|
|||
2014-01-22 11:40:14 CET 2014-01-22 11:41:16 CET REGULATED INFORMATION Nokia - PörssitiedoteNokia antaa historiallista tulostietoa sen jatkuvien toimintojensa osalta uuden taloudellisen raportointirakenteensa mukaisestiNokia Oyj Pörssitiedote 22.1.2014 klo 12.40 Kuten kerroimme 16.1.2014, Nokia julkistaa torstaina 23.1.2014 noin kello 13.00 vuoden 2013 viimeisen neljänneksen ja koko vuoden 2013 katsauksensa, jossa tiedot esitetään uuden raportointirakenteen mukaisesti. Nokian osakkeenomistajat hyväksyivät suunnitellun, olennaisilta osin koko Devices & Services -liiketoiminnan myynnin marraskuussa 2013 järjestetyssä ylimääräisessä yhtiökokouksessa. Tämän seurauksena Nokia raportoi olennaisilta osin koko Devices & Services -liiketoimintansa lopetettuna toimintona vuoden 2013 viimeisen neljänneksen ja koko vuoden 2013 taloudellisessa katsauksessa. Nokiassa on kolme jatkuvaa liiketoimintaa: Nokia Solutions and Networks (NSN), HERE ja Advanced Technologies. Kaiken kaikkiaan Nokia raportoi tulostietoa neljää raportoitavaa segmenttiä koskien: NSN:n Mobile Broadband- ja Global Services -yksiköt, HERE sekä Advanced Technologies. Tämän lisäksi Nokia julkistaa erillistä tietoa lopetettujen toimintojen osalta. Vertailtavuuden mahdollistamiseksi Nokia antaa alla tiettyä historiallista, tilintarkastamatonta tulostietoa jatkuvien toimintojensa osalta uuden raportointirakenteensa mukaisesti. Nokia antaa raportoitujen tietojen lisäksi ei-IFRS*-tietoja. Tiedot annetaan vuosineljännestasolla vuoden 2012 viimeisestä neljänneksestä alkaen vuoden 2013 kolmanteen neljännekseen asti sekä vuositasolla koko vuotta 2012 koskien. Huomioitavaa on, että tämä historiallinen tulostieto on annettu vertailtavuuden mahdollistamiseksi. Kuten on tavanomaista, historiallista tulostietoa uudelleenryhmiteltäessä ja eriä allokoitaessa on tehty tiettyjä harkintaan perustuvia valintoja. Lisäksi on otettava huomioon, että tässä tiedotteessa annettu tieto on historiallista eikä sen perusteella voi tehdä päätelmiä tulevaisuuden tuloksesta. NOKIAN JATKUVIEN TOIMINTOJEN TULOS, LOKAKUU-JOULUKUU 2012, TAMMIKUU-JOULUKUU 2012, TAMMIKUU-MAALISKUU 2013, HUHTIKUU-KESÄKUU 2013 JA HEINÄKUU-SYYSKUU 2013 (RAPORTOITU) SEGMENTTI-INFORMAATIO JA ELIMINOINNIT Lokakuu- joulukuu 2012, raportoitu, miljoonaa euroa -------------------------------------------------------------------------------- (tilin- tarkast - amaton) -------------------------------------------------------------------------------- Mobile Global Nokia Nokia HERE Advanc Yhtymän Elimi- Nokian Broad Servic Soluti Soluti 10-12/ ed yhteise noinni jatkuv band es ons ons 2012 Techno t t at 10- 10-12/ and and logies toiminn 10- toimin 12/201 2012 Networ Networ 10-12/ ot 12/201 not 2 ks ks 2012 10- 2 10- muut 10- 12/2012 12/201 10- 12/201 2 12/201 2 2 -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- Liikeva 1 776 1 979 233 3 988 278 151 -4 4 413 ihto -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- Kulut -1 478 -1 747 -237 -3 462 -325 -51 -50 4 -3 884 -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- Muut 0 0 -274 -274 -9 83 -200 tuotot ja kulut -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- Kate 298 232 -278 -------------------------------------------------------------------------------- % 16,8 11,7 -119,3 liike- vaihdos ta -------------------------------------------------------------------------------- -------- ------------------------------------------------ Liiketu 252 -56 100 33 0 329 los -------- -------------------------------------------------------- % 6,3 -20,1 66,2 - - 7,5 liike- vaihdos ta -------------------------------------------------------------------------------- SEGMENTTI-INFORMAATIO JA ELIMINOINNIT Tammikuu- joulukuu 2012, raportoitu, miljoonaa euroa -------------------------------------------------------------------------------- (tilin - tarkas t- amaton ) -------------------------------------------------------------------------------- Mobile Global Nokia Nokia HERE Advanc Yhtymän Elimi- Nokian Broadb Servic Soluti Soluti 1-12/2 ed yhteiset noinni jatkuv and es ons ons 012 Techno toiminno t at 1-12/2 1-12/2 and and logies t 1-12/2 toimin 012 012 Networ Networ 1-12/2 1-12/201 012 not ks ks 012 2 1-12/2 muut 1-12/2 012 1-12/2 012 012 -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- Liikev 6 043 6 929 807 13 779 1 103 534 -16 15 400 aihto -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- Kulut -5553 -6595 -1 136 -13 -1 374 -206 -136 16 -14 284 984 -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- Muut 0 0 -1 290 -1 290 -30 -3 86 -1 237 tuotot ja kulut -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- Kate 490 334 -1 619 -------------------------------------------------------------------------------- % 8,1 4,8 -200,6 liike - vaihdo sta -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- Liiket -795 -301 325 -50 - -821 ulos -------------------------------------------------------------------------------- % -5,8 -27,3 60,9 - - -5,3 liike - vaihdo sta -------------------------------------------------------------------------------- SEGMENTTI-INFORMAATIO JA ELIMINOINNIT -------------------------------------------------------------------------------- Tammikuu-maaliskuu 2013, raportoitu, miljoonaa euroa -------------------------------------------------------------------------------- (tilin- tarkast- amaton) -------------------------------------------------------------------------------- Mobile Global Nokia Nokia HERE Advanc Yhtymän Elimi- Nokian Broadb Servic Soluti Soluti 1-3/20 ed yhteiset noinni jatkuv and es ons ons 13 Techno toiminno t at 1-3/20 1-3/20 and and logies t 1-3/20 toimin 13 13 Networ Networ 1-3/20 1-3/2013 13 not ks ks 13 1-3/20 muut 1-3/20 13 1-3/20 13 13 -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- Liikev 1 244 1 423 137 2 804 216 124 -4 3 140 aihto -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- Kulut -1 115 -1 343 -221 -2 679 -308 -50 -28 4 -3 061 -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- Muut 0 0 -122 -122 -5 0 19 -108 tuoto t ja kulut -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- Kate 129 80 -206 -------------------------------------------------------------------------------- % 10,4 5,6 -150,4 liike - vaihdo sta -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- Liiket 3 -97 74 -9 0 -29 ulos -------------------------------------------------------------------------------- % 0,1 -44,9 59,7 - - -0,9 liike - vaihdo sta -------------------------------------------------------------------------------- SEGMENTTI-INFORMAATIO JA ELIMINOINNIT Huhtikuu-kesäkuu 2013, raportoitu, miljoonaa euroa -------------------------------------------------------------------------------- (tilin - tarkas t- amaton ) -------------------------------------------------------------------------------- Mobile Global Nokia Nokia HERE Advanc Yhtymän Elimin Nokian Broadb Servic Soluti Soluti 4-6/20 ed yhteise oinnit jatkuva and es ons ons 13 Techno t 4-6/20 t 4-6/20 4-6/20 and and logies toiminn 13 toiminn 13 13 Networ Networ 4-6/20 ot ot ks ks 13 4-6/201 4-6/201 muut 4-6/20 3 3 4-6/20 13 13 -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- Liikev 1 281 1 459 41 2 781 233 145 -4 3 155 aihto -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- Kulut -1169 -1244 -82 -2 495 -311 -54 -31 4 -2 887 -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- Muut 0 0 -278 -278 -11 -1 34 -256 tuoto t ja kulut -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- Kate 112 215 -319 -------------------------------------------------------------------------------- % 8,7 14,7 -778,0 liike - vaihdo sta -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- Liiket 8 -89 90 3 - 12 ulos -------------------------------------------------------------------------------- % 0,3 -38,2 62,1 - - 0,4 liike - vaihdo sta -------------------------------------------------------------------------------- SEGMENTTI-INFORMAATIO JA ELIMINOINNIT -------------------------------------------------------------------------------- Heinäkuu-syyskuu 2013, raportoitu, miljoonaa euroa -------------------------------------------------------------------------------- (tilin- tarkastamaton) -------------------------------------------------------------------------------- Mobile Global Nokia Nokia HERE Advanc Yhtymä Elimi- Nokian Broadb Servic Solutio Solutio 7-9/20 ed n noinni jatkuv and es ns and ns and 13 Techno yhteis t at 7-9/20 7-9/20 Network Network logies et 7-9/20 toimin 13 13 s s 7-9/20 toimin 13 not muut 7-9/201 13 not 7-9/20 7-9/201 3 7-9/20 13 3 13 -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- Liikev 1 259 1 331 2 2 592 211 140 -4 2 939 aihto -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- Kulut -1 197 -1 167 -24 -2 388 -193 -57 -25 4 -2 659 -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- Muut 0 0 -38 -38 -4 0 24 -18 tuotot ja kulut -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- Kate 62 164 -61 -------------------------------------------------------------------------------- % 4,9 12,3 liike - vaihdo sta -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- Liiket 166 14 83 -1 0 262 ulos -------------------------------------------------------------------------------- % 6,4 6,6 59,3 - - 8,9 liike - vaihdo sta -------------------------------------------------------------------------------- NOKIAN JATKUVIEN TOIMINTOJEN TULOS, LOKAKUU-JOULUKUU 2012, TAMMIKUU-JOULUKUU 2012, TAMMIKUU-MAALISKUU 2013, HUHTIKUU-KESÄKUU 2013 JA HEINÄKUU-SYYSKUU 2013 (EI-IFRS) SEGMENTTI-INFORMAATIO JA ELIMINOINNIT Lokakuu-joulukuu 2012, ei-IFRS, miljoonaa euroa -------------------------------------------------------------------------------- (tilin - tarkas tamato n) -------------------------------------------------------------------------------- Mobile Global Nokia Nokia HERE Advanc Yhtymä Elimin Nokian Broadb Servic Solutio Solutio 10-12/ ed n oinnit jatkuv and es ns and ns and 2012 Techno yhteis 10-12/ at 10-12/ 10-12/ Network Network logies et 2012 toimin 2012 2012 s s 10-12/ toimin not muut 10-12/2 2012 not 10-12/ 10-12/2 012 10-12/ 2012 012 2012 -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- Liikev 1 776 1 979 233 3 988 278 151 0 -4 4 413 aihto -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- Kulut -1 478 -1 747 -170 -3 395 -239 -51 -50 4 -3 731 -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- Muut 0 0 -17 -17 1 0 4 0 -12 tuotot ja kulut -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- Kate 298 232 46 -------------------------------------------------------------------------------- % 16,8 11,7 19,7 liike - vaihdo sta -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- Liiket 576 40 100 -46 0 670 ulos -------------------------------------------------------------------------------- % 14,4 14,4 66,2 - - 15,2 liike - vaihdo sta -------------------------------------------------------------------------------- Tammikuu-joulukuu 2012, ei-IFRS, miljoonaa euroa -------------------------------------------------------------------------------- (tilin - tarkas tamato n) -------------------------------------------------------------------------------- Mobile Global Nokia Nokia HERE Advanc Yhtymän Elimi- Nokian Broadb Servic Soluti Soluti 1-12/2 ed yhteise noinni jatkuva and es ons ons 012 Techno t t t 1-12/2 1-12/2 and and logies toiminn 1-12/2 toiminn 012 012 Networ Networ 1-12/2 ot 012 ot ks ks 012 1-12/20 1-12/20 muut 1-12/2 12 12 1-12/2 012 012 -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- Liikev 6 043 6 929 807 13 779 1 104 534 0 -16 15 401 aihto -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- Kulut -5 553 -6 595 -806 -12 -951 -206 -136 16 -14 231 954 -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- Muut 0 0 -43 -43 1 1 13 0 -28 tuotot ja kulut -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- Kate 490 334 -42 -------------------------------------------------------------------------------- % 8,1 4,8 -5,2 liike - vaihdo sta -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- Liiket 782 154 329 -123 - 1 142 ulos -------------------------------------------------------------------------------- % 5,7 13,9 61,6 - - 7,4 liike - vaihdo sta -------------------------------------------------------------------------------- SEGMENTTI-INFORMAATIO JA ELIMINOINNIT -------------------------------------------------------------------------------- Tammikuu-maaliskuu 2013, ei-IFRS, miljoonaa euroa -------------------------------------------------------------------------------- (tilin- tarkastamaton) -------------------------------------------------------------------------------- Mobile Global Nokia Nokia HERE Advanc Yhtymän Elimi- Nokian Broadb Servic Soluti Soluti 1-3/20 ed yhteise noinni jatkuva and es ons ons 13 Techno t t t 1-3/20 1-3/20 and and logies toiminn 1-3/20 toiminn 13 13 Networ Networ 1-3/20 ot 13 ot ks ks 13 1-3/201 1-3/201 muut 1-3/20 3 3 1-3/20 13 13 -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- Liikev 1 244 1 423 137 2 804 216 124 0 -4 3 140 aihto -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- Kulut -1115 -1343 -157 -2 615 -221 -50 -28 4 -2 910 -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- Muut 0 0 7 7 0 0 20 0 27 tuotot ja kulut -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- Kate 129 80 -13 -------------------------------------------------------------------------------- % 10,4 5,6 -9,5 liike - vaihdo sta -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- Liiket 196 -5 74 -8 0 257 ulos -------------------------------------------------------------------------------- % 7,0 -2,3 59,7 - - 8,2 liike - vaihdo sta -------------------------------------------------------------------------------- Huhtikuu-kesäkuu 2013, ei-IFRS, miljoonaa euroa -------------------------------------------------------------------------------- (tilin - tarkas tamato n) ------------------------------------------------------------------------ Mobile Global Nokia Nokia HERE Advanc Yhtymän Elimi Nokian Broadb Servic Soluti Soluti 4-6/20 ed yhteise noinni jatkuva and es ons ons 13 Techno t t t 4-6/20 4-6/20 and and logies toiminn 4-6/20 toiminn 13 13 Networ Networ 4-6/20 ot 13 ot ks ks 13 4-6/201 4-6/201 muut 4-6/20 3 3 4-6/20 13 13 -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- Liikev 1 281 1 459 41 2 781 234 145 0 -4 3 156 aihto -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- Kulut -1169 -1244 -70 -2 483 -225 -54 -31 4 -2 789 -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- Muut 0 0 30 30 -1 1 34 0 64 tuotot ja kulut -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- Kate 112 215 1 -------------------------------------------------------------------------------- % 8,7 14,7 2,4 liike - vaihdo sta -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- Liiket 328 8 92 3 - 431 ulos -------------------------------------------------------------------------------- % 11,8 3,4 63,4 - - 13,7 liike - vaihdo sta -------------------------------------------------------------------------------- SEGMENTTI-INFORMAATIO JA ELIMINOINNIT -------------------------------------------------------------------------------- ---------------------------------------------------------------- Heinäkuu-syyskuu 2013, ei-IFRS, miljoonaa euroa -------------------------------------------------------------------------------- (tilin- tarkastamaton) -------------------------------------------------------------------------------- Mobile Global Nokia Nokia HERE Advanc Yhtymän Elimi- Nokian Broadb Servic Soluti Solutio 7-9/20 ed yhteise noinni jatkuv and es ons ns and 13 Techno t t at 7-9/20 7-9/20 and Network logies toiminn 7-9/20 toimin 13 13 Networ s 7-9/20 ot 13 not ks 7-9/201 13 7-9/201 7-9/20 muut 3 3 13 7-9/20 13 -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- Liikev 1 259 1 331 2 2 592 211 140 0 -4 2 939 aihto -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- Kulut -1 197 -1 167 -11 -2 375 -190 -56 -25 4 -2 642 -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- Muut 0 0 1 1 -1 0 47 0 47 tuotot ja kulut -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- Kate 62 164 -9 -------------------------------------------------------------------------------- % 4,9 12,3 liike - vaihdo sta -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- Liiket 218 20 84 22 0 344 ulos -------------------------------------------------------------------------------- % 8,4 9,5 60,4 - - 11,7 liike - vaihdo sta -------------------------------------------------------------------------------- * Nokia antaa raportoitujen IFRS-tietojen lisäksi tiettyjä ei-IFRS-tietoja, jotka kuvaavat liiketoiminnan toiminnallista tulosta ilman kertaluonteisia eriä. Ei-IFRS-tunnusluvut eivät sisällä olennaisia kertaluonteisia eriä minään raportointijaksona. Lisäksi ei-IFRS-tunnusluvut eivät sisällä aineettomien hyödykkeiden poistoja, muita hankintamenon kohdentamiseen liittyviä eriä ja vaihto-omaisuuden oikaisueriä, jotka johtuvat i) NSN:n perustamisesta ja ii) kaikista 30.6.2008 jälkeen toteutuneista yrityskaupoista. Nokia uskoo, että ei-IFRS-tunnuslukumme antavat sekä yhtiön johdolle että sijoittajilletäydentävää tietoa Nokian liiketoiminnan tuloksen kehityksestä ilman yllä kuvattuja eriä, joilla ei välttämättä ole merkitystä Nokian liiketoiminnan toiminnallisen tuloksen kannalta. Näissä pro forma -tiedoissa Nokian ei-IFRS-tulokset esitetään edellä kuvatulla tavalla myös pro forma -muodossa. Näitä ei-IFRS-tunnuslukuja ei pidä tarkastella erillään vastaavista IFRS-tunnusluvuista tai niiden sijasta. Ei-IFRS-tunnuslukuja tulee tarkastella yhdessä niitä lähinnä vastaavien raportoitujen IFRS-tunnuslukujen kanssa. Annamme lisätietoa ei-IFRS-luvuista kutakin ajanjaksoa koskevissa taloudellisissa katsauksissa. About Nokia Nokia on maailman johtava langattoman viestinnän yritys, jonka tuotteista on tullut olennainen osa ihmisten elämää ympäri maailmaa. Joka päivä yli 1,3 miljardia ihmistä käyttää Nokian laitteita tallentaakseen ja jakaakseen kokemuksia, hakeakseen tietoa, löytääkseen määränpäähänsä tai yksinkertaisesti puhuakseen toisilleen. Nokian edistyksellinen teknologia ja muotoilu ovat tehneet sen brändistä yhden maailman tunnetuimmista. Lisätietoja on saatavilla osoitteesta http://www.nokia.com/about-nokia. Lisätietoja tiedotusvälineille: Nokia Viestintä Puh. 07180 34900 Sähköposti: press.services@nokia.com www.nokia.com |
|||
|