2011-03-18 11:00:00 CET

2011-03-18 11:00:02 CET


REGULATED INFORMATION

English Finnish
SRV Yhtiöt Oyj - Pörssitiedote

SRV on ehdolla Kalasataman keskuksen toteuttajaksi



Espoo, Suomi, 2011-03-18 11:00 CET (GLOBE NEWSWIRE) -- SRV Yhtiöt Oyj
Pörssitiedote 18.3.2011 klo 12.00 



Kalasataman keskuksen toteuttamista pohtinut Helsingin kaupungin
neuvotteluryhmä ehdottaa keskuksen toteuttajaksi SRV Yhtiöt Oyj:tä.
Kiinteistölautakunta käsittelee esitystä 22. maaliskuuta 2011, ja lopullisen
päätöksen toteuttajasta tekee kaupunginvaltuusto aikaisintaan
huhti-toukokuussa. Hankkeelle laaditaan myös asemakaavan muutos. 

Keskus muodostuisi Itäväylän ja metrolinjan ympärille toteutettavasta
kaupallisesta keskuksesta ja siihen liittyvistä kuudesta asuintornista,
hotellitornista ja toimistotornista. Tavoitteena on, että keskuksen ensimmäiset
osat valmistuvat vuonna 2015 ja loput vaiheittain vuoteen 2021 mennessä. 

Torneissa on 20-33 kerrosta ja korkein niistä nousee 126 metriin. Itäväylä ja
metro katetaan laajalla viherkannella, jolla sijaitsevat myös asuinrakennusten
piha-alueet. Uusi Kalasataman keskus on kaksi kertaa Kampin keskuksen kokoinen. 

”Kalasataman keskuksen toteutuskilpailun voitto on merkittävä SRV:lle. Hanke ei
ole helppo, mutta meillä on hyvät kokemukset vastaavanlaisesta hankkeesta
Kampin keskuksen toteuttamisesta. Olemme tässäkin kehittäneet uusia
innovaatioita ja uskomme, että Kalasatamasta tulee onnistunut uudenlainen
urbaani keskus Helsinkiin . Hanke on lähivuosien keskeisin
kaupunkikeskusrakentamisen kohde Helsingissä”, sanoo SRV:n toimitusjohtaja
Jukka Hienonen. 

SRV:llä on kokemusta vastaavista hankkeista, yritys toteutti Kampin keskuksen
vuosina 2002-2006. Kalasataman keskuksessa SRV kehitti siltaratkaisun, joka
mahdollisti runsaan asuntorakentamisen koko korttelin alueelle.  ”SRV yhdisti
onnistuneesti  runsaan asuntotuotannon ja uudenlaisen kaupallisen konseptin,
joka sopi Kalasataman keskukseen” toteaa Kalasataman aluerakentamisprojektin
johtaja Hannu Asikainen Helsingin kaupungin talous- ja suunnittelukeskuksesta. 

Tulossa terveys- ja sosiaaliasema ja omistusasuntoja

Keskuksen toteutus kilpailutettiin julkisena hankintana kilpailullisella
neuvottelumenettelyllä. 

Kilpailun voittaja rakentaa keskukseen kaupungin omistukseen merkittävästi
julkisia tiloja ja kunnallistekniikkaan kuuluvia rakenteita kuten siltoja,
katuja, metrolaiturin jatkamisen ja 300 liityntäpysäköintipaikkaa. Kaupunki
vuokraa keskuksesta 20 vuodeksi noin 10 000 neliömetrin suuruiset sosiaali- ja
terveysaseman tilat. 

Uuteen Kalasataman keskukseen rakennetaan pääasiassa omistusasuntoja yli 2 000
ihmiselle.Se on lähivuosina keskeisin kaupunkikeskusrakentamisen kohde
Helsingissä. 

SRV maksaa kaupungille keskuksen toteuttamiseen luovutettavista tonteista ja
pysyvistä käyttöoikeuksista lähes 115 miljoonaa euroa. Maksut jakautuvat
toteutusvuosille. Kaupunki maksaa yhtiölle lähes 50 miljoonaa euroa kaupungin
omistukseen toteutettavista keskuksen julkisista osista. 

Kaupalliset palvelut linkittyvät lähialueiden palveluihin

Kalasataman keskuksen palvelu- ja viihdetarjonta kytkeytyy lähialueen
palveluihin. 

”Keskuksen kaupat, ravintolat, elokuvateatteri ja muut vapaa-ajan palvelut on
suunniteltu sijoitettavaksi katutasolle ja kolmeen alimpaan kerrokseen. Suuret
päivittäistavaraliikkeet on sijoitettu katutason alapuolelle”, kertoo
varatoimitusjohtaja Timo Nieminen SRV:stä. 

Keskukseen on suunniteltu kaupallisten peruspalvelujen alue, joka palvelee
alueen asukkaita sekä  siellä asioivia ja kulkuneuvoa vaihtavia matkustajia.
Ylempiin kerroksiin on tulossa liikkeitä ja palveluita sisustamiseen, kotiin,muotiin ja vapaa-aikaan liittyen. Kaupallinen näyttely- ja tapahtuma-alue on
myös tulossa. 

”Keskukseen rakennetaan useita ravintoloita, kuten pikaruokaravintoloista
koostuva Food Court -alue ja eri kokoisista ja eri hintaluokan ravintoloista
muodostuva ravintola-alue. Ravintolamaailmaan liittyy myös tuoretori, josta on
ajateltu muodostuvan kansainvälisten mallien mukainen 2010-luvun kauppahalli”,
Nieminen jatkaa. 

SRV:llä on Kalasataman hankkeessa arkkitehtinä Pekka Helin & Co Arkkitehdit,
infrasuunnittelussa ja -rakentamisessa kumppanina on Destia. 



SRV Yhtiöt Oyj

Jukka Hienonen

toimitusjohtaja


Lehdistökuvat
Kuvia SRV:n kilpailuehdotuksesta on ladattavissa Helsingin kaupungin
aineistopankista: http://aineistopankki.hel.fi/?cart=529-kgfcjjaabb&l=FI 



Jakelu:
Nasdaq OMX Helsinki, keskeiset tiedotusvälineet


         Lisätietoja: varatoimitusjohtaja Timo Nieminen, puh. 0400 424 552