2012-03-05 15:15:24 CET

2012-03-05 15:16:26 CET


REGULATED INFORMATION

English Finnish
Raisio - Pörssitiedote

Ehdotus yhtiökokoukselle hallituksen jäsenistä ja palkkioista


Raisio Oyj  Pörssitiedote 5.3.2012

EHDOTUS YHTIÖKOKOUKSELLE HALLITUKSEN JÄSENISTÄ JA PALKKIOISTA

Raisio Oyj:n hallintoneuvosto ehdottaa keskuudestaan asettamansa
nimitystyöryhmän esitykseen perustuen 29.3.2012 kokoontuvalle varsinaiselle
yhtiökokoukselle seuraavaa: 

Yhtiökokouksen päättymisestä alkavana toimikautena hallituksen puheenjohtajalle
maksetaan palkkiona 5.000 euroa kuukaudessa ja jäsenille 2.000 euroa
kuukaudessa. Tästä palkkiosta noin 20 % maksetaan luovuttamalla yhtiön hallussa
olevia omia osakkeita ja noin 80 % rahana ja palkkiot suoritetaan kahtena yhtä
suurena eränä toimikauden aikana siten, että 1. erä suoritetaan kesäkuun 15.
päivänä ja 2. erä joulukuun 15. päivänä. Lisäksi heille suoritetaan
kokouspäiviltä päivärahaa ja korvataan matkakulut yhtiön matkustussäännön
mukaan. 

Hallituksen jäsenmääräksi 29.3.2012 alkavalle toimikaudelle vahvistetaan kuusi.

Kaikki erovuorossa olevat hallituksen jäsenet - Anssi Aapola, Erkki Haavisto,
Simo Palokangas, Matti Perkonoja, Michael Ramm-Schmidt ja Pirkko
Rantanen-Kervinen - valitaan uudelleen hallituksen jäseniksi yhtiökokouksen
päättymisestä alkavaksi toimikaudeksi. 

RAISIO OYJ

Heidi Hirvonen
viestintä- ja IR-päällikkö
puh. 050 567 3060





Jakelu:
OMX NASDAQ Helsinki Oy
Keskeiset mediat
www.raisio.com