2017-03-08 08:00:01 CET

2017-03-08 08:00:01 CET


REGULATED INFORMATION

Finanssivalvonta - Muut pörssin sääntöjen nojalla julkistettavat tiedot

Finanssivalvonta määrännyt Nordea Bank AB:n (publ), Suomen sivuliikkeelle 1 000 000 euron seuraamusmaksun ja antanut julkisen varoituksen


FINANSSIVALVONTA                LEHDISTÖTIEDOTE 8.3.2017

Finanssivalvonta määrännyt Nordea Bank AB:n (publ), Suomen sivuliikkeelle 1 000
000 euron seuraamusmaksun ja antanut julkisen varoituksen 

Finanssivalvonnan sijoitusneuvontaa koskevassa tarkastuksessa havaittiin
laiminlyöntejä, jotka koskivat yhtiön velvollisuutta hankkia riittävät tiedot
asiakkaasta ja varmistua liiketoimien soveltuvuudesta asiakkaalle ennen
sijoitusneuvonnan tarjoamista. Lisäksi yhtiö ei ollut dokumentoinut
selonottovelvollisuuden toteuttamista asiakirjoihin niin, että tietojen avulla
olisi voitu jälkikäteen todentaa tapahtumien kulku. Yhtiö on tällä
menettelyllään vaarantanut Finanssivalvonnan valvonnan toimivuuden ja
tehokkuuden. 

Lisäksi yhtiö oli sijoitusneuvonnassaan jättänyt toteuttamatta riittävät toimet
eturistiriitatilanteiden tunnistamiseksi ja ehkäisemiseksi. 

Finanssivalvonta on määrännyt yhtiölle 1 000 000 euron seuraamusmaksun ja
julkisen varoituksen. Saman tarkastuksen yhteydessä havaittiin laiminlyöntejä
kolmessa muussa yhtiössä, joille on myös määrätty seuraamusmaksut ja julkiset
varoitukset. 

Finanssivalvonta teki vuosina 2015−2016 yhtiöissä tarkastuksen, joka koski
yhtiöiden tarjoamaan sijoitusneuvontaan liittyvää selonottovelvollisuutta.
Tarkastuksessa keskityttiin selvittämään, miten yli 70-vuotiaille
ei-ammattimaisille asiakkaille oli myyty sijoitusrahastoja ja strukturoituja
rahoitusvälineitä. Tarkastuksessa havaittiin useita sijoituspalvelulain ja
Finanssivalvonnan antamien määräysten laiminlyöntejä. 

Julkinen varoitus on annettu selonottovelvollisuuden ja soveltuvuusarviointien
laiminlyönneistä. Seuraamusmaksu puolestaan määrättiin eturistiriitatilanteiden
tunnistamatta jättämisestä ja ehkäisemisestä sekä dokumentointivaatimusten
laiminlyönneistä. 

Seuraamusmaksun mitoittaminen perustuu kokonaisarviointiin, jossa otetaan
huomioon muun muassa menettelyn laatu, laajuus, kestoaika ja tekijän
taloudellinen asema. Seuraamusmaksun määrää Finanssivalvonta, jos se on
suuruudeltaan enintään miljoona euroa. Seuraamusmaksu maksetaan valtiolle. 

Finanssivalvonnan päätös ei ole lainvoimainen. Yhtiöllä on oikeus valittaa
6.3.2017 annetusta päätöksestä markkinaoikeuteen 30 päivän aikana sen
tiedoksisaannista. 

Lisätietoja

Sonja Lohse, yksikön päällikkö, johtava neuvonantaja. Haastattelupyynnöt
koordinoi Viestinnän mediapäivystys, puhelin 050 385 5154, arkisin klo 9–16. 

Liite

Finanssivalvonnan päätös