  tavalla.  Yrityssaneeraus  voi  päättyä  ennenaikaisesti useasta
syystä,  muun muassa saneerausohjelman  loppuun saattamiseen ja täytäntöönpanoon
riittämättömien  varojen  vuoksi,  Talvivaaran  taloudelliseen elinkelpoisuuteen
vaikuttavien  olosuhteiden muutoksen  seurauksena esimerkiksi  siinä tapauksessa
että  palvelu- ja vuokrasopimukset päättyvät, tai  Yhtiö saa sen kuluihin nähden
riittämättömät  tulot  myytävistä  palveluista.  Jos yrityssaneeraus epäonnistuu
edellä mainituista tai muista syistä, se voi johtaa Yhtiön konkurssiin.Lisäksi,  vaikka  Yhtiön  saneerausvelkaa  leikattaisiin  selvittäjän lopullisen
saneerausohjelmaehdotuksen mukaisesti, Yhtiön varat olisivat silti vähemmän kuin
Yhtiölle jäävät vastuut etuoikeudettomien saneerausvelkojen pääoman 99 prosentin
leikkauksen  tai  edes  kaikkien  etuoikeudettomien  velkojen  Yhtiön osakkeiksi
konvertoinnin  jälkeenkin.  Rahoitustarpeen  tarkka  määrä  riippuu  muun muassa
siitä,  missä määrin etuoikeudettomia velkoja konvertoidaan Yhtiön osakkeiksi ja
Yhtiön     uusien     saneerausmenettelyn     aikaisten    vastuiden    määrästä
yrityssaneerausohjelman   voimaanastumisen  päivänä.  Yhtiön  osavuosikatsauksen
päivämääränä  27.8.2015 ei  ole  mitään  varmuutta  siitä,  että  Yhtiö onnistuu
kattamaan   syntyneen   rahoitustarpeen.  Lisätietoja  rahoitustarpeesta  löytyy
liitetietojen kohdassa 1.

Yhtiö    epäonnistuminen    lopullisen    selvyyden    saavuttamisessa    sinkin
tuotevirtasopimuksen    päättämiskorvauksen    takausvastuun    kohtelusta   tai
tuotevirtasopimuksen  keskeytyssopimuksen  12,8 miljoonan  euron takausvastuusta
voi  heikentää Yhtiön kykyä hankkia tai  jopa kokonaan estää Yhtiötä hankkimasta
uusia   varoja,  joita  tarvitaan  saneerausohjelman  ehtojen  täyttämiseksi  ja
ohjelman voimaan saattamiseksi. Vaikka Yhtiö jakaa Selvittäjän käsityksen sinkin
tuotevirtasopimuksen   päättämiskorvauksen  takausvastuun  kohtelusta  ja  pitää
käsitystä perusteltuna, ei ole varmuutta siitä, että toimivaltainen tuomioistuin
tai muu riidanratkaisuelin päätyisi samaan lopputulokseen, jos Nyrstar päättäisi
ryhtyä oikeustoimiin riitauttaakseen Yhtiön ja selvittäjän näkemyksen. Edelleen,
vaikka   Nyrstar   ei  ryhtyisi  tällaisiin  oikeustoimiin,  asiaan  liittyvällä
epävarmuudella  olisi  merkittävä  negatiivinen  vaikutus  Yhtiön kykyyn hankkia
uusia   varoja  saneerausohjelman  ehtojen  täyttämiseksi  ja  saneerausohjelman
voimaan saattamiseksi.

Talvivaaran  saneerausohjelmaan  sisältyvä  velkojien  konvertointioikeus ja/tai
uuden  oman  pääomanehtoisen  rahoituksen  hankkiminen saattavat johtaa nykyisen
osakeomistuksen  merkittävään laimentumiseen. Laimentumisen määrä riippuu siitä,
kuinka  paljon  etuoikeudettomia  saneerausvelkoja  vaihdetaan Yhtiön osakkeiksi
osakekohtaisella   vaihtosuhteella   0,1144 euroa/osake   sekä  siitä,  mikä  on
mahdollisen  uuden  oman  pääomanehtoisen  rahoituksen  hankinnassa sovellettava
merkintähinta sekä kerättävien varojen määrä.

Sotkamon  kaivos  on  kohdannut  monenlaisia  haasteita  vuosina  2008 ja  2009
tapahtuneen   kaivostoiminnan   käynnistämisen   jälkeen.   Näihin   haasteisiin
lukeutuvat  muun muassa  kaivoksen tuotantoon  liittyvät operatiiviset haasteet,
ympäristöasiat  sekä oikeudelliset ja hallinnolliset menettelyt koskien Sotkamon
kaivosliiketoimintaa  ja tiettyjä Talvivaaran johdon  jäseniä. Näin ollen vaikka
Talvivaara   onnistuisi   hankkimaan   osuuden   Sotkamon   kaivosliiketoimintaa
jatkavasta  yhtiöstä, Sotkamon  kaivos ei  välttämättä pysty  voittamaan kaikkia
kaivoksen toimintaan, ympäristöasioihin ja muihin seikkoihin liittyviä haasteita
ja  osakkeenomistajat  saattavat  lopulta  menettää koko sijoituksensa Yhtiössä.
Lisäksi   ei  ole  mitään  varmuutta  siitä,  että  Talvivaaralle  mahdollisesti
saatavilla   oleva   rahoitus   olisi   riittävä  Sotkamon  kaivoksen  tuotannon
ylösajamiseksi tai että tuotanto kääntyisi ikinä kannattavaksi.

Henkilöstö
Henkilöstömäärä ja palkitseminen
Yhtiön henkilöstömäärä oli 51 30.6.2015 (31.12.2014: 53).

Talvivaaran     henkilöstö     muodostaa     asiantuntijaorganisaation,    jonka
avainosaamiseen kuuluvat esimerkiksi analyysilaboratoriopalvelut, biokasaliuotus
ja   muut   tuotantoprosessit,   hankintatoimi,  ympäristöturvallisuus,  riskien
hallinta  ja  viestintä.  Organisaatio  on  aiemmin tuottanut toiminnan kannalta
kriittisiä  palveluja Talvivaara  Sotkamolle ja  on jatkanut  samojen palvelujen
tuottamista  Talvivaara Sotkamon  konkurssipesälle kuten  Yhtiö ja konkurssipesä
ovat   sopineet.   Talvivaaran   työntekijöiden   palkat   perustuvat  toimialan
työehtosopimuksiin.

Muutoksia Yhtiön johdossa
Henkilöstöjohtaja  Maija Kaski erosi  tehtävästään 17.6.2015 jatkaakseen uraansa
Yhtiön ulkopuolella.

Osakkeet ja osakkeenomistajat
Liikkeelle laskettujen, Euroclear Finland Oy:n ylläpitämään osakasluetteloon
rekisteröityjen osakkeiden määrä oli 30.6.2015 yhteensä 2 096 782 480. Tämä
määrä pitää sisällään 192 883 000 Yhtiön omaa osaketta. Yhtiön hallussa olevat
omat osakkeet eivät tuota äänioikeutta tai muita osakkeenomistajan oikeuksia
Yhtiössä. Kun otetaan huomioon 16.12.2010 merkittäväksi tarjotun 225 miljoonan
euron vaihtovelkakirjalainan vaikutus, Yhtiön koko valtuutettu osakemäärä oli
2 195 400 415.

Osakkaista  ainoastaan  Solidium  Oy  (15,2%)  ja  Pekka  Perä  (5,9%) omistivat
30.6.2015 yli  viisi prosenttia  Talvivaaran osakkeista  ja äänistä. Talvivaaran
omisti  9,2% Yhtiön osakkeista. Yhtiön hallussa olevat omat osakkeet eivät tuota
äänioikeutta.

Katsauskauden jälkeiset tapahtumat

Oikeudelliset prosessit
Kipsisakka-altaan vuotoihin ja vesistöpäästöihin liittyvän rikosoikeudenkäynnin
pääkäsittely alkoi 4.8.2015. Syyttäjä on nostanut syytteet neljää Talvivaaran
johtoon kuuluvaa henkilöä vastaan, joiden joukossa ovat toimitusjohtaja Pekka
Perä sekä entinen toimitusjohtaja Harri Natunen. Yhtiö pitää tervetulleena sitä,
että asian faktat ja Yhtiön silloiset toimintaolosuhteet tullaan käsittelemään
avoimessa tuomioistuinprosessissa.

Sopimusten siirto Terrafame Oy:lle
Talvivaara   ilmoitti   13.8.2015, että   se   on   allekirjoittanut  sopimuksen
suomalaisen  valtionyhtiö Terrafame Oy:n (14.8.2015  lähtien Terrafame Group Oy)
ja  sen kokonaan omistaman tytäryhtiön  Terrafame Mining Oy:n (14.8.2015 lähtien
Terrafame   Mining  Oy)  kanssa.  Sopimuksen  mukaan  Talvivaara  Sotkamon  Oy:n
konkurssipesän  19.11.2014 allekirjoitettujen  sopimusten  mukaiset  oikeudet ja
velvollisuudet,   jotka   koskevat   hallinnollisten   ja  teknisten  palvelujen
toimittamista  ja  tiettyjen  kriittisten  koneiden  ja laitteiden vuokraamista,
siirtyvät    Terrafame    Mining    Oy:lle.    Tämä    siirto   oli   ehdollinen
kaivosliiketoiminnan siirtämiselle konkurssipesältä Terrafame Oy:lle.

Sotkamon kaivostoimintojen siirtyminen
Sotkamon  kaivostoimintojen  siirtyminen  Talvivaara  Sotkamon  konkurssipesältä
Terrafame   Oy:lle   saatiin   päätökseen  14.8.2015. Koska  Yhtiölle  tärkeiden
sopimusten  siirtymisestä  konkurssipesältä  Terrafame  Mining  Oy:lle sovittiin
13.8.2015, liiketoiminnan   siirron   loppuun  saattamisella  ei  ole  välitöntä
vaikutusta  Yhtiöön, sen  rahoitusasemaan tai  lyhyen aikavälin  näkymiin. Yhtiö
jatkaa  neuvotteluja Suomen valtion  ja Terrafame-konsernin kanssa mahdollisesta
sijoituksesta Sotkamon kaivostoimintaan ja sen ehdoista.

Lyhyen aikavälin näkymät
Talvivaaran toiminnallisiin näkymiin vaikuttaa merkittävästi Yhtiön
yrityssaneerausmenettelyn onnistunut loppuunsaattaminen sekä tarvittavien
suunniteltujen rahoitusratkaisujen loppuunsaattamisen ajoitus ja laajuus. Vaikka
Selvittäjän lopullinen saneerausohjelmaehdotus antaa Yhtiölle kohtuullisen
paljon aikaa saneerausohjelmassa asetettujen ohjelman voimaantulon edellytysten
täyttämiseen, ei ole varmuutta siitä, että Yhtiö pystyy täyttämään kaikki
edellytykset annetussa määräajassa.


27.8.2015


Talvivaaran Kaivososakeyhtiö Oyj
Hallitus





TASE

(kaikki luvut EUR)                        30.6.2015     31.12.2014
                                    ------------------------------
VARAT

Pitkäaikaiset varat

Aineelliset käyttöomaisuushyödykkeet      4 999 546      5 010 758

Aineettomat hyödykkeet                      497 088        554 887

Muut saamiset                                30 926         31 094
                                    ------------------------------
Pitkäaikaiset varat yhteensä              5 527 559      5 596 738

Lyhytaikaiset varat

Myyntisaamiset                               63 678        284 466

Muut saamiset                                46 599         35 336

Rahavarat                                 4 432 729      5 346 381
                                    ------------------------------
Lyhytaikaiset varat yhteensä              4 543 006      5 666 183

VARAT YHTEENSÄ                           10 070 565     11 262 921
                                    ------------------------------
OMA PÄÄOMA JA VELAT

Omistajille kuuluva oma pääoma

Osakepääoma                                  80 000         80 000

Ylikurssirahasto                          8 085 842      8 085 842

Muut rahastot                           771 648 200    771 648 200

Kertyneet tappiot                    -1 524 313 624 -1 509 757 176
                                    ------------------------------
                                       -744 499 583   -729 943 134
                                    ------------------------------
Oma pääoma yhteensä                    -744 499 583   -729 943 134
                                    ------------------------------
Lyhytaikainen vieras pääoma

Varaukset                               203 444,456    203 444 456

Lainat                                  503 955 559    500 720,066

Ostovelat                                 2 743 335      2 759,678

Muut velat                               44 426 799     34 281,855
                                    ------------------------------
                                        754 570 148    741 206,055
                                    ------------------------------
VIERAS PÄÄOMA YHTEENSÄ                  754 570 148    741 206 055

OMA PÄÄOMA JA VELAT YHTEENSÄ             10 070 565     11 262 921
                                    ------------------------------

TULOSLASKELMA

(kaikki luvut EUR)           30.6.2015   30.6.2014
                          ------------------------
Liiketoiminnan muut tuotot   3 436 664   7 125 872

Materiaalit ja palvelut       -138 698    -155 917

Henkilöstökulut             -2 132 041  -2 895 555

Poistot                       -342 470    -507 038

Liiketoiminnan muut kulut   -1 314 824  -2 233 441

Liiketappio                   -491 368   1 333 923

Rahoitustuotot                   1 620  22 013 916

Rahoituskulut              -14 488 035 -15 491 476
                          ------------------------
Rahoituskulut (netto)      -14 486 415   6 522 441

Tappio ennen veroja        -14 977 783   7 856 363

Tuloverot                            0           0
                          ------------------------
KAUDEN TAPPIO              -14 977 782   7 856 363
                          ------------------------



LASKELMA OMAN PÄÄOMAN MUUTOKSISTA

                                            Sijoitetun
                                           vapaan oman
               Osake- Osake-    Ylikurssi-     pääoman      Kertyneet
EUR            pääoma   anti       rahasto     rahasto        tappiot   Yhteensä
              ------------------------------------------------------------------
                                                                            -729
31.12.14       80 000      0     8 085 842 771 648 200 -1 509 757 176    943 134
              ------------------------------------------------------------------
Tytäryhtiön
purkuvoitto         -      -             -           -        421 334    421 334

Tilikauden
voitto tai -                                                                 -14
tappio (-)          -      -             -           -    -14 977 782    977 782
              ------------------------------------------------------------------
                                                                            -744
30.6.15        80 000      -     8 085 842 771 648 200 -1 524 313 624    499 583
              ------------------------------------------------------------------


RAHAVIRTALASKELMA

EUR                                                        30.6.2015   30.6.2014
                                                        ------------------------
Liiketoiminnan rahavirrat

Tilikauden voitto/tappio                                 -14 977 782   7 856 363

Oikaisut

Suunnitelman mukaiset poistot                                342 470     507 038

Rahoitustuotot                                                -1 620 -22 013 916

Rahoituskulut                                             14 488 035  15 491 476
                                                        ------------------------
Rahavirta ennen käyttöpääoman muutosta                      -148 898   1 840 961

Käyttöpääoman muutos

Myyntisaamisten ja muiden saamisten vähennys (+)/lisäys
(-)                                                          211 314  -3 969 367

Ostovelkojen ja muiden velkojen vähennys (-)/lisäys (+)     -891 319     594 350
                                                        ------------------------
Liiketoiminnan rahavirta ennen rahoituseriä ja veroja       -680 005  -3 375 017

Liiketoiminnan rahavirta ennen rahoituseriä ja veroja       -828 903  -1 534 057

Maksetut korot ja maksut muista liiketoiminnan
rahoituskuluista                                             -84 749    -648 764

Saadut korot liiketoiminnasta                                      0     255 053
                                                        ------------------------
Liiketoiminnan nettorahavirta                               -913 652  -1 927 767

Investointien rahavirrat

Aineettomien käyttöomaisuushyödykkeiden hankinta                   0     -37 126

Muiden osakkeiden hankinta                                         0    -101 775

Sijoitukset                                                        0  -2 246 913
                                                        ------------------------
Investointien nettorahavirta                                       0  -2 385 813

Rahoituksen rahavirrat
                                                        ------------------------
Rahoituksen nettorahavirta                                         0           0

Käteisvarojen nettovähennys (-)/ lisäys (+)                 -913 652  -4 313 580

Käteisvarat tilikauden alussa                              5 346 381   4 697 666

Käteisvarat katsauskauden lopussa                          4 432 729     384 086



LIITETIEDOT

1. Laadintaperiaatteet

Tämä    osavuosikatsaus   on   laadittu   Euroopan   unionissa   sovellettaviksi
hyväksyttyjen kansainvälisten tilinpäätösstandardien (IFRS) mukaisesti ottamalla
huomioon yrityssaneerausmenettely, joka käynnistyi Yhtiön osalta 29.11.2013 sekä
IAS  1.25:n ja  IAS  1.26:n vaatimukset  esittämistavasta  muuhun kuin toiminnan
jatkuvuuteen perustuvan laadintaperiaatteen perusteella.

Talvivaaran   H1   2015 osavuosikatsaus   on   laadittu  muuhun  kuin  toiminnan
jatkuvuuteen  perustuvan  laadintaperiaatteen  mukaisesti. Osavuosikatsauksen H1
2014 lukuja  ei  ole  muutettu  vastaamaan  muuhun  kuin  toiminnan jatkuvuuteen
perustuvaa laadintaperiaatetta.

Valittu  raportointiperusta on seurausta olennaisesta epävarmuudesta, joka antaa
merkittävää  aihetta  epäillä  Yhtiön  kykyä  realisoida  varojaan  ja suorittaa
velkojaan  osana tavanomaista  liiketoimintaa sekä  näkyvyyden puutteesta Yhtiön
toimintaympäristöön   12 kuukautta  raportointipäivästä  eteenpäin.  Näin  ollen
Talvivaaran  varojen ja  velkojen kirjanpitoarvoja  on muutettu  soveltuvin osin
valitun  raportointiperustan johdosta,  mutta Yhtiön  taseeseen ei  ole kirjattu
varausta toiminnan alasajosta.

Talvivaaran  mahdollisuus  vaihtaa  uudelleen  raportointiperustaansa  ja palata
raportoimaan  toiminnan jatkuvuuden  periaatteen mukaisesti  riippuu muun muassa
Yhtiön saneerausmenettelyn onnistuneesta loppuun saattamisesta, joka edellyttää,
että  (i) Talvivaara onnistuu toteuttamaan  järjestelyn, joka varmistaa Yhtiölle
riittävän  kassavirran sen erääntyvien velvoitteiden suorittamiseksi sekä turvaa
Yhtiön   elinkelpoisen   liiketoiminnan   jatkamisen,   ja   (iii)   Talvivaaran
osakkeenomistajat  hyväksyvät järjestelyn, jolla  jäljelle jäävät saneerausvelat
ja  Yhtiön muut vastuut katetaan  siltä osin kuin Yhtiön  muut varat eivät tähän
tarkoitukseen  riitä. Yhtiön  osavuosikatsauksen päivämäärällä  27.8.2015 ei ole
olemassa   mitään   takeita   siitä,   että   Yhtiö   pystyy  täyttämään  kaikki
saneerausohjelman  voimaansaattamisen  ehdoksi  asetetut  vaatimukset  annetussa
ajassa.

Alla  on havainnollistettu saneerausohjelman  vaikutukset omaan pääomaan, mikäli
saneerausohjelma  tulee voimaan selvittäjän ehdotuksen mukaisesti. Ensimmäisellä
laskelmalla  oletetaan,  ettei  yksikään  saneerausvelkoja  vaihtaisi  velkojaan
osakkeiksi  saneerausohjelmaehdotuksen mukaisesti ja jälkimmäisellä laskelmalla,
että kaikki etuoikeudettomat velkojat vaihtavat saneerausvelkansa osakkeiksi.


Havainnollistava esimerkki konsernin omasta pääomasta, mikäli saneerausohjelma
hyväksytään

(Oletuksena, että velkojat eivät muunna velkojaan omaksi pääomaksi)

                                                                         30.6.15
                                                                   -------------
Oma pääoma                                                          -744 499 583

Saneerausohjelmassa olevat taseen velat (sisältäen jaksotetut
korkokulut)                                                          536 259 580
                                                                   -------------
Oma pääoma saneerausohjelmassa olevien velkojen
arvonalentumiskirjauksen jälkeen                                    -208 240 003
                                                                   -------------
Jäljelle jäävät saneerausvelat, mikäli saneerausohjelma hyväksytään  -12 586 849

Vakuudellisille saneerausveloille kertyvä korko saneerausmenettelyn
aikana                                                                  -205 547              -------------
Oma pääoma saneerausohjelman hyväksymisen jälkeen                   -221 032 399
                                                                   -------------
Nyrstar-varauksen palauttaminen                                      203 444 456
                                                                   -------------
Oma pääoma yhteensä ilman Nyrstar-varausta                           -17 587 943
                                                                   -------------
Havainnoillistava esimerkki konsernin omasta pääomasta, mikäli saneerausohjelma
hyväksytään

(Oletuksena, että kaikki vakuudettomat velkojat muuntavat velkansa omaksi
pääomaksi)

                                                                       30.6.2015
                                                                   -------------
Oma pääoma                                                          -744 499 583

Saneerausohjelmassa olevat taseen velat (sisältäen jaksotetut
korkokulut)                                                          536 259 580
                                                                   -------------
Oma pääoma saneerausohjelmassa olevien velkojen
arvonalentumiskirjauksen jälkeen                                    -208 240 003
                                                                   -------------
Jäljelle jäävät saneerausvelat, mikäli saneerausohjelma hyväksytään   -7 500 000

Vakuudellisille saneerausveloille kertyvä korko saneerausmenettelyn
aikana                                                                  -205 547
                                                                   -------------
Oma pääoma saneerausohjelman hyväksymisen jälkeen                   -215 945 550
                                                                   -------------
Nyrstar-varauksen palauttaminen                                      203 444 456
                                                                   -------------
Oma pääoma yhteensä ilman Nyrstar-varausta                           -12 501 094
                                                                   -------------


2. Aineelliset käyttöomaisuushyödykkeet

                                               Koneet   Keskeneräiset
                                                 ja         omat
(kaikki luvut EUR)               Rakennukset  laitteet      työt        Yhteensä
                                ------------------------------------------------
Hankintameno 1.1.2014             11 899 045 19 837 595             0 31 736 640
                                ------------------------------------------------
Hankintameno 31.12.2014           11 899 045 19 837 595             0 31 736 640
                                ------------------------------------------------
Kertyneet poistot ja
 arvonalentumistappiot 1.1.2014    8 521 159 14 265 990             - 22 787 149

Tilikauden poistot                   292 173    560 847             -    853 020

Arvonalentumistappiot              3 085 712          -             -  3 085 712
                                ------------------------------------------------
Kertyneet poistot ja
 arvonalentumistappiot
31.12.2014                        11 899 045 14 826 837             - 26 725 882
                                ------------------------------------------------
Kirjanpitoarvo 1.1.2014            3 377 885  5 571 605             0  8 949 490
                                ------------------------------------------------
Kirjanpitoarvo 31.12.2014                  0  5 010 758             0  5 010 758
                                ------------------------------------------------
Hankintameno 1.1.2015             11 899 045 19 837 595             - 31 736 640

Lisäykset                                  -    266 843             -    266 843
                                ------------------------------------------------
Hankintameno 30.6.2015            11 899 045 20 104 438             - 32 003 483
                                ------------------------------------------------
Kertyneet poistot ja
 arvonalentumistappiot 1.1.2015   11 899 045 14 826 837             - 26 725 882

Tilikauden poistot                         -    278 055             -    278 055

Kertyneet poistot ja
 arvonalentumistappiot 30.6.2015  11 899 045 15 104 892             - 27 003 937
                                ------------------------------------------------
Kirjanpitoarvo 1.1.2015                    0  5 010 758             -  5 010 758
                                ------------------------------------------------
Kirjanpitoarvo 30.6.2015                   0  4 999 546             -  4 999 546
                                ------------------------------------------------



3. Aineettomat hyödykkeet

                                               Muut
(kaikki luvut EUR)           Aineettomat pitkävaikutteiset Aineettomat
                              oikeudet         menot       hyödykkeet   Yhteensä
                            ----------------------------------------------------
Hankintameno 1.1.14            1 201 566           295 615     156 918 1 654 099

Lisäykset                         29 680            39 729                69 410
                            ----------------------------------------------------
Hankintameno 30.6.14           1 231 246           335 345     156 918 1 723 509
                            ----------------------------------------------------
Kertyneet poistot ja
arvonalentumistappiot

1.1.14                           805 314           132 058           0   937 372

Tilikauden poistot                46 821            33 372           -    80 193
                            ----------------------------------------------------
Kertyneet poistot ja
arvonalentumistappiot
30.6.14                          852 135           165 430      35 643 1 053 208
                            ----------------------------------------------------
Kirjanpitoarvo 1.1.2014          396 252           163 557     156 918   716 727
                            ----------------------------------------------------
Kirjanpitoarvo 30.6.2014         379 111           169 915     121 275   670 301
                            ----------------------------------------------------
Hankintameno 1.1.2015          1 240 111           307 654      88 083 1 635 848
                            ----------------------------------------------------
Hankintameno 30.6.2015         1 240 111           307 654      94 698 1 642 464
                            ----------------------------------------------------
Kertyneet poistot ja
arvonalentumistappiot
1.1.2015                         879 751           201 210           - 1 080 961

Tilikauden poistot                36 281            28 134                64 415
                            ----------------------------------------------------
Kertyneet poistot ja
arvonalentumistappiot
30.6.2015                        916 032           229 344           - 1 145 376

Kirjanpitoarvo 1.1.2015          360 359           106 444      88 083   554 886
                            ----------------------------------------------------
Kirjanpitoarvo 30.6.2015         324 080            78 311      94 698   497 088
                            ----------------------------------------------------



4. Sijoitukset

Osuudet saman konsernin yhtiöissä  30.6.2015   31.12.2014
---------------------------------------------------------
Tilikauden alussa                          0   16 606 591

Arvonalennukset                            0           14

Lisäykset                                  0  -16 606 605
                                  -----------------------
Kauden lopussa                             0            0
                                  -----------------------
Saamiset saman konsernin yhtiöistä      2015         2014
---------------------------------------------------------
Tilikauden alussa                          0  262 260 463

Arvonalennukset                                 2 350 000

Lisäykset                                    -264 610 463
                                  -----------------------
Kauden lopussa                             0            0
                                  -----------------------
Muut osakkeet                           2015         2014
---------------------------------------------------------
Tilikauden alussa                          0    6 967 599

Arvonalennukset                                   277 702

Lisäykset                                      -7 245 301
                                  -----------------------
Kauden lopussa                             0            0
                                  -----------------------
Sijoitukset yhteensä

                                        2015         2014
                                  -----------------------
Tilikauden alussa                          0  285 834 653

Arvonalennukset                            0    2 627 717

Lisäykset                                  0 -288 462 369
                                  -----------------------
Kauden lopussa                             0            0
                                  -----------------------


5. Lainat ja pääomalainat

EUR                                                     30.6.15    31.12.14
                                                   ------------------------
Saneerausvelat

Joukkovelkakirjalainat                              110 000 000 110 000 000

Vaihtovelkakirjalainat                              241 241 152 249 620 846

Luottolimiitti                                       70 000 000  70 000 000

Omavelkainen takausvastuu                            50 703 476  50 703 476

Saneerausveloille menettelyn aikana kertyneet korot  11 171 398   7 465 075

Muut menettelyn aikaiset velat                       20 839 533  12 930 668
                                                   ------------------------
                                                    503 955 559 500 720 066                    ------------------------



6. Vakuudet ja vastuusitoumukset

Atradius Credit Insurance N.V.:n takausvakuutussopimukselle annettu
vastakorvaussopimus koskien Kainuun elinkeino-, liikenne- ja
ympäristökeskukselle annettua vakuutta

EUR                                        30.6.15                      31.12.14
                                       -----------------------------------------
Vakuudeksi annettu vastakorvaussopimus  31 940 000                    31 940 000
                                       -----------------------------------------
                                        31 940 000                    31 940 000
                                       -----------------------------------------
Ei peruutettavissa oleviin muihin
vuokrasopimuksiin perustuvat
vähimmäisvuokrat

                                         30.6.2015                    31.12.2014
                                       -----------------------------------------
EUR

Yhden vuoden kuluessa                       78 178                        97 637

Yhtä vuotta pitemmän ajan ja enintään
viiden vuoden kuluessa                         144                         4 672

                                            78 322                       102 309
                                       -----------------------------------------


Osakekohtaiset tunnusluvut

                               1.1.-30.6 1.1.-30.6 1.1.-31.12
                                    2015      2014       2014
                              -------------------------------
Osakekohtainen tulos       EUR     -0,02      0,01      -0,41

Oma pääoma/osake           EUR     -0,39      0,04      -0,38


Henkilöstöä koskevat  tunnusluvut

                                              1.1.-30.6 1.1.-30.6 1.1.-31.12
                                                   2015      2014       2014
                                             -------------------------------
Palkat ja palkkiot                   EUR '000     2 132     2 896      4 436

Henkilöstön keskimääräinen lukumäärä                 52        58         56

Henkilöstön lukumäärä kauden lopussa                 51        54         53



Yhtiön tunnusluvut



Oman pääoman tuotto                      Tilikauden tappio
                                        ----------------------------------------
                                         (Oma pääoma kauden alussa + oma pääoma
                                         kauden lopussa)/2



Omavaraisuusaste                         Oma pääoma
                                        ----------------------------------------
                                         Taseen loppusumma



Korollinen nettovelka                    Korolliset velat - Rahavarat



Velkaantumisaste                         Korollinen nettovelka
                                        ----------------------------------------
                                         Oma pääoma



Sijoitetun pääoman tuotto                Tilikauden tappio + Rahoituskulut
                                        ----------------------------------------
                                         (Oma pääoma kauden alussa + oma pääoma
                                         kauden lopussa)/2 + (lainat kauden
                                         alussa + Lainat kauden lopussa)/2



Osakekohtaiset tunnusluvut



                                         Emoyrityksen omistajille kuuluva osuus
Osakekohtainen tulos                     kauden tappiosta
                                        ----------------------------------------
                                         Osakkeiden keskimääräinen lukumäärä



                                         Emoyrityksen omistajille kuuluva osuus
Oma pääoma/osake                         omasta pääomasta
                                        ----------------------------------------
                                         Osakkeiden keskimääräinen lukumäärä



Hinta/voittosuhde                        Kurssi kauden lopussa
                                        ----------------------------------------
                                         Osakekohtainen tulos



                                         Osakkeiden lukumäärä kauden lopussa x
Osakekannan markkina-arvo kauden lopussa osakekurssi kauden lopussa



[HUG#1947876]