2009-06-12 12:30:00 CEST

2009-06-12 12:30:16 CEST


REGULATED INFORMATION

Stockmann - Pörssitiedote

STOCKMANN-KONSERNIN MYYNTI TOUKOKUUSSA 2009


STOCKMANN Oyj Abp
Pörssitiedote
12.6.2009 klo 13.30

STOCKMANN-KONSERNIN MYYNTI TOUKOKUUSSA 2009

Stockmann-konsernin euromääräinen myynti toukokuussa oli 167,6 miljoonaa
euroa, joka oli 11,4 prosenttia vähemmän kuin edellisenä vuonna.
Pohjoismaissa oli toukokuussa kaksi kauppapäivää vähemmän kuin vuonna
2008. Taloudellinen taantuma sekä Ruotsin ja Norjan kruunujen sekä Venäjän
ruplan devalvoituminen pienensivät euromääräistä myyntiä vuoden 2008
toukokuuhun verrattuna.

Tavarataloryhmän myynti pieneni 13,2 prosenttia toukokuussa 2009, Suomessa
12,5 prosenttia ja ulkomailla 15,3 prosenttia. Tavaratalojen
ruplamääräinen myynti kasvoi Venäjällä 5 prosenttia mutta euromääräinen
myynti pieneni 11 prosenttia. Baltian tavaratalojen myynti oli jonkin
verran heikompaa kuin muilla markkina-alueilla.

Lindexin myynti pieneni paikallisissa valuutoissa laskettuna 2 prosenttia
ja euroissa 11,4 prosenttia. Myynti kasvoi 1,8 prosenttia Suomessa ja
pieneni ulkomailla 13,1 prosenttia.

Seppälän euromääräinen myynti pieneni 5,3 prosenttia, 5,7 prosenttia
Suomessa ja 4,2 prosenttia ulkomailla. Venäjällä Seppälän ruplamääräinen
myynti kasvoi 25 prosenttia ja euroissakin 6 prosenttia.

Hobby Hallin myynti pieneni 6,3 prosenttia. Suomessa myynti kasvoi 1,8
prosenttia ja Baltian maissa pieneni 39,0 prosenttia. Kuten aiemmin on
tiedotettu, Hobby Hall on päättänyt vetäytyä Baltian markkinoilta syksyyn
2009 mennessä.


Toukokuun myynti    toukokuu           tammi-toukokuu         tammi-
                                                                  joulukuu
                                 muutos                   muutos          
                     2009   2008  pros.     2009     2008  pros.      2008
                       Me     Me  09/08       Me       Me  09/08        Me
Tavarataloryhmä      59,3   67,8  -12,5    305,4    348,6  -12,4     868,5
Suomi
Tavarataloryhmä      19,8   23,4  -15,3    111,4    151,2  -26,3     350,4
ulkomaat
Tavarataloryhmä      79,1   91,2  -13,2    416,8    499,8  -16,6   1 218,9
yhteensä
Lindex Suomi          7,7    7,6    1,8     28,8     29,1   -1,1      77,1
Lindex ulkomaat      51,1   58,8  -13,1    205,1    232,9  -11,9     595,5
Lindex yhteensä      58,8   66,4  -11,4    233,9    262,0  -10,7     672,5
Hobby Hall Suomi     12,5   12,3    1,8     62,3     66,5   -6,4     157,4
Hobby Hall ulkomaat   1,9    3,0  -39,0      9,5     15,6  -39,2      33,6
Hobby Hall yhteensä  14,3   15,3   -6,3     71,8     82,2  -12,7     191,0
Seppälä Suomi        10,8   11,5   -5,7     42,1     43,1   -2,2     121,1
Seppälä ulkomaat      4,5    4,7   -4,2     20,1     21,7   -7,6      61,5
Seppälä yhteensä     15,3   16,2   -5,3     62,2     64,8   -4,0     182,6
Kiinteistöt + muut    0,0    0,1  -81,6      0,1      0,3  -82,2       0,8
Suomi yhteensä       90,3   99,2   -8,9    438,6    487,6  -10,1   1 224,8
Ulkomaat yhteensä    77,3   89,9  -14,1    346,1    421,5  -17,9   1 041,0
Stockmann yhteensä  167,6  189,1  -11,4    784,7    909,1  -13,7   2 265,8


STOCKMANN Oyj Abp

Hannu Penttilä
toimitusjohtaja


JAKELU
NASDAQ OMX
Keskeiset tiedotusvälineet